Eeva Tenhunen: Joka uniinsa uskoo

Elokuun ensimmäinen kirja oli minulle vanhan kertausta. Olen lukenut Eeva Tenhusen Joka uniinsa uskoo kertaalleen aiemminkin, mutta nyt halusin palata siihen uudestaan. Syy on selvää kotiinpäin vetoa, dekkarin tapahtumapaikka, Pielaveden Kirkkosaaren vanha pappila, sijaitsee vain muutaman kilometrin päästä anoppilasta. Vaikka kirjan lukemisesta ei ole montaa vuotta, ei mieleeni ollut jäänyt siitä juuri mitään. Kun Elisa Kirja tarjosi useita Eeva Tenhusen kirjoja sopuhintaan, päätin aloittaa tuotantoon tutustumisen tällä jo vanhalla tutulla kirjalla.

Tenhunen vie viimeisessä dekkarissaan lukijansa Kirkkosaaren pappilaan, vanhan hautausmaan ja kellotapulin tuntumaan, mutta oikeastaan hän vie maailmaan, jota tuskin kirjan ilmestymisvuonna 1987 oli enää olemassa. Suomifilmimäisissä maisemissa, vanhassa pappilassa, isännän keppiä heiluttaa alfauros Tuure, ympärillään palvova naislauma ja alistuva poikapuoli. Tuure on kirjan ehdoton keskushahmo, vaikka tarina kerrotaankin pappilan entisen kesätytön Liisan ja hänen poliisimiehensä Martin suulla.

Liisa ja Martti saavat kutsun Tuuren kuolemapäiville. Ei aivan niin dramaattista kuin voisi kuvitella, niitä nimittäin on pidettu 13.elokuuta jo kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Pappilaan saapuessaan aviopari joutuu keskelle ihmissuhdesoppaa, tukahdutettuja jännitteitä ja avoimia vihamielisyyksiä. Mutta mitä tapahtuu kun kuolema puuttuu peliin?

Tenhunen tarjoilee perinteisen suljetun tilan murhamysteerin, missä kaikilla on oikeaoppisesti mahdollisuus ja motiivi surmatyöhön. Loppuratkaisu sen sijaan ei ole aivan perinteinen, enkä ole aivan varma pidinkö siitä vai en. Kirjan lopetus on todennäköisesti pääsyy siihen, miksi minulla ei ollut tarinasta muistikuvia. Kirjassa on kuitenkin mielenkiintoinen oma tunnelmansa, joten aion kyllä lukea vielä lisääkin Tenhusta. Ehkäpä seuraavaksi sitten Kuolema savolaiseen tapaan?

Kirkkosaaren maisemasta tunnistaa muutamat tutut paikat, mutta mitenkään orjallisesti tai tarkasti kirjailija ei seutua kuvaa. Ehkä pettymys talonnimiä etsivälle, toisaalta helpotus niille, joille Kirkkosaari ei ole tuttu. Tässä tilanteessa on kuitenkin paikallaan mainostaa Kirkkosaarta matkailijoille, sillä näin kesäiseen aikaan vanha hautausmaa on todella kaunis ja rauhallinen paikka. Kellotapulista taas avautuu komeat maisemat, nimittäin niille jotka uskaltavat ylös kiivetä! Ja pellonreunassa komeilee yksityiskäytössä oleva vanha pappilakin.

Eeva Tenhunen: Joka uniinsa uskoo
Crime Time 2012 (Elisa Kirja e-kirja) alkup. 1987.
139s.