The Best of


Vuoden parhaimmat kotimaiset uutuuskirjat paljastan 2.1. Blogistanian Finlandia-äänestyksessä ja vastaavasti ulkomaiset 1.2. Blogistanina Globalia -ääntenjaon yhteydessä. Koska kuitenkin olen lukenut tänä vuonna monta erinomaista vanhempaa kirjaa, tässäpä teille vuoden parhaita kirjakokemuksiani kronologisessa järjestyksessä. Tietokirjoista teen vielä ensi vuoden puolella oman koosteensa, joten tässä kaunokirjallista parhaimmistoa:



























Olenpas lukenut paljon hyviä kirjoja tänä vuonna! Ja tässä ei siis ollut niitä hyviä, vaan aivan parhaat esiteltynä! Toivottavasti ensi vuosi on yhtä hyvä kirjavuosi. Vuonna 2012 luin paljon Antti Tuuria ja Sirpa Kähköstä. Ajattelin, että voisin ensikin vuonna keskittyä yhteen tai kahteen kirjailijaan, jotka ovat minua jo pitempään kiinnostaneet. Rustasin siis tuohon sivupalkkiin kyselyn asiasta, esitähän mielipiteesi!

Tänään tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun perustin blogini. Aikaisempina vuosina olen juhlinut blogisynttäreitä melko suureellisesti, mutta tänä vuonna ajattelin mennä matalammalla profiililla. Jonkinlainen synttäripostaus ja -arvonta toteutunee kuitenkin tammikuun aikana, ei huolta!

Haluan kiittää kaikkia lukijoita ja yhteistyökumppaneita sekä ihania blogiystäviä ympäri Blogistanian kuluneesta vuodesta sekä toivotta ihanaa ja elämyksellistä vuottan 2013! Aapelin päivänä saammekin jännittää niin Blogistanian Finlandian kuin Savonia -palkinnon voittajaa, jännittävä vuosi heti alusta alkaen siis!

Amma

Kommentit

  1. Onnea kolmevuotiaalle! <3

    Piin elämä ja Neidonkenkä ovat hienoja kirjoja. Kosmonautti kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän.

    Tuo joulupallokuva on upea, taianomainen. Hyvää uutta vuotta, Amma!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että Kadotetut on listallasi! Kunpa saataisi jo pian Kilveltä uusi kirja. Minusta Rautayöt on Kähköseltä se kaikkein paras <3

    VastaaPoista
  3. Onnittelut täältäkin kolmevuotiaalle!

    Piin elämää odottelen tulevaksi. Olemme kulkeneet kirjan kanssa eri teitä, samoin odotan että pääsen tarttumaan Kähkösen Neidonkenkään. Nyt hyllyssä odottelee Annikan mainitsema kirja.

    Ihanaa uutta vuotta sinulle, Amma!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea kolmevuotiaalle!

    Ihana tuo talvinen 'pallokuva' <3

    VastaaPoista
  5. Onnittelut! Kähkönen ja Tuuri ovat kyllä tarjonneet hienoja elämyksiä tänä vuonna.

    Oikein hyvää uutta vuotta, Amma <3!

    VastaaPoista
  6. Onnea! Tuuri on tuttu, samoin Lipson - Kosmonautti on vaikuttava - nuo muut eivät. Kähkönen on "vielä joskus" -listalla, jotenkin sen aika ei ole vielä minulle tullut. Mutta ehkä jo ensi vuonna.

    VastaaPoista
  7. Kirjallinen vuosi 2012 vaikuttaa oikein hyvältä Sinunkin osaltasi. Olkoon vuosi 2013 vielä sitäkin maukkaampi!

    VastaaPoista
  8. Samaa mieltä, 2012 oli erittäin laadukas kirjavuosi. 2013 jos pistää paremmaksi, niin vau. Loistavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  9. Myöhästyneet blogisynttärionnittelut ja ihanaa alkanutta vuotta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti