Satuhetki: Lapsuuteni rakkain satu

Jatkan Satuhetki-sarjaa omalla ikisuosikillani. Ja jos asia yhtään minusta riippuu, tulee siitä omienkin lasteni satusuosikki.

Alkuviikon mummolareissulla pääsin sukeltamaan lapsuuteen. Äitini oli hakenut vintiltä vanhat satukirjat, korjannut irronneet saumat ja päällystänyt repsottavat kannet. Martti Haavion kirjoittama ja Maija-Kaarina Nenosen jännittävä tarina Tiina Tonttutytöstä, joka ei osannut sanoa kiitos ja Timo Tonttupojasta, joka joutuu Pomperipossan kidnappaamaksi, oli hurjan jännittävä jo silloin ennen ja jännittävä se oli edelleen.

Tiina Tonttutytössä on oikeastaan kaikkea sitä, mitä sadussa kuuluukin olla: jännittävä tarina, kaunis ja kiehtova kuvitus, sadun taikaa ja hengästyttävän upeaa kieltä. Haavion rytmikästä tekstiä lukiessaan eläytyy tahtomattaankin ja kun pääsin ääni käheänä ja hengästyneenä sadun loppuun, vaati 3-vuotias Herra Syksy silmät sädehtien uusintaa.


Kulki, kulki, kulki, kulkipa vielä hiukan. Tuli viisas Pöllö Pönkähdys vastaan, pyrstöänsä huojutti, siipiänsä heilutti, silmiänsä pyöritti. "Pöllöseni, kultaiseni, sanopa Tiina Tonttutytölle, missä on pieni Timo Tonttupoika", sanoi Tiina Tonttutyttö. "Ota tämä sinikerä, punakerä, kulje sinne, minne se kierii, minne se vierii", sanoi Pöllö Pönkähdys. Tiina Tonttutyttö otti kerän, sinikerän, punekerän, heitti sen maahan, ja kerä alkoi vieriä. Se vieri yli niittyjen ja vuorten, ja Tiina Tonttutyttö juoksi perässä. Se kieri ja vieri, mutta viimein se pysähtyi.

Muistan, kuinka helppo erehtyväisen ja hieman itsepäisenkin tonttutytön asemaan oli samaistua, varsinkin kun iltatähtenä turhaan haaveilin pikkuveljestä. Ja entäs sitten se Tiina Tonttutytön saama tuliaismekko! Leukani alkaa väpättää vieläkin kateudesta sen nähdessäni :)

Onko Sinulla muistoja Tiina Tonttutytöstä? Tai mikä on kaikkien aikojen satusuosikkisi?

PS. Vielä ehtii osallistua niin Copycat-kisaan kuin KBF-keskusteluunkin!