Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu


Ruoppaaja Jaakko Muttilainen, Agronomi Hjalmar Hildén ja konstaapeli Pietari Parviainen muodostavat Sinivalkoisen veljeskunnan Porvooseen. Suunnitelmat ovat suuret, ensin valloitetaan veteläksi käynyt kunnallispolitiikka, sitten aloitetaan kansallisosialismin voittokulku maanlaajuisesti. Triumviraatti etsii kukin boostia politiikkaan ja elämäänsä omalla tavallaan: maksullisista naisista, viinan liikakäytöstä tai varisten ampumisesta. Kun maa alkaa poltella Parviaisen ja Muttilaiselle läheiseksi käyneen Elisa-prostituoidun jalkojen alla, on aika siirtyä vesille. Tarkkaan ottaen eteläiselle Itämerelle etsimään Adolf Hitlerin haudaksi muodostunutta pelastusvenettä.

Pete Suhosen Hitlerin kylkiluu on veijariromaani, törkeä satiiriseikkailu, kuten takakannessa kuvataan. Mikään ei ole Suhoselle liikaa. Jo alusta saakka jutut liikkuvat puuduttavan paljon navan alla, mutta vauhti vain kiihtyy loppua kohden. Paha saa palkkansa ja henkilöiden matkan pää on useimmiten brutaali, banaali ja sysimustaakin mustemman huumorin sävyttämä.

Kirjasta jäi kaksijakoinen fiilis. Kirjan kieli oli makuuni aivan liian ronskia ja vaikka henkilöt olivatkin karikatyyrejä, ärsyttivät ne silti. Myös tiivistys olisi aika ajoin ollut paikoillaan. Esimerkiksi sinänsä olennaisen henkilöhahmon, saksalaisen hampurikuningas Samuel Rotburgerin vammaisuudella ja sadistisuudella mässäily saavutti jo absurdit mittasuhteet.

Toisaalta kirjassa oli myös paljon hyvää. Silloin kun tarina kulki, se kulki loistavasti. Pidin erityisen paljon siitä, että vaikka veljeskunnan jäsenet olivat vastenmielisiä ja tekivät pahoja tekoja, huomasin loppua kohti toivovani heille kuitenkin kaikkea hyvää. Vahva keskinäinen lojaliteetti ja liikuttava, haparoiva rakkaustarina saivat sen aikaan. Eipä sillä, että Suhonen olisi suonut henkilöhahmoilleen onnellisia loppuja. Tällainen näkökulman vaihtelu ja lukijan sympatian kanssa leikittely oli mielestäni ehdottomasti kirjan parasta antia.

Odotin kirjan olevan enemmän poliittinen satiiri kuin mitä se oli. Dokumentteihin pohjautuva versio Hitlerin kohtalosta oli kiinnostava ja kiehtova, mutta muuten poliittisuus oli tarinassa varsin päälleliimattua. Kirja olisi voinut kertoa aivan mistä tahansa kännissä koheltavasta porukasta. Terävämmällä yhteiskunnallisella otteella tarina olisi saanut ulottuvuuksia, jotka nyt jäivät puuttumaan.

Lopulta en kovinkaan paljon kirjalle lämmennyt, mutta epäilemättä en olekaan otollisinta kohdeyleisöä. Käydessäni läpi toisten bloggareiden tuntoja havaitsin, että Hitlerin kylkiluu on herättänyt paljon samantyyppisiä tunteita kuin itsellänikin:

Booksy ei tiennyt, kenelle uskaltaisi kirjaa suositella,
Henna piti kirjaa yhtä aikaa hillittömän hauskana ja äärettömän traagisena,
Suketus ei naurahtanut kertaakaan,
Sallalle heräsi halu lukea Hitler-tutkimusta kirjan kuvioiden uskottavuutta arvioidakseen.

Erikoismaininta Markus Pyörälälle kirjan kuvasta. Kansi on yksinkertaisuudessaan hieno ja paljastaa uusia merkityksiä tarinan edetessä. Tosin puolitoistavuotias tyttäreni näkee kuvassa itsepintaisesti Titi-nallen... mikä mainio vertauskuva veljeskunnan poliittisesta kiihkeydestä; kun johonkin oikein kovasti ja itsepintaisesti uskoo, Hitlerkin näyttää Titi-nallelta! :)

Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu
Wsoy 2012
474s.

Kommentit

  1. Minä otan Titi-nallen mieluummin kuin Hitlerin ihan milloin tahansa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä kyllä, vaikka Titi-nalle -yliannostuskin on aika kamala asia :)

      Poista
  2. Mainio teksti! Ja tervetuloa tänne kohderyhmän ulkopuoliselle harmaalle alueelle! :D

    Taisi jäädä omassa jutussani kansi kehumatta, mutta olen samaa mieltä... on ehdottoman vakuuttava. Väri toimii, ja yksinkertaisuus, vaikken Titi-Nallea saa millään siinä silmiini... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen minäkin yrittänyt tiirailla kuvaa vaikka mistä kuvakulmasta ja silmät ristissä, muttei ilmesty nallukka silmiini, ei. Turkoosi väri on ihana!

      Poista
  3. Onpa helpotus, että joku toinenkin ihastui kirjan rakkaustarinaan! Entä vertauskuvallinen taso, tästähän löytyy miltei kristillinen, vai olenko harhapoluilla. Anyone?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä paljon kristillistä, Aatamin kylkiluuhunhan viitattiin aivan suoraankin. Ja kyllähän Elisa punaisine hiuksineen (olivatko ne punaiset, vai kuvittelinko vain, apua!) tuo mieleen Magdalan Marian. Myös Romeoon ja Juliaan on selkeät viitteet. Harmillista, että nämä nyanssit jäivät helposti kökkökohelluksen varjoon.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit