Paula Havaste: Yhden toivon tie


Tässäpä kirja, josta olen sorvaillut esittelyä mielessäni jo muutaman päivän ajan, mutta nyt kun pitäisi kirjoittaa, sanat tuntuvat katoavan. Ehkäpä aloitan sillä, että jos minä jakaisin Finlandia-ehdokkuuksia, yksi menisi tälle kirjalle. Kun näinkin korkea ylistys on julistettu, voin ehkä lähteä ruotimaan kirjaa vähän vähemmän sokeroiden.

Paula Havasteen Yhden toivon tie on itsenäinen jatko-osa vuonna 2010 ilmestyneelle Kaksi rakkautta- romaanille. En ole sitä lukenut ja toki sen joskus huomasi, mutta siitä huolimatta koen saaneeni tiukasti kiinni siitä, mistä tässä kirjassa on kysymys.

Kirjaa leimaa tietty kaksijakoisuus. Päähenkilöitä on kaksi, sisarukset Anna ja Oili. Anna on sielutieteen laudatur-työtään kirjoittava pienten lasten äiti, Oili taas elämäniloa pursuava sairaanhoitajatar Kemin saksalaisessa silmäsairaalassa. Kirja kertoo jatkosodasta, mutta alkupuolella sota pysyy taustalla ja aihepiirit ovat hämmentävänkin kepeitä: romantiikka, sydänsurut, puuteri ja mekkokankaat tuntuvat täyttävän molempien naisten mielet vähintään yhtä usein kuin arkiset velvollisuudet. Kepeä ote tuo viihderomaanimaisen (ja paikoin jopa hieman epäuskottavan) tunnun, mutta on toisaalta myös virkistävä: usein sotakirjallisuudessa pönkitetään uhrautumisen eetosta ja tässäkin se toki on esillä, mutta Havaste antaa päähenkilöidensä olla myös reilusti pientä ylellisyyttä kaipaavia naisia.

Kirjan loppuosa onkin sitten kaukana kepeästä. Havaste räväyttää Lapin sodan myötä sodan lukijan silmille juuri niin kauheana kuin se pahimmillaan on. Pelko, epätoivo, raakuus, epäinhimillisyys, paniikki. Kirjailija ei piilottele henkistä hätää sen paremmin kuin ruumiin eritteitäkään. Ehkä komeinta kerronta kuitenkin on sotatrauman kuvauksessa. Mitä tapahtuu taistelujen tauottua, kun nipin napin selvinneet ihmisrauniot palaavat koteihinsa? Osaa oksettaa vieraan kosketus, osa huutaa kauhuissaan öisin.

Havaste käsittelee monipuolisesti sukupuolisuuden ja tasa-arvon teemoja. Poikkeuksellinen aika höllentää ajan seksuualisia normeja, mutta toisaalta rajojen rikkomisesta saa kaikista kauheimman rangaistuksen. Pahaa tekee lukea, kuinka saksalaisten morsiamista tulee saksalaishuoria, vailla ihmisarvoa olevia olentoja. Toisaalla käydään läpi ristiriitaisia tunteita miehen tullessa kotiin. Kun on ollut pakko pärjätä vuosikaudet miehen sotiessa, päätösvallan luovuttaminen takaisin tuntuu katkeralta. Kirja käsittelee myös sota-ajan lapsuutta; sitä, miten tuo sukupolvi tottui venymään, antamaan omastaan, jättämään leikit ja käymään työhön, peittämään pelkonsa, toivomaan parasta ja pelkäämään pahinta.

Kuten huomata saattaa, Havaste on mahduttanut 446 sivuun paljon merkittäviä teemoja. Minua tämä kirja ainakin auttoi eläytymään entistä enemmän sodan kokeneiden sukupolvien asemaan. Monet tiettyä ikäluokkaa yhdistävät piirteet voivatkin olla peräisin yhteisestä sotatraumasta. Monipuolisen aiheenkäsittelyn lisäksi kirja on kulttuurihistoriallisesti erittäin tarkkaa työtä. Joidenkin mielestä varmasti liiankin tarkkaa, jopa päätalomaista. Itse kuitenkin nautin siitä, että sain eläytyä ajan henkeen myös yksityiskohtien kautta.

Alun perin tartuin kirjaan siksi, että takakannen teksti toi vääjäämättä mieleen Katja Ketun Kätilön ja halusin verrata kirjoja keskenään, koska epäilin monien myös jättävän tämän väliin romaanien saman aihepiirin vuoksi. Vakuutan, että siihen ei ole mitään syytä. Ketun kieltä ei voi verrata varmasti mihinkään, mutta Paula Havaste ei jätä lukijaansa yhtään sen kylmemmäksi.

Hänen kirjansa on raaka, rehellinen ja kauhistuttavan tosi. Ja juuri siksi se on niin hyvä.

Muualla:
Kulttuuri kukoistaa
Mari A:n kirjablogi
Kirjakaapin avain

Paula Havaste: Yhden toivon tie
Gummerus 2012
446s.

Kommentit

  1. Voi että! <3 Huokailen täällä ihastuksesta! Luin viime viikolla Havasteen Kaksi rakkautta ja pidin siitä tosi paljon, ja olen jo muutamista lehtiarvioista lukenut että Yhden toivon tie olisi vielä moninkertaisesti parempi. Ja nyt sinä olet ihastunut tähän noin paljon, ja puhut jo F-ehdokkuudestakin. Oi että!

    Kirja odottelee jo hyllyssä, ja minä odottelen malttamattomana vapaita että pääsisin vihdoin sen kimppuun. Selkeästi luvassa on hieno kirja ja lukukokemus.

    Kiitos hyvästä ja monipuolisesta arviosta, tätä oli ilo lukea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kivaa, en malta odottaa, että pääsen lukemaan, mitä pidit tästä! Minä en ole tosiaan Kahta rakkautta lukenut, mutta jossain vaiheessa täytyy lukea ehdottomasti sekin.

      Kiitos! <3

      Poista
  2. Tämä on kyllä mainio teos ja aivan kuten sanoit:"kulttuurihistoriallisesti erittäin tarkkaa työtä". Olet kirjoittanut hyvän arvion ja nostanut esiin paljon sellaista olennaista, mitä jätin omassa arviossani mainitsematta. :)

    Saralle voin sanoa, että minä kyllä taisin pitää enemmän Kaksi rakkautta teoksesta tai sitten molemmat ovat yhtä hyviä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Minä pyörittelin tuota Kahta rakkautta kirjakaupassa toissa päivänä, mutta en kuitenkaan ottanut. Nyt harmittaa, pitänee varmaan käydä vielä hakemassa se:)

      Poista
  3. Pidin myöskin, tosin ehkä Kaksi rakkautta oli vielä hienompi.

    http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2012/07/paula-havaste-yhden-toivon-tie.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo yllä kirjoitin, ehkä minun täytyy käydä nyt hakemassa se Kaksi rakkautta. Takakannen perusteella se ei ehkä kuulostanut minua niin kiinnostavalta kuin tämä. Mutta kun niin moni siihen on ihastunut, niin täytyyhän se lukea:)

      Poista
  4. Kiitos linkityksestä! Niin totta, tuo kaksijakoisuus kirjassa, monella tavalla, hienosti sen puit sanoiksi. "Päätalomaisuus" vaivasi minua vähäsen, historialliset tai sotaa käsittelevät romaanit eivät ole muutenkaan ihan läheisimpiä minulle, mutta Havaste on kyllä ammattilainen ehdottomasti ja oli antoisaa tutustua häneen tämän kirjan kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos!
      Tuo yksityiskohtaisuus on varmasti puuduttavaa, jos ei ole niin kiinnostunut tämäntyyppisistä asioista. Tosin verrattuna vaikka Päätaloon (josta pidän myöskin) tarina kuitenkin eteni ihan mukavaa vauhtia :)

      Poista
  5. Kahden toivon tie on parhaillaan lainassa, myös Kaksi rakkautta olen lukenut. Oilin kohtalo ei voi olla lukijaa koskettamatta, kauhistelemme saksalaisten ja venäläisten raakuuksia sodan aikana, mutta aivan taatusti niihin ovat syyllistyneet myös suomalaiset, ihminen on samanlainen kaikkialla! Minua hiukan ikävystyttivät lehmäkaupat ja muutkin yksityiskohtaisesti kuvatut pikkuasiat, mutta kaikenkaikkiaan monitahoinen kirja, josta ei voi olla pitämättä.

    VastaaPoista
  6. "Yhden toivon tie" on parhaillaan minulla lainassa ja luettukin jo. Oilin kohtalo on koskettava. Kauhistelemme saksalaisten ja venäläisten sodassa tekemiä raakuuksisa, mutta toki suomalaisetkin niihin syyllistyivät, kuten kirja osoittaa. Hiukan pitkästyin yksityiskohtaisiin lehmänkauppoihin yms., mutta kokonaisuutena antoisa kirja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit