Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Yleisesti ottaen en tartu kirjoihin, joita mainostetaan aistikkaiksi. Termi tuo mieleeni vaihtelevasti kioskikirjallisuuden tai taiteellisuuden varjossa esitetyn pehmopornon. Olen myös vahvasti pohjoismaisen dekkarigenren kasvatti. Minun mielikuvissani murhia ratkotaan loskassa, tuulessa ja hämärässä, hyvinvointiyhteiskunnan varoilla ja turvallisen keskiluokkaisesti.

Kärsinkin monista epäilyistä tarttuessani Vera Valan Kuolema sypressin varjossa -esikoiseen. Rikas ja kaunis leskirukka Arianna de Bellis ratkoo rikoksia aurinkoisessa ja aistikkaassa (yäh) Italiassa, voiko siihen ollenkaan samaistua?

En malta pitää teitä jännityksessä: pidin kirjasta todella, todella paljon, enkä malta odottaa, että Ariannan tarina saa jatkoa! En kuitenkaan päässyt kirjan kanssa helpolla. Alussa minulla oli edellä esitetyistä syistä johtuen vaikeuksia päästä tarinaan sisälle. Se myös tuntui lähtevän melko hitaasti liikkeelle. Paikka paikoin myöhemminkin olisin kaivannut pientä tiivistämistä kerrontaan, tosin tulen osittain pyörtämään huomioni aivan kohta.

Tolfan kylässä on tapahtunut murha. Nuori ja kaunis amerikkalainen, Lily Montgomery, on löydetty tapettuna vanhan luostarin raunioilta. Koska poliisi ei tunnu tekevän mitään, palkkaa uhrin lanko Luciano yksityisetsivä Ariannan selvittämään murhaajaa. Arianna sotkeutuu pienen kylän ahtaaseen asenneilmastoon ja saippuaoopperamaisiin ihmissuhdesotkuihin ja joutuu siinä sivussa itsekin vaaraan. Myös Ariannan omat sydämenasiat sekä unohtunut menneisyys saavat naisen tolaltaan.

Murhamysteeri eteni varsin suoraviivaisesti ja taitavasti. Jännitys ja mielenkiinto pysyivät yllä loppuun saakka, eikä murhaaja paljastunut liian aikaisin, vaikka ehdin jo sovittaa useita henkilöitä syyllisen rooliin. Kerronta eteni useamman henkilön näkökulmasta. Näin lukija tiesi koko ajan vähän enemmän kuin Arianna, mutta toisaalta ei kuitenkaan liikaa. Sen sijaan Ariannan rakkausasiat ja menneisyyteen liittyvä mysteeri tuntuivat lähtevän keriytymään auki verrattain myöhään ja hitaasti. Kirjan luettuani pidin kuitenkin ratkaisua hyvänä. Vaikka aiemmin kaipasin kerronnan tiivistämistä, antoi se toisaalta tarinalle aikaa ja tilaa kehittyä rauhassa. Sitä paitsi tulossa on kokonainen Arianna de Bellis tutkii -sarja, joten taustajuonen kehittymisellä ei ollutkaan niin kova kiire kuin vielä puolessa välissä kirjaa kuvittelin.

Paikka paikoin dialogissa oli havaittavissa tönkköyttä ja joskus Vala sortui selittelemään lukijalle liikaa itsestäänselviä asioita, mutta loppujen lopuksi sellaiset ovat varsin pieniä asioita ja varmasti hioituvat ajan kanssa pois. Sen sijaan minua ihastuttaneita seikkoja oli paljon enemmän: mainitsin jo hyvin kuljetetun pääjuonen, pidin myös henkilökuvauksesta: kirjan henkilöissä oli paljon mielenkiintoisia ja teräviä ihmiskuvauksia, tosin sinänsä sympaattisen Angelon stereotyyppinen homokuva häiritsi. Olen aina innoissani, kun kirjoissa tehdään ruokaa (ei uskoisi, minähän en ollenkaan pidä syömisestä!) ja tässä kirjassa sitä tehtiin paljon. Tunsin italialaiset herkut kielelläni ja lopulta Italian aurinkoiset maisematkin toivat valoa syksyisen Suomen pimeyteen. Eli ehkäpä onkin niin, että minä todellakin olen aistikkaiden kirjojen ystävä!

Aistikkuuden nimissä sävytin itseni kirjan  mukaan. Uusi trendi kirjanystävien keskuuteen?

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Gummerus 2012
359s.

Kirjasta lisää:
Vera Valan oma blogi
Leena Lumi, Kirsin kirjanurkka, Kuutar lukee, Sinisen linnan kirjasto, Nenä kirjassa, Lumiomena, Rakkaudesta kirjoihin, Vielä yksi rivi, Annelin lukuvinkit, Marken maailma,