P.D. James: Syystanssiaiset

Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumista on kulunut kuusi vuotta. Elisabeth ja Mr. Darcy elävät onnellisina Pemberleyn kartanossa ja valmistautuvat perinteisiin Lady Annen tanssiaisiin. Juhlien aattona Pemberleyn kartanoon kuitenkin ajaa vaunuilla hurjaa vauhtia rouva Wickham eli Elisabethin sisko Lydia ja kertoo, että kartanon mailla on tapahtunut kauhea murha.

Kun kuulin P.D. Jamesin Syystanssiaisista, en ollut varauksettoman ihastunut. Klassikkotarinoiden sorkkiminen on aina hieman riskaabelia toimintaa. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja hankin kirjan kirjamessuilta lomalukemiseksi. En ole lukenut tältä brittidekkarin mestarilta yhtään kirjaa tätä ennen, joten minulla ei ole vertailukohteita. Tietty monisanaisuus ja kuvailun yksityiskohtaisuus kuitenkin käsittääkseni on kirjailijalle ominaista ja sellaista kerronta oli Syystanssiaisissakin.

Jos odotukseni ennakkoon olivat ristiriitaiset, niin ovat jälkitunnelmatkin. Pidin kirjan alkuosasta valtavasti. Siihen tosin saattaa vaikuttaa myös se, että luin puolet kirjasta hotellin kylpyammeessa suklaata syöden. Olosuhteita ei voi koskaan aliarvioida! Muutenkin kirja on ehdottoman sopivaa lukemista pimeisiin ja sateisiin syysiltoihin. Joka tapauksessa olin tyytyväinen siihen tapaan, jolla kirjailija jatkoi Austenin tarinaa. Jatko oli uskottavaa, eikä sortunut yltiöpäisyyksiin. Oikeastaan kaikkien keskeisempien henkilöiden kuulumisen päivitettiin jollakin tavalla. Varsinaista murhamysteeriä ratkottiin varsin vähän Pemberleyn mailla, vaan valtaosa käsittelystä tapahtui oikeusistuimessa. Ratkaisu oli siinä mielessä masentava, että kyseessä oli miesten maailma ja naisväki jäi asian käsittelyssä statistin asemaan. Erityisesti tapahtumia kuvattiin Mr. Darcyn näkökulmasta tarkasteltuna.

Kirjan lopussa James sitten sortuu siihen, mitä alunperin pelkäsinkin, nimittäin selittelyyn. Ylpeyden ja ennakkoluulon loppuhan on varsin nopea ja suppea. Tämä tietenkin on kiihottanut kaikkien Austen-fanien mielikuvitusta, kaikki kun olisivat halunneet lisää vastauksia ja ylipäänsä hekumointia onnellisessa loppuratkaisussa. Siksi tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että tällaisissa Ylpeyteen ja ennakkoluuloon viittaavissa teoksissa selitellään auki niitä kysymyksiä, jotka alkuperäisteoksessa ovat jääneet avoimiksi. Turhaa ja pitkästyttävää, jos minulta kysytään. En myöskään ollut aivan varma, pidinkö tavasta, jolla kirjailija sommitteli Austenin muiden kirjojen henkilöitä tarinaan. Tavallaan se oli ihan hauskaa, mutta toisaalta varsinaiseen tarinaan se ei tuonut juurikaan lisäarvoa.

Kaiken kaikkiaan olisin toivonut, että James olisi pitänyt enemmän alkuperäisestä linjastaan kiinni ja tehnyt rohkeasti oman tarinansa. Hänen meriittilistallaan tarinasta olisi voinut tehdä muutakin kuin keskinkertaista fanifiktiota.

Edellä kirjoitetusta huolimatta kirja oli viihdyttävä ja loppua lukuunottamatta kiinnostava. Myös varsinainen mysteeri oli taidolla rakennettu, eikä paljastunut liian helposti. Tosin senkin loppuselvitys oli niin pitkä ja vuolassanainen, että lopussa olin jo aivan sekaisin. Kaikesta huolimatta olen varma, että sekä dekkarien että Jane Austenin fanit viihtyvät kirjan parissa hyvin, useat varmasti minua paremmin.

P.D. James: Syystanssiaiset
Otava 2012
Suom. Maija Kauhanen
348s.