Riikka Pulkkinen: Totta (äänikirja)


Silloin tällöin kirjanystävien kesken tulee puhetta siitä, miten kirjailijan persoona vaikuttaa kirjan lukemiseen, tai jopa siihen, lukeeko kirjaa ollenkaan. Hyvä esimerkki on Sofi Oksanen, joka tuskin jättää ketään kylmäksi, vaikka lähes kaikki varmasti voivat myöntää, että kyseessä on lahjakas kirjailija. Jostakin syystä minä en ole tuntenut vetoa Riikka Pulkkisen teoksiin ja nimenomaan jokin Pulkkisen olemuksessa on aiheuttanut tämän vierastamisen. En osaa perustella tunnetta rationaalisesti, sillä hän ei ole ärsyttävän oloinen. Jokin hänen olemuksessaan on kuitenkin saanut minut uskomaan, etteivät hänen teoksensa ole minua varten. Monet kuitenkin vannovat Pulkkisen nimeen ja toisaalta, mikä on ehkä sitäkin tärkeämpää, monet taas eivät lämpene ollenkaan. Kun mielipiteet jakautavat selvästi, ei aivan tyhjänpäiväisestä kirjailijasta voi olla kyse, joten olihan tuotantoon tutustuttava.Valitsin matalan kynnyksen reitin eli äänikirjan. Totta -kirjasta on kirjoitettu paljon ja tarina tuntui minusta kiinnostavalta. Mutta suurin kysymys mielessäni oli kuitenkin, olinko ennakkoasenteineni oikeassa!

Arvatkaas mitä? En osaa  vastata! Totta jätti jälkeensä hyvin ristiriitaisen tunne-elämyksen. En tiedä, olisinko jaksanut lukea kirjaa perinteisenä kirjana. Minulla ei myöskään ollut mitään palavaa intoa kuunnella kirjaa, vaan maltoin hyvin odottaa, että välillä sairastelun ja huonojen kelien lamaannuttanut lenkki-into palaisi (kuuntelin nimittäin kirjaa juoksulenkeillä). Lenkin jälkeen minulla ei myöskään ollut tunnetta, etten olisi malttanut lopettaa kuuntelemista.

Mutta. Toisaalta kirjan tunnelma oli ihana. Pidin helsinkiläisestä miljööstä, menneisyyden ja nykyisyyden vyyhdestä. Pidin akateemisuudesta ja "paremman väen" kauniista kuplasta. Jos olisin lukenut kirjaa, olisin ripotellut hiirenkorvia ja alleviivauksia sinne tänne: niin kauniita lauseita ja ajatuksia teksti sisälsi. Tarinan eteneminen kahdessa aikatasossa oli kiinnostavaa. Joskin 60-luvulla tapahtuva kolmiodraama ei ollut yhtä kiinnostava kuin nykyhetkessä tapahtuva hiljainen, koskettava, mutta samalla kotoisan arkipäiväinen jäähyväinen kuolevalle äidille.

Kaikki alkoi mekosta. Elsan tyttärentytär Anna löysi isoäitinsä kaapista mekon. Mekko kuului Eevalle, perheen lastenhoitajalle 1960-luvulla. Naiselle, jota Martti ei koskaan unohtanut, jonka Elsa halusi unohtaa ja  tytär Eleonoora tosiaan unohti.

Elsan, Eevan ja Martin kolmiodraamassa minua kosketti se, että tapahtumien vaikutus pieneen lapseen oli niin ilmiselvää. Että pieni ihminen jäi kärsimään aikuisten pelatessa vaarallisia pelejään. Epämiellyttävyys tosin ei tee tarinasta huonoa. Kuvaus oli hyvä, mutta ärsyttävä. Enemmän pidin Eevan ja Annan yhtäläisyyksistä. Molemmat nuoret ja itsenäiset naiset jakoivat rakkauden ja luopumisen tuskan tunteet tavalla, jota kirjan muut henkilöt eivät voisi tunnistaa saati ymmärtää. Pidin valtavan paljon Elsan kuivasta huumorista ja elegantista kuolemisesta (voiko näin sanoa, apua!) sekä äidin ja tyttären kirpeästä suhteesta vielä ja erityisesti väistämättömän edessäkin.

Kirjasta jäi ristiriitainen jälkimaku, koska tarina henkilöineen todella oli ristiriitainen. Mikään ei ollut aivan mustaa tai valkoista. Ristiriitainen oli myös Elsa Saisio lukijana. Hänen tapansa heittäytyä tarinaan, pikemminkin alleviivata kuin neutralisoida, sopii kirjan henkeen, mutta varmasti myös häiritsee monia. Itsekin välillä huokailin ihastuksesta, välillä kirskuttelin hampaitani Saision eläytymisen edessä.

Että pidinkö kirjasta vai en. No en tiedä. Koin kirjan parissa kauniita hetkiä, jopa oivalluksen aaltoja. Mutta siitä huolimatta minulle ei jäänyt sen suurempaa paloa lukea lisää Pulkkista. Että olisiko se sitten tosiaan niin, että ei ollut ihan minun juttu tämä. Ehkä. En tiedä.

Kirjasta löytyy mielipiteitä suuntaan ja toiseen ympäri Blogistaniaa. Lisäkseni ainakin Kirsi on kuunnellut kirjan äänikirjana.

Ps. Kirjan kauniin kannen on suunnitellut Aino-Maija Metsola. Pisteet hänelle, se sopii hyvin tarinaan ja on jotenkin tavattoman inspiroiva. Värit huokuvat elinvoimaa, mutta toisaalta hallitsevin väri on violetti, katumuksen ja syntien tunnustamisen väri.  Harmi, että äänikirjaa kuunnellessa kansitaiteesta ei pääse kunnolla nauttimaan.

Riikka Pulkkinen: Totta
Otava 2010, äänikirja 2011
Lukijana Elsa Saisio
10h 33min

Kommentit

  1. Minusta Totta oli taidokas romaani, en löytänyt siitä moitteen sijaan vaikka saatoin jopa vähän etsiä. Toisaalta ei minullekaan siitä jäänyt mieleen paljoakaan, ehkä siitä sittenkin puuttui jotain : se roso, joka tekee kirjasta täydellisen. Nakkipaperista siihen ei ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidokas on tosiaan hyvä termi. Ehkä tässä oli vähän samaa vikaa kuin mitä muutama viikko sitten minulla oli Vieraan lapsen kanssa: kukaan henkilöistä ei ollut oikein sellainen, johon samastua? Voihan nakkipaperi sentään!

      Poista
  2. Minäkin jäin tämän jälkeen vähän hämmennyksiin. Tykkäsin kovasti miljööstä ja tunnelmasta, mutta tarina jäi jotenkin vieraaksi. Kaiken lisäksi minulle tuli kirjasta assosiaatio, josta en millään päässyt lukemisen aikana irti - osittain kielen tyylin takia, osittain tarinan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika lailla samoilla linjoilla. Kirjan luettuani voin sanoa kaipaavani tunnelmaa, mutten itse tarinaa tai sen henkilöitä.

      Assosisaatio, mielenkiintoista! Minä olen lukenut koko syksyn äänikirjana Raija Orasen Minä, Katariinaa ja minulle tulee hyvin voimakas assosisaatio siitä. Katariina nimittäin puhuu hyvin samalla tavalla kuin eräs tuttava...

      Poista
  3. Tiedätkö minulla on ollut tuo sama. Että jokin tuossa Pulkkisessa estää minua lukemasta hänen muita kirjojaan. En Rajasta pitänyt. Mutta nyt, kun aikaa on kulunut ja kun en näe enää mitään hänestä julkisuudessa, kun en ole enää kerran Suomessakaan, olen päättänyt, että pirskutarallaa, minähän luen :) En vain ole vielä saanut käsiini muita Pulkkisen romaaneja. Että katsellaan, milloin sitten viimein luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä tässä on minullakin ollut sellaista "luonnollista" vastustusta, koska jossakin vaiheessa Pulkkinen oli aika paljon julkisuudessa esillä. Olen huomannut, että jos jokin kirjailija tulee liian paljon esille muissa yhteyksissä, on hänen kirjoihinsa vaikeampi tarttua. Tämä siis muidenkin kuin Pulkkisen yhteydessä huomattu.

      Poista
  4. Minulla oli jokseenkin samat ristiriitaiset fiilikset kirjasta kuin sinulla näyttäisi olevan. Ajattelin kuitenkin lukea Pulkkisen uuden ja katsoa uppoaisiko se paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan jättää Pulkkisen tällä erää. Ehkä kuitenkin luen vielä joskus jotain häneltä, sillä ei lukukokemus mitenkään huonokaan ollut. Varsinkin, jos tulisi sellainen kirja, mikä olisi aihepiiriltään just mulle, niin miksi ei...?

      Poista
  5. Minulla ei ole Pulkkisesta vielä mitään mielipiteitä eivätkä kirjailijat 'omina itsenään' oikeastaan edes kiinnosta minua! Mutta sitä ihmettelen, että kirja lenkkeillessä! Kuinka se onnistuu? Voiko siihen keskittyä, kun maisemat vaihtuvat ympärillä koko ajan ja on pidettävä huolta ettei kompastu tai astu koirankakkaan jne. Mielenkiintoista kerrassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä se onnistuu, mutta vaatiihan se vähän totuttelua:) Aiemmin kävin kävelyillä äänikirjan kanssa, mutta se ei toiminut ollenkaan: jäin kuuntelemaan kirjaa ja sitten löntystelin hitaasti eteenpäin! Juostessa minulla taas on välillä ollut sitä ongelmaa, että juoksen kuntooni nähden ihan liian lujaa, joten kuunteleminen tasoittaa "huimaavaa" vauhtia sopivasti ;)

      Poista
  6. Näin ne paljon puhutut kirjat välillä joutuvat odottamaan lukijaansa:)

    Muistan lukukokemuksestani juuri nuo kauniit lauseet, joita teki mieli alleviivata lukukokemuksen aikana. En voisi kuvitellakaan olevani kirjabloggaaja, joka poimii osuvia sitaatteja jokaisesta arvioimastaan kirjasta, mutta Pulkkisen kirja on siinä mielessä harvinaisuus, että sitä lukiessa kynä olisi saanut kyytiä.

    Minäkään en tunnustaudu Pulkkisen faniksi, mutta olen hänen kaksi ensimmäistä kirjaansa lukenut ja ilmeisesti mitään suurempaa ei ole jäänyt hampaankoloon, koska ystäväni ehdottaessa tänään, että lukisimme Pulkkisen uusimman kirjan ensi vuoden alussa, suostuin venkoilematta. Joten jotain keskimääräistä mielenkiintoisempaa niissä on kai oltava?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en normaalioloissa alleviivaille. Ja yleensä kirjassa on ehkä yksi tai kaksi sellaista lausetta, jotka haluaisin laittaa ylös, jos niin tekisin. Mutta tässä niitä oli varmaan kymmeniä! Onko se sitten enää hyväkään asiaa, puuroutuivatko kaikki kauniit lauseet? Kannattaisiko panostaa vain pariin hyvään? En tiedä :)

      Poista
  7. Olenko minä joku harvinaisuus, kun olen lukenut kaikki Pulkkisen teokset?

    Juuri nyt luen kuitenkin kirjaa, josta minun on vaikea pitää senkin takia, että olen muodostanut itselleni kirjailijasta huonon kuvan. Pulkkisen suhteen minulla ei tällaista ole ollut, vaikka ymmärrän, että sellainen voi syntyä.

    Minä olen nyt - kiitos Vieraan - oppinut arvostamaan Pulkkisessa sitä, että hänellä kirjoissa tuntuu olevan suurempia teemoja, joita sitten fiktion keinoin käsitellään. Vieras on ehkä tässä suhteessa Rajaa ja Tottaa parempi. Kirjat eivät siis lähde kertomaan "vain jostain", vaan kirja voi olla teeman ympärille kääriytyvää sanataidetta.

    Olen myös kuullut Pulkkisen itse sanovan, että (vapaasti muisteltuna) hän ei oikein pidä siitä brändistä, joka hänestä esikoiskirjailijana luotiin (ja jonka oletan vaikuttavan käsityksiin hänestä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Pulkkinen olisi varsin syytön siihen mielikuvaan, mikä median kautta hänestä on muodostunut. Toki hänen persoonansa vaikuttaa, mutta paljon on myös median luomaa ja loput omia omituisia mielleyhtymiä :)

      Ehkä tuo suurempi teema jäi Totan kohdalla minulle vähän hämäräksi. Varmaan se siellä oli, mutta olisiko sitten peittynyt niiden kauniiden lauseiden alle? Ehkä yksi syy ristiriitaisiin fiiliksiin on siinä, etten oikein oppinut kirjasta mitään uutta.

      Et varmaankaan ole poikkeus, onhan Pulkkinen suosittu kirjailija. Ja kirjailija, joka herättää ajatuksia, kuten huomataan.

      Poista
  8. Mielenkiintoisia ajatuksia tästä kirjasta, jota en ole lukenut (niin kuin en yhtäkään Pulkkisen kirjaa), mutta jota hiplailin marraskuussa kirjakaupassa, muttä jätin jostain syystä hyllyyn.

    Pulkkinen on minulle ainoastaan nimenä tuttu, en muista edes nähneeni kuvaa hänestä saati hänen esiintyvän jossain. Tai sitten en vain muista. Kuitenkin minulle on syntynyt joku ennakkoluulo ja juuri sen takia se kirja taisi taas jäädä kauppaan. Omituista, kun ei osaa selittää tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hassua, että sinullakin on ennakkoluulo, vaikket ole saanut mediayliannostusta:) Näitä olisi mielenkiintoista tutkia, jos olisi alan ihminen. Eli graduaihetta etsiville vink vink ;)

      Poista
  9. Ihan sama täällä: siis etten edelleenkään tiedä mitä mieltä olen Pulkkisen kirjoista! Niissä on kohtia, jotka koskettavat ja huimaavat kauneudellaan, kohtia joita ihan vilpittömästi rakastan. Ja sitten on kohtia, jotka ärsyttävät niin, että tekee mieli jättää kirja kesken. En ymmärrä miten yhdessä ja samassa kirjassa voi yhdistyä kauneus, viisaus ja lukemisen taika ja samalla pateettisuus ja ärsyttävyys. Tällainen tunne jäi siis sekä "Rajasta" että tästä "Totta"-kirjasta.

    Pakko silti lukea tuo uusin, jospa se vihdoin kallistaisi kupin jompaan kumpaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, jos kirja pystyy herättämään näin vastakkaisia ja voimakkaita tuntemuksia, ei se ainakaan huono voi olla? Ei ehkä se itselle kaikista rakkaimmaksi muodostuvakaan kyllä, mutta kuitenkin hyvä. Ehkä?

      Poista
  10. Hei! Löysin juuri blogisi, kun etsiskelin tästä aihepiiristä (kirjat) uutta luettavaa. Vaikuttaa kivalta!

    Pakko heti kommentoida, että minua jäi jotenkin vaivaamaan tuossa Totta-kirjassa se, että juuri kun totuus vanhoista asioista alkoi löytyä, koko kirja loppui. Jäi jotenkin auki, että mitä sieltä vielä löytyy ja miten se vaikuttaa päähenkilöön/-henkilöihin. Olisinkohan siis ehkä kaivannut jatko-osaa, jossa oltaisiin viimein päästy asiaan =D ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi, tervetuloa, kiva kun löysit tänne! Erittäin hyvä huomio. Tapahtumat keriytyvät aika hitaasti auki, loppua kohti alkaa tapahtua enemmän, mutta sitten kirja jo loppuukin. Kyllä, jäämme odottamaan jatko-osaa :)

      Poista

Lähetä kommentti