Enni Mustonen: Yllätysperintö

Kaipasin välipalalukemiseksi jotakin kevyttä, helppolukuista ja turhat ajatukset tyhjentävää. Pitkästä aikaa tuntui, ettei pieni romanttinen vivahdekaan olisi pahitteeksi. Tänä syksynä on tullut liikuttua niin paljon sota- ja poliittinen murha akselilla, että nyt piti saada jotain ihan muuta.

Aloin lukemaan Laura Paloheimon Klaukkalaa, mutta jouduin toteamaan sen, minkä olen jo pitkään tiennyt. Chic lit ei ole oikein minun juttuni, ei myöskään kotimaisena versiona. Siispä nappasin kirjastosta mukaani Enni Mustosen Yllätysperinnön, kirjan, jonka takakansi lupasi kevyttä ympäristöä maaseutuympäristössä. Mitäpä sitä taustojaan kieltämään: navettahaalarit ovat tulleet minulle aikojen saatossa tutummaksi kuin merkkilaukut ja tiedän enemmän utaretulehduksista kuin kauneusleikkauksista.

Yllätysperinnössä viittä vaille valmis agronomi Anna saa kuulla veljensä kuolleen auto-onnettomuudessa. Veljeltä jää kotitilalla kesken puolivalmis navetta, kotiin suremaan vaimo, tytär ja reumainen äiti. Anna palaa kotiin järjestämään asioita kuntoon ja jatkamaan tilanpitoa. Talvesta ei tule helppo, varsinkin, kun monivuotinen suhde Saksassa työskentelevään Ramiin kuihtuu. Mutta suomalaisella sisulla Anna pärjää päivästä toiseen. Surutyön ohella suhdekiemurat painavat Annan mieltä. Ajatuksissa pyörii kaksikin lapsuudenkaveria, joista toinen on jopa naimisissa, joskin onnettomasti.

Jossakin vaiheessa huomasin lukeneeni kirjan jo aiemmin. En muistanut tapahtumista juuri mitään, ne vain tuntuivat epämääräisen tutuilta. Ehkä ei erityisen mairitteleva meriitti kirjalle, mutta siitä huolimatta viihdyin kirjan parissa hyvin. Pitipä se oikein ahmaista loppuun yön pimeinä tunteina. Sanoisinkin, että Mustosen kirjoista pitävät pitävät tästäkin ja jos sydän sattuu sykkimään maaseudulle, on tämä taattua lukemista. Erikoiskiitosta voikin antaa asiantuntemuksesta: karjatilallisen elämää on kuvattu uskottavasti poikimisia ja sairauksia myöten.

Yllätysperintö on julkaistu vuonna 2003 ja liki kymmenen kulunutta vuotta näkyvät kirjassa paikoitellen. Esimerkiksi postimyyntiostoksista tehdään ihmeellisen suuri numero. Topakka Anna on myös kaikessa reippaudessaan hyvin annipolvamainen, paikoin tahattoman koominenkin hahmo. Onneksi hän on sentään itsellinen 2000-luvun nainen. Sitä paitsi eihän lukiessa kaikkea tarvitse niin vakavasti ottaa.
Etsin itselleni viihdykettä, kevyttä ja kotoista lukemista ja sitä myös sain. Romantiikkakin oli niin laimeaa, että se ei häirinnyt imelyydellään edes minua :)

Kysymys kuuluukin, tehdäänkö tällaisia maalaistytöille sopivia nollauskirjoja enää nykyään, vai onko urbaani yhteiskunta jo tehnyt nämä  aivan vanhanaikaisiksi? Vinkkejä otetaan vastaan!

Enni Mustonen: Yllätysperintö
Otava 2003
280s