KBF: Haasteesi lukijana?


Kuva täältä
Uusille lukijoille (tervetuloa!) kerrottakoon, että KBF(Käytännön blogifilosofiaa)-keskusteluissa kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan mukasyvällisiä kieli poskessa tai sitten esittämään ihan aidosti hienoja ajatuksia otsa kurtussa kulloisenkin aiheen mukaan. Parhaan kommentin kirjoittajalle, jonka siis päätän ylhäisessä diktatuurisuudessani minä, on luvassa palkinto, joka on yleensä kova ja kantikas.

                   
Lukiessani kesällä Jorin haastamana Arto Salmisen Varastoa, tein erään merkittävän havainnon itsestäni.
Olen asunut elämäni aikana noin 200 kilometrin säteellä Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja maalta ja niin on myös laaja osa tuttavapiiristäni. Se toinen osa tuttavapiiristäni onkin sitten syntynyt yhteisten opiskelujen, työelämän tai yhteisten harrastusten pohjalta.

Tahtoo sanoa, että loppujen lopuksi olen vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa pysynyt suhteellisen pienellä alueella ja täyttänyt tuttavapiirini suurin piirtein samoista lähtökohdista olevilla tai samoista asioista kiinnostuneilla ihmisillä. 

Eikä siinä liene mitään pahaa. Luultavasti se on varsin yleistä. Mutta siitä johtuu, että vaikka kuinka pidän itseäni empaattisena ja avarakatseisena ihmisenä, loppujen lopuksi katselen maailmaa varsin sementoidusta vinkkelistä. Ja tämän siis tajusin Varastoa lukiessani. Ensimmäiset kymmenet sivut toistelin mielessäni, ettei "tällaisia ihmisiä oikeasti ole olemassa". Kunnes tajusin, että onhan niitä, paljonkin, vaikkei juuri siellä mistä minä tulen ja missä minä asun ja niissä ihmisissä keiden kanssa seurustelen.

Yksi keskeisimmistä haasteistani tai heikkouksistani lukijana onkin se, että olen pyörinyt elämäni kovin samanlaisissa ympyröissä. Se vaikeuttaa täysin erityyppisistä ihmiskohtaloista kertovaan kirjallisuuteen samaistumista ja näkyy jopa välinpitämättömyytenä. Ja kieltämättä kovin usein oman mukavuusalueen ulkopuolelle ei tule edes astuttua. Onneksi iän myötä huomaa mukaan tarttuvan myös sitä kuuluisaa elämänkokemusta, mikä taas mahdollistaa uusien näkökulmien löytämisen.

Tässä siis yksi minun heikkouteni lukijana (onhan niitä muitakin). Mikä on sinun haasteesi tai jopa heikkoutesi lukijana? Voiko siitä päästä eroon? Sana on vapaa!

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen KBF-aihe taas! Minä mietin samansuuntaisia lukiessani J. M. Coetzeen Michael K:n elämää, joka sijoittuu Etelä-Afrikkaan. Kirja oli hyvä, mutta jotenkin minulla on vaikeuksia eläytyä itselleni ihan tuntemattomiin paikkoihin, vaikka kirjailija kuvailisi niitä miten elävästi. Sitten, kun paikassa on itse käynyt, sinne sijoittuvia kirjojakin lukee ihan uudella innolla. Lehtien matkajuttujakin jaksan lukea vain sellaisista kohteista, jotka jo tunnen. Horisontinlaajennusprojekti jatkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin miettimään, johtuuko ihan samasta asiasta se, että luen kaikista eniten kotimaista kirjallisuutta. Mutta ehkä mulla kuitenkin on enemmän vaikeuksia vieraisiin mielenmaisemiin kuin maantieteellisiin paikkoihin samaistumisessa. Mutta kieltämättä aika harvoin tulee tartuttua ihan vieraaseen paikkaan sijoittuvaan kirjaan, paitsi joskus sitten ihan tarkoituksella:)

      Poista
  2. Hyppään kyytiin mukaan! Tähän hätään ei napakkaa kommenttia irtoa, kuopus kun heräsi juuri päikkäreiltä, ekaluokkalainen palautui koulusta ja tokaluokkalaisen saapumista odotellaan ja ja... Terkuin toinen lukuimmeinen :)

    ps. kaksi vuotta lapsuudessa Kuopiossa asuin, viisi Siilinjärvellä. Vieläkään en ole toipunut vaan poden sille suunnalle koti-ikävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Rachelle! Tuttu tunne, välillä ei irtoa yhtään mitään napakkaa arkirumban keskellä.
      Oi että, nämähän ovat sinulle sitten ihan tuttuja kulmia. Kuopiossa vietin vuoden, nyt täällä Toivalansalmen pohjoispuolella on vierähtänyt neljä vuotta:)

      Poista
  3. minä mietin usein vaikka tosta meidän lähikadun kapakoitten ohi lastenvaunuja työnnelessäni etten tunne ketään, joka istuisi keskellä päivää terasilla juomassa. (siis kaikkihan voi joskus istua, mutta ne on useinkin niitä jotka ei oo siinä "joskus"). Että miten omasta todellisuudesta on vaikea nähdä muitten maailmaa, vaikka kuvittelisi osaavansa. Toisaalta ajattelen kirjojen juurikin tuovan vieraita maailmoja lähemmäksi, että voisi jotenkin ymmärtää tai nähdä muitakin. Hyvin usein sitä vaan lukee keskiluokkaisten , valkoisten, akateemisten, heterojen, lapsia saaneiden (naisien) jne. kirjoittamia kirjoja :O (keneltähn tuo kuulostaa, miten tuntuu kuin olisin kuvaillut itseni???) että se niistä hurjista vierailuista toisenlaisuuksiin :)

    Yksi tuttavani sai minut kerran ihan raivoihini kun alkoi puhua siitä että hän lukee ainoastaa klassikoita. Minusta se oli jotenkin niin typerää, miksi kukaan haluaisi rajata vapaaehtoisti lukemistonsa niin? Ehkä se sattui itsessäni johonkin sellaiseen kohtaan, jossa ajattelen, että jos haluaisin olla sivistynyt niin pitäisi lukea klassikoita. mutta kun en jaksa.

    Yritän tasaisesti vierailla oman mukavuusalueeni ulkopuolella genreissä. Mutta harvoin ne onnistuu erityisen hyvin. Itseään voi haastaa, mutta "peruskuntolenkit" tutuilla kirjallisuuden poluilla on silti hyvinvoinnin (ja lukuinnon) perusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vertauskuva nuo peruskuntolenkit! Ja hyvää pohdintaa muutenkin. Kyllähän lukemista itselleen perustelle osin sillä, että pääsee kurkkaamaan ihan toisiin maailmoihin, mutta kovin samoissa ympyröissä sitä toisaalta pyörii useimmiten. Mutta ehkä kuitenkin jotain uutta näkökulmaa pääsee aina välillä pujahtamaan joukkoon:)

      Poista
  4. Kiitos, kun selvensit KBF-aihetta meille uusille kyytiisi hyppääjille :) Aihe sai pohtimaan ja johdatti ajatukseni Muriel Barberyn Siilin eleganssiin, jonka parissa muistan hiukan "kompastelleeni". Monien tykkäämä teos pitää sisällään kauniin tarinan, mutta minulle filosofiset pohdinnat ja oppineisuus olivat monin paikoin koitua kompastuskiviksi. En tohtisi mitään kirjaa lukiessani hyppiä sivujen yli, mutta tässä kohtaa myönnän ainakin harkinneeni. Olivatko pohdinnat liian kaukana ajatusmaailmastani, totutusta ja turvallisesta, kenties ymmärtämättömyyttäni vai malttamattomuuttani todella pysähtyä kirjan äärellä? Ehkäpä palaan kirjan pariin myöhemmin uudelleen. Tai kokeilen valloittaa ranskalaista kirjallisuutta jollain muulla teoksella haastaen itseni mukavuusalueen ulkopuolelle... tällä kertaa kiirehtimättä, hoppuilematta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siilin eleganssi on hyvä esimerkki. Minua muistaakseni eivät akateemiset pohdinnat häirinneet (vaikka kieltämättä osa meni ohitse), mutta ehkä kyse on myös oikeasta ajasta ja paikasta, miten tällaiseen kirjaan suhtautuu. Kieltämättä minäkin suhtaudun välillä aika karsaasti sellaiseen kirjallisuuteen, josta tulee tunne, että brassaillaan ihan brassailun vuoksi.

      Poista
  5. 200 km on jo laaja alue, tarkoitti se sitten sen säteistä ympyrää, jonka sisään asuinpaikat mahtuvat tai vain pisimmällä toisistaan sijaitsevien asuinpaikkojen välistä etäisyyttä. Tarkistin juuri oman asuinpiirini: jos jätän laskuista Norjassa viettämäni vaihto-opiskeluvuoden, mahtuvat kaikki seitsemän asuinpaikkaani säteeltään kolmikilometrisen ympyrän sisään.

    Haasteekseni lukijana poimisin silti ennemmin esiin turhan katkonaisen lukutavan. Luen kirjan kerralla alusta loppuun vain äärimmäisen harvoin, ja tyypillistä onkin lukea pikkuruisissa pätkissä, joskus vain pari sivua kerrallaan. Jotkut kirjat kärsivät tällaisesta tavasta paljonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio. Meillä pikkupaikkojen kasvateilla on tietysti se etu, jos se on etu, että mikäli aikoo opiskella jotakin, on jossakin vaiheessa pakko lähteä merta edemmäs kalaan. Isommissa kaupungeissahan tämä ei ole mitenkään välttämätöntä.

      Tunnistan tuon katkonaisen lukutavan. Ennen kaikkea se tietysti johtuu elämäntilanteesta ainakin minulla, varmaan sinullakin. Täällä ainakin kaksi tapausta, jotka eivät anna äidin upputua tuntikausiksi kirjallisuuden syövereihin:)

      Poista
  6. Tunnustan suosiolla, että olen hyvin rajoittunut länsimaiseen kulttuuriin, höystettynä ripauksella venäläistä. Esimerkiksi aasialainen kirjallisuus on minulta lähes täysin lukematta, samoin kuin afrikkalainen. Vähän pahoin pelkään, että niin tulee vastakin olemaan, en ihan helpolla reviiriäni laajenna.

    Varaston lukemisesta tuli mieleen yhteiskuntaluokkakysymys, jota juuri on pohdittu blogissani Me muut-kirjan ympärillä. Melko suuri osa suomalaista nykykirjallisuutta on keskiluokan kirjallisuutta keskiluokasta. Voi olla, että sitten kun Salmisen tapainen kirjailija ottaa "sankarinsa" työväenluokasta, niin monelle se saattaa tuottaa suuria vaikeuksia samaistua siihen maailmaan. Itse tiedän useita sellaisia Salmisen kirjojen faneja, usein työläistaustaisia, jotka eivät juurikaan löydä samaistumisskohteita suomalaisesta nykykirjallisuudesta, eivätkä siksi lue ollenkaan. Lähes ainoa poikkeus heillä on Salmisen kirjat. Luokka siis vaikuttaa myös lukemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luokkakysymystä mietin minäkin Varastoa lukiessani. Itse asiassa minulle oli aika yllättävää, kuinka perin keskiluokkainen olen. Me "maalaiset" kun emme ehkä oikein identifioidu siihenkään porukkaan.

      Mutta tuo on varmasti aivan totta, että Salmiselta moni työläistaustainen on saanut paljon irti. Kysymys kuuluu, onko Salminen ainoa, täytyyhän niitä olla muitakin??!

      Poista
  7. Haa, onpas jälleen hauska aihe!

    Haasteeni lukijana liittyvät ehkä maantieteellisen tai yhteiskunnallisen luokka-ajattelun sijaan enemmänkin siihen, mitä kuvataan ja milla tavalla.

    Sen sijaan on näitä en-kestä-enkä-koe-omakseni- asioita. Yksi sellainen on noin kolmekymppisten miesten juoppohulluuskirjat, joissa harrastetaan päihteiden lisäksi kaikkea muutakin irvokasta ja eritteet lentävät. En kertakaikkiaan kykene lukemaan edes niitä, jotka oletan kuuluvaksi tähän sarjaan. Sellainen Rööperi-kirjallisuus ei vain kolise ja myönnän tämän olevan yksi akilleenkantapää ja kokemattomuustaso. Myönnän myös tämän listan olevan ennakkoluulojen sävyttämä ja siksi laajahko.

    Toinen vieraalla maalla kaukana kirjallisuuskokemus liittyy sitten tyystin toiseen ääripäähän. Vierastan kevyehköjä, romanttisen hempeitä maalaisromanttista miljöötä tihkuvia kirjoja, jotka vilisee adjektiiveja ja hienoja rakkauskohtauksia, teekutsuja sun muita. Välittömästä alan huokailla ja tylsistyn. Ehkä luin liian monta Anni Polvaa nuorena?

    Kolmas osasto on sitten tämä nk. sinkkunaistyyppinen kirjallisuus tai sensaatiokirjallisuus. En jotenkin saa luetuksi sensaatiokokemuskirjoja, joissa mässätään jonkin ihmisen kohtalolla dramaattisen sanankääntein.

    Kamala on myöntää, että näppylöitä olen saanut joskus myös klassikoista, joita olen lukenut aivan liian laiskasti. Olen yrittänyt paikkailla ammottavia mustia aukkoja, joita kuitenkin on edelleen. Nyt onneksi ajattelen, että kaikelle on aikansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan allekirjoitan nuo mainitsemasi en-koe-omakseni-asiat. Kieltämättä nuoruuden tuhti Polva-annostus on pitänyt tehokkaasti irti romanttisesta kirjallisuudesta ja kolmekymppisiin juoppohullumiehiin en tosiaan samaistu. Sinkkunaistyyppistä chick-litiä suunnittelen aina lukevani, koska en ole hirveästi lukenut, mutta en saa sitten kuitenkaan aikaiseksi. Jotenkin sekin tuntuu kovin kaukaiselta...:)

      Poista
  8. Kuten Jaana, minäkin huomaan lukevani lähestulkoon ainoastaan länsimaista kirjallisuutta. Jos kirjailija on Aasiasta, Afrikasta tai Etelä-Ameriikasta, jää kirja lähes poikkeuksetta hyllyyn. Samoin käy usein jos kirja sijoittuu noihin maanosiin. Eksoottisuus ja erilaisuus ei ole kohdallani houkutin.

    Joskus myös moralisoin liikaa lukemaani. Esim. Westön Missä kuljimme kerran (jonka luin sen ilmestyttyä) ei yltänyt suureksi lukukokemukseksi, koska kirjan henkilöistä moni oli mielestäni jotenkin mätiä. Ehkä tämä hitaasti karttuva elämänkokemus auttaa ymmärtämään, etten aina itsekään niin kunniakkaasti toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietty eksoottisuus kiehtoo minua, varsinkin Afrikka jostain syystä, mutta kieltämättä aika harvoin näihin kirjoihin tulee tartuttua.

      Tunnistan tuon moralisoinnin! Ja kun luin Missä kuljimme kerran, minulla oli ihan sama ongelma henkilöiden suhteen. Mutta nykyään olen huomannut tämän ominaisuuden karisevan pikku hiljaa, olisiko se sitten juuri sitä ikää tai elämänkokemusta? Ainakin sen olen huomannut, että aiemmin minua ärsytti hirveästi, jos joku toimi todella epäjärkevästi tai typerästi. Nykyään olen paljon suvaitsevaisempi, ehkä olen huomannut, ettei sitä aina tule niin järkevästi toimittua itse kunkaan...:D

      Poista
  9. Onpa hauska aihe! Minä taas ehkä seikkailen jatkuvasti niin sekavilla vesillä, että en aina oikein osaa määritellä, missä olen kotonani, noin kirjallisesti siis. En siis oikein voi sanoa tuntevani mitään genreä tai minkään kirjailijan tuotantoa läpikotaisin. Ei se kai haittaa, mutta luulen, että joskus esimerkiksi blogin lukijoille voi olla epäselvää, mihin mitäkin kirjaa oikein vertaan.

    Toisaalta se klassikoiden lukeneisuuskin voisi olla paljon laajempaa, samoin kuin suomalaisen kirjallisuuden noin muutenkin.

    Olen aika kärsimätön ja hätäinen lukija, kuten Jorikin sanoi, jotkut kirjat voivat kärsiä lukutavasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään kyllä voi kehua tuntevani genrejä tai kirjailijoiden tuotantoja kovin läpikotaisin. Ihan pari kirjailijaa on, jolta olen lukenut lähes kaiken, mutta ei tosiaan montaa. Minä yritän aina silloin tällöin täytellä klassikkoaukkojani ja itse asiassa se on oikein virkistävää välillä.

      Poista
  10. Kiitos minunkin puolestani KBF-lyhenteen ja sen taustalla olevan ajatuksen selventämisestä! Kiinnostava idea kerta kaikkiaan ja mielenkiinnolla luin ajatuksiasi asuinpaikan ja elinympäristön vaikutuksista lukemiseen. Minulle ne olivat melko vieraita, mutta sitäkin kiinnostavampia lukea.

    Itse asiassa täytyy tunnustaa, etten ole varsinaisesti tullut edes ajatelleeksi tuollaista asiaa paitsi ehkä siinä mielessä, että "niitä kirjoja luet, joita sinulle tarjotaan". Tämä tarkoittaa kohdallani sitä, että muutettuani pois Suomesta, on lukutyylini muuttunut melko dramaattisesti. Luin ennen paljon monipuolisemmin, nykyään olen liiaksi jämähtänyt brittikirjallisuuteen enkä oikein pidä siitä.

    Ei sillä etteikö täällä olisi tarjolla myös muun maan kirjallisuutta englanniksi käännettynä, mutta minua vaivaa pakkomielle, että lukisin käännöskirjallisuuden mieluummin suomeksi. Esim. pohjoismaisten kirjailijoiden käännöskirjat lukisin mieluummin suomeksi kuin englanniksi. Jotkut englantikäännökset tuntuvat kököltä, vaikka enhän voi tietää onko kökköys olemassa jo alkuperäisessä kielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KBF on ollut jo niin kauan käytössä, että itse ja vanhemmat lukijat eivät siihen varmasti kiinnitä edes huomiota, mutta uudempia lukijoita varmaan vähän hämmentää:)

      Ymmärrän pointtisi käännöskirjojen suhteen. Itse luen enimmäkseen suomeksi, mutta usein tuntuu siltä, että alkukielellä lukeminen olisi ehkä "aidompaa", vaikka käännös sitten oliskin huippuluokkaa.

      Tarjonnan vaikutus lukemiseen pätee myös täällä. Monet ovat tässäkin keskustelussa kertoneet liikkuvansa kotimaisen ja anglosaksisen kirjallisuuden alueella ja aika vähissäpä muu tarjonta on. Vaikka toki sitä on.

      Poista
  11. Mielenkiintoinen aihe ja mielenkiintoisia vastauksiakin on tullut.

    Itselleni on tullut ajan myötä haasteeksi yksinkertaisesti tarttua uusiin kirjoihin. Olen lukenut hirveästi hyviä kirjoja ja monien voisi sanoa suorastaan mullistaneen maailmani. Mutta mitä enemmän lukee niitä järisyttäviä kirjoja, sitä enemmän kokee pettymyksiä, kun kirja ei muutakaan koko maailmaa.

    Sanoisin siis olevani nykyään aika ennakkoluuloinen kirjojen suhteen. Kun ennen saatoin napata kirjastosta kirjan mukaan pelkästään hauskan nimen tai ehkä kauniin kannen perusteella, niin nykyään sitä tapahtuu äärimmäisen harvoin. Nykyään kaipaan suosituksia, muiden hehkutusta tai vähintään juuri minua kiinnostavaa aihepiiriä, että kirja tulee valittua luettavaksi. Toisaalta olen kokenut myös paljon pettymyksiä lukiessani muiden suosittelemia kirjoja. Kirjamakuni kun tuntuu jonkin verran poikkeavan "suuren massan" kirjamausta.

    On aika huvittavaa oikeastaan, miten kiinnostunut voi eri kirjoista olla ja miten voi haluta "lukea kaiken" ja samaan aikaan sen kirjan valitseminen luettavaksi tuntuu välillä äärettömän suurelta haasteelta. Se on siis minun haasteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen yrittänyt taistella kovasti vastaan tuota tunnetta, ettei tuntemattomiin kirjoihin viitsi enää tarttua. Toki nykyään tulee haahuiltua hyllyjen välissä aiempaa vähemmän, mutta aina silloin tällöin haluan tehdä sitä. Ja oikeasti, välillä löytyy todellisia helmiä (löytyy kyllä muitakin). Pitäisikin taas tarttua johonkin unohdettuun helmeen ihan spontaanisti:)

      Poista
  12. Ensimmäinen haasteeni on se, että minulla voi olla pitkiä taukoja säännöllisessä lukemisessa. Toisaalta taas välillä luen varsin paljon.

    Varsinaisesti lukemiseen liittyen: luin etenkin aiemmin selvästi enemmän miesten kuin naisten kirjoittamia kirjoja. Osittainhan siinäkin on kyse siitä, että aina ei saa kiinni ehkä niin helposti kaikkien naiskirjailijoiden tuottamasta mielenmaisemasta.

    Viimeksi älyämäni haaste lukemisessani on se, että en ole oikeastaan kiinnostunut fiktiivisistä ihmissuhteista, vaan asioista ja ilmiöistä. (Tätä tuskin olisin tajunnut, ellen olisi juuri lukenut Tommi Melenderin lauseita hänen omasta lukemisestaan.) Tästä näkökulmasta ymmärsin paremmin, miksi muutamat kirjat ovat tuottaneet lähes tuskaa, mutta toiset kirjat ja kirjailijat ovat aina vain nautinnollisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut siitä omituinen nainen, että luen enemmän miesten kuin naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. Tosin tämän vuoden lukemisista en tiedä, koska en ole tullut laskeneeksi. Mistähän sekin sitten johtuu? :)

      Mielenkiintoinen havainto kiinnostuksenkohteistasi. Olen ehkä osin samoilla linjoilla. Pidän kyllä fiktiivisista ihmissuhteista, mutta jos kirja ei herätä mitään ajatuksia juuri sen taustalla olevista asioista ja ilmiöistä, niin lukukokemus jää melko latteaksi.

      Poista
  13. Omille haasteilleen voi olla enemmän tai vähemmän sokea. Huomasin tämän tehdessäni vuodenvaihteessa blogiin koostetta vuoden luetuista kirjoista. Tiesin kyllä, että luen enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia kirjoja, mutta en ollut tajunnut kuinka paljon enemmän, ennen kuin näin konkreettiset luvut.

    Aivan yllätyksenä tuli se, kuinka paljon lukemiseni on painottunut suomalaiseen ja englanninkieliseen kirjallisuuteen. En tiedä miksi, koska pidän kyllä muidenkin alueiden kirjoista niihin tarttuessani.

    Tänä vuonna olenkin yrittänyt ihan tietoisesti lukea enemmän miehiä ja enemmän eri maiden kirjallisuutta. Se on ollut hyvin antoisaa, vaikka olenkin huomannut, että nuorten suomalaisten miesten kirjat eivät kovin usein minuun uppoa. En osaa sanoa miksi, koska samaa ongelmaa ei muunmaalaisten miesten kanssa ole. Maantieteellinen itsensä haastaminen taas on ollut niin kivaa, etten aio siitä enää luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsi, mikähän suomalaisissa miehissä oikein on vikana?? :)

      Aivan totta, omille heikkouksilleen on sokea, pätee niin kirjoihin kuin elämään yleensäkin! Siinä mielessä kirjablogin pitäminen on hyvin antoisaa, että juuri pienen tilastoinnin ja antoisien kirjallisten keskustelujen myötä omat silmät usein avautuvat ja ylipäänsä tulee katsottua asioita vähän eri vinkkelistä.

      Poista
  14. Taas niin hieno aihe, etten tiedä mistä aloittaisin :)

    Vaadin paljon itseltäni lukijana. Kirjan jättäminen kesken on lähes mahdotonta, koen jotenkin velvollisuudekseni lukea kirjan loppuun. Vaikka kirja ei tempaisi alusta tai vielä keskeltäkään mukaansa, voi huipennus tulla lopussa. Tämä laajenee koskemaan myös kirjasarjoja, jos on lukenut ensimmäisen niin pitää lukea kaikki. Aion opetella jättämään "huonon" kirjan kesken ja lopettamaan sarjan jos ei sanotaanko nyt kolmen osan jälkeenkään jaksa kiinnostaa.

    Toinen haaste on sitten se kuuluisa lukumukavuusalue. Tarkkoja genrerajoja en noudata, mutta joskus täytyy tosissaan ponnistella, että tulisi luettua jotain muuta kuin sitä tuttua ja turvallista (usein länsimaista) kirjallisuutta ;) Tänä vuonna olenkin ravistellut lukumukavuusalueeni rajoja ja tehnyt täsmäiskuja sen ulkopuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sama paha taipumus lukea kirja loppuun, vaikkei se ollenkaan iske. Nyt olen päättänyt viimein päästä tästä eroon ja itse asiassa tässäkin kuussa jätin kirjan kesken. Ajattelinkin, pitäisikö perustaa blogiin oma osio: kuukauden keskeytetty :)

      Tuttua ja turvallista tulee minunkin luettua, tosin nyt blogin myötä vähän vähemmän.

      Poista
  15. Uusi yritys, aihe kun herätti perinpohjin mielenkiintoni. Voisin pohdiskella tosiaan "mukataiteellisesti" omia lukutottumuksia, mutta asiaa mietittyäni tajusin olevani äärimmäisen ennalta-arvattava lukija...

    Blogi-identiteettini on "mystinen" (hehheh) Rachelle. Aloitin blogin kirjoittamisen vuodatuksen puolella ja silloin ja siihen aikaan monet kirjoittivat nimimerkillä. Olenkin miettinyt, että meneekö maailman kirjat sekaisin (tuskin) jos vaihtaisin kirjoittelun rehellisesti omaan nimeen.

    Pyrin aikanaan lukemaan hyvinkin monipuolisesti mutta jossain vaiheessa elämä oli sen verran rankkaa, että viihdyin lähes ainoastaan dekkareiden parissa. Niihin oli helppo keskittyä ja ne eivät juuri ottaneet jos eivät antaneetkaan. Paitsi että antoivat ne. Aivojen nollausta ja uusia näköaloja niin vaipanvaihdon kun uhmaikien keskelle.

    Nykyään olen yrittänyt taas laajentaa lukemisiani. Suositukset minäkin poimin tarkasti talteen ja viime aikoina olen ryhtynyt myös arvostelukappaleita uutuuksista pyytämään. Tuttuja jännärisarjoja tulee seurattua ja kaunokirjallisuutta luen fiilispohjalta. Huomaan kuitenkin rajoittunut olevani, en nappaa kirjastosta mukaan never-head-kirjoja enää nykyään. Voisiko sanoa valitettavasti. Paljon mahtavia teoksia voi mennä sivusuun, toisaalta odotukset kirjojen suhteen on niin korkealla, etten tahdo tuhlata rajallista lukuaikaa keskinkertaisiin teoksiin.

    Näin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että palasit:)

      Aivojen nollaus on minusta aivan liian aliarvostettua, hyvä vaan jos joku näinkin turvallinen asia kuin kirjallisuus toimii. Minä yritin lukea nyt loppukesästä omaa "ammattikirjallisuuttani" eli erästä tiiliskivimäistä historiateosta, mutta en kertakaikkiaan pystynyt. Annoin periksi ja elän siinä uskossa, että kyllä minä taas joskus pystyn, nyt ei vain tässä vaippa-arjessa resurssit riitä!

      Yritän pitää jonkinlaista never-heard-tatsia itselläni yllä. Yllätyksellisyys on kuitenkin lukemisen parhaita puolia!

      Poista
  16. Suurin heikkouteni lukijana on ennakkoluuloisuus. Luon todella herkästi ennakkokäsityksiä, joista on vaikea irtautua edes niin halutessaan. Jos vaikka joku henkilöhahmo ärsyttää kirjan alussa, niin en millään haluaisi myöntää että lopussa se olikin jo ihan kiva.

    Takerrun helposti pikkuseikkoihin, jotka sitten syövät pisteitä koko tarinalta. Esimerkiksi Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjoja en ole saanut luettua, koska minua ärsyttää se yletön tuhlaaminen ja shoppailu. En kestä paljoa uskonnollisuuttakaan, etenkään sellaista "katso, näin sinunkin pitäisi ajatella" -juttuja. Muita niskavillat nostattavia aiheita ovat mm. yletön ryyppääminen ja örveltäminen.

    Olen huono jättämään kirjoja kesken. Huononkin kirjan jätän vain tauolle ja ennemmin tai myöhemmin sinnittelen loppuun asti, vaikka koko ajan ärsyttäisi. Tämä on tyhmää, mutta tavasta on vaikea päästä eroon. Kuten Villasukka, minäkin luen sarjat alusta loppuun ja niidenkin keskeyttäminen tuntuu mahdottomalta, vaikka kirjoissa jokin ärsyttäisikin.

    Olen aina ajatellut lukevani monipuolisesti, eri genrejä ja muka kaikkien maiden kirjallisuutta, mutta pääasiassa luen melko samantyyppisesti koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tuttuja heikkouksia. Minäkin kyllä luon herkästi mielikuvia ja ennakkoluuloja. Joskus ihan kansikuva riittää, mikä on jo aika epäreilua:)

      Minäkin olen huono jättämään kirjoja kesken, mutta sarjojen kohdalla ei ole tuota ongelmaa ollenkaan. Vaikka ajattelisinkin, että voisinhan lukea ihan ok- sarjasta vielä seuraavankin osan, unohtuu se äkkiä, jos kirja ei ole oikein miellyttänyt.

      Poista
  17. Kuulostanko kovin tylyltä jos totean että minua ärsyttävät sellaiset päähenkilöt jotka lähinnä ajautuvat läpi elämän ja kirjan ilman mitään kontrollia. Ja kirjat jotka perustuvat siihen että päähenkilö on mielisairas, jatkuvasti kännissä tai huumeissa.
    Tämä toimii vielä sellaisissa kirjoissa joissa päähenkilön tahdottomuuden herättämä ärsytys on osa lukukokemusta (esim. Jean Rhysin kirjat) mutta jos tarkoitus on herättää sympatioita ressukkahahmoilla, vääntää huumoria kännihortoiluista tai esittää jotain tendenssikirjallisuutta että tahto on mahdoton koska riistäjän ruoska selkäämme soittaa niin sori, ei irtoa myötätuntoa.
    Se toimii tietysti että henkilöt tekevät outoja asioita oudoilla vaikuttimilla mutta kirjat (tai leffat tai mikä tahansa) jossa homma rajoittuu siihen että katsokaa kun tämä tyyppi on ihan sekaisin karkottavat minut vauhdilla (vähän aikaa sitten aloin lukea Nousiaisen Vadelmavenepakolaista, kesken jäi tästä syystä).

    Toisin kuin Jaakko yllä, minua kiinnostavat enemmän ihmissuhteet ja se miten ihmiset reagoivat ilmiöihin ja asioihin kuin ilmiöt ja asiat itsessään. Varmaan tästä syystä ei nykyään tule luettua esim. scifiä juuri lainkaan, kun suuressa osassa sitä tuo puoli on sivuutettu tai toteutettu falskisti...tai vastaavasti välteltyä niitä kirjoja joissa passiiviset ajautujat ajautuvat tai joissa henkilöiden reaktioissa ja suhteissa ei ole mitään tolkkua, kun taas ne kirjat joissa juodaan teetä oikeanväriset hansikkaat kädessä kelpaavat mitä mainioimmin.

    Kirjoittajan sukupuolella ei ole juurikaan merkitystä, luen enemmän miehiä mutta luulen että miehet kirjoittavat myös enemmän kirjoja (ja genrevalinnoissa suosin niitä kohtuullisen tasapuolisia, jyrkin mies- tai naiskirjallisuus ei niin kiinnosta). Eurooppa ja Pohjois-Amerikka hallitsevat, ja muista maanosista taidan lukea lähinnä sitä keskiluokkaista kirjallisuutta. Juu, keskiluokkaisuus taitaa vallita vaikka oikeasti taidan lukea suhteettoman paljon yläluokkaista kirjallisuutta (jota Suomessa ei ole taidettu kirjoittaa Kalevalan jälkeen mutta...)

    Mutta mikä sitten olisi sitä ansiokasta alaluokkien kirjallisuutta, ainakin jos rajaa pois ne joissa ryysykurjalisto ajautuu tai työläiset ryyppäävät tai tendenssikirjallisuuden jossa urhea toveri nousee vastarintaan kun riistäjän ruoska selkäämme soittaa tai ne kirjat joissa (yleensä keskiluokkainen) kirjailija haluaa kuvata "aitoa" "kansaa". Vinkkejä vastaanotetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et kuulosta tylyltä vaan tutulta! Minua ärsytti varsinkin aiemmin suunnattomasti henkinen velttous, päämäärättömyys, saamattomuus ja ajelehtiminen! Nykyään ehkä osaan suhtautua siihen hieman paremmin, voin jopa jollakin tasolla ymmärtää päähenkilöä, mutta saatan ärsyyntyä siltikin.

      Kieltämättä alaluokan kirjallisuuteen liittyy nykyään ainakin kotimaisessa kirjallisuudessa aika vahvasti ryyppäys ja rälläys-kulttuuri. Tietysti historiallisessa kirjallisuudessa kuvataan alaluokkaakin ansiokkaasti, mutta eihän se ole aitoa työväenluokkaista kirjallisuutta, jos se on kirjoitettu ylhäältä päin. Mietinnän arvoinen asia.

      Poista
  18. Minullakin on periaatteessa sama haaste lukijana kuin sinulla, vaikka toisaalta pyrin lukemaan kirjoja silloin tällöin mukavuusalueeni ulkopuolelta. Tosin kun miettii, mikä se ihan perusmukavuusalue on, niin todella moni kirja toimii ainakin semihaasteena, esimerkiksi kovin moneen kotimaiseen kirjaan en edelleenkään tartu puhtaasta lukemisen innosta, vaan takana saattaa olla pientä tsemppimeininkiä.

    Oma lukemiseen liittyvä haasteeni on lukea saman kirjailijan teoksia useampia. Ihan jo lähivuosien aikana olen lukenut ensimmäisiä osia sarjoista Narnian tarinat, Myrskyluodon Maija ja Pikkunaisia. Jatkaminen vain osoittautuu joka kerta hankalaksi, kun koko ajan tulee vastaan muitakin kirjoja, joita haluaisi ehtiä lukemaan. Haasteeni ulottuu sarjoista kirjailijoihin koko tuotantoon. Esimerkiksi McEwan, Ishihuro, Joanne Harris, Siri Hustvedt ja Sarah Waters ovat kaikki olleet mieluisia tuttavuuksia kirjailijarintamalla, mutta silti on työn ja tuskan takana tarttua seuraavaan kirjaan heidän tuotannostaan.

    Kai tämä ongelma olisi ratkaistava vain niin, että käy kirjastossa, lainaa hyväksi todettujen kirjailijoiden kirjoja ja alkaa lukemaan. Tarinat vievät varmasti mukanaan, eikä jälkeenpäin enää harmita, että tuli tartuttua kestosuosikkiin uuden kirjailijan sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin usein hyvä tarkoitus itselleni uuden kirjailijan hyvän teoksen jälkeen lukea häntä lisääkin, mutta usein se jää... Täytyy tosiaan ihan tosissaan innostua jostakin, että tulisi sitten kahlattua useampia teoksia läpi. Toki onneksi sitäkin joskus tapahtuu.

      Poista
  19. Hyvä juttu, hyviä kommentteja, minua kuten hdcanistakin ärsyttää päähenkilö, jonka henkinen selkäranka on kuin keitetty spaghetti.

    Jakaisin oman lukemiseni aikaan ennen bloggausta, ja sen jälkeen. Varsinkin vuonna 2012 olen lukenut kirjoja, joita en olisi koskaan voinut kuvitella lukevani.

    Kirjablogiyhteisö on kannustava, ja asiantunteva.

    Kuten Kirsin blogiin kirjoitin, että seuraava haaste on lukea uudestaan myyntilistakirjoja, ettei ylpisty, ja ala mollata nuorisoa esim. lukemattomuudesta, koska lukiolainen se vasta lukeekin, jos ei muuta niin läksykirjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjablogiyhteisö on ihana ja todella asiantunteva. Minäkin olen kuitenkin kaipaillut vähän enemmän tänne myyntilistakirjoja ja onneksi niitä on mielestäni alkanut tulla blogeihin entistä enemmän. Monimuotoisuus on hyvästä ja ne myyntihitit kuitenkin ihmisiä kiinnostavat ja niistä tietoa kaivataan.

      Poista
  20. Olen törkeän huono lukemaan vanhaa kirjallisuutta. Klassikoita luen hyvin harvoin. Jotenkin pelkään, että vanhat kirjat ovat jotenkin vaikeita ja tylsiä.
    Olen järkyttävän pinnallinen lukemisen suhteen - kannen on oltava kauneudentajuani noudattava tai kirja jää hyllyyn. Kaunis/runollinen nimi on plussaa. Eipä ihme, että vanhukset jäävät hyllyyn, sen verran rumia vanhat kannet usein ovat. :D

    VastaaPoista
  21. Suurin haaste liittyy kyllä ehdottomasti lukutekniikaani, eli pitkäjännitteisyyden puutteeseen. Kun olen oman mukavuusalueeni ulkopuoella ja teoksen tyyli on haastava, jätän kyllä kirjan todella helposti kesken.

    Tätä yritän toistuvasti korjata. Nyt lueskelen laiskasti Joycen Ulysses -järkälettä. Ja koetan yksinkertaisesti sietää sitä, että en ainoastaan ole pihalla. Olen _piha_.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti