Queen: Is This The Real Life?

Musiikillisessa mielessä olen melko huikentelevaista sorttia. En ole juuri koskaan fanittanut yhtyeitä tai artisteja, mutta tähän sääntöön löytyy pari poikkeusta. Toinen niistä on Queen ja Freddie Mercury. Löysin Queenin musiikin joskus teini-iässä ja muistan surreeni muutaman päivän katkerasti Mercuryn kuolemaa (mikä oli siis tapahtunut jo muutamia vuosia aiemmin) osatessani ensimmäistä kertaa yhdistää laulajan ja bändin toisiinsa.

Siispä tartuin innolla toimittaja  Mark Blaken Queen: Is This The Real Life? Rockin kuninkaalliset -teokseen. Blake on toimittaja, joka on haastatellut 1990- ja 2000-luvuilla  kitaristi Brian Mayta, rumpali Roger Tayloria ja kymmeniä yhtyeen taustavaikuttajia, yhteistyökumppaneita ja ystäviä Q- ja Mojo-lehtiin. Kirjan takakansi lupaakin teoksen olevan ensimmäinen täydellinen Queenin tarina. Ainutlaatuisuudesta en osaa mennä sanomaan, mutta kieltämättä Blake on varsin perusteellinen kuvatessaan bändin syntyhistoriaa, musiikin tekoa ja kiertue-elämää. Itse asiassa Blake on niin perusteellinen, että kirjasta jopa ensimmäinen neljännes käsittelee aikaa ennen bändin syntyä! Tällaiselle harrastelijalle se oli ehdottomasti liikaa ja lukemattomien nuoruusvuosien bändiviritelmien ja -kavereiden nimet alkoivat tulla jo korvista ulos. Mutta kun vihdoin päästiin varsinaisen Queenin syntyyn ja eittämättä yhteen rockhistorian komeimmista menestystarinoista, vei kirja mukanaan.

Queen on Beatlesin jälkeen kaikkien aikojen suosituin yhtye. Yhtyeen suurimman menestyksen vuodet olivat sen mukaisia: juhlimista, ylenmääräistä tuhlaamista, irtosuhteita, viinaa, huumeita ja niin edelleen. Blake kuvaa kuinka Queenin jäsenet, erityisesti rockdiiva Mercury, elivät omien avustajiensa ja hännystelijöidensä keskellä varsin tosimaailmasta vieraantunutta elämää. Ankarasta juhlinnasta huolimatta bändin jäsenet säilyttivät kunnianhimon ja kokeilullisuuden musiikissaan, mikä loistavan live-esiintymisen ohella takasi bändille suursuosion siitäkin huolimatta, että virallinen musiikkilehdistö arvosteli bändiä ja sen keulakuvaa ankarin sanakääntein. Kirjan lukuisat lainaukset sellaisista lehdistä kuin esimerkiksi Rolling Stones ja Melody Maker ovat hämmentävää luettavaa kaikessa kriittisyydessään ja ilkeydessään. Ehkä lainaukset ovat huolella valittuja, mutta niiden perusteella ei uskoisi, että kyseessä on niinkin suosittu bändi.

Parhaimmillaan kirja on kuvatessaan yhtyeen sisäistä dynamiikkaa ja omaperäistä luovuutta. Queen oli siitä harvinainen yhtye, että sen kaikki jäsenet tekivät kappaleita. Vaikka päävastuu musiikin tekemisestä olikin Mercurylla ja Maylla, tuli myös muutamista Taylorin ja basisti John Deaconin kappaleista unohtumattomia hittejä. Blaken mukaan yksi Queenin vahvuuksista (mutta samalla myös heikkouksista) olikin laaja repertuaari ja uskallus leikitellä erilaisilla musiikkityyleillä. Se ehkä maksoi osan alkuaikojen hard rock-faneista, mutta toi tilalle massoittain uusia.

Kuvaukset studiotyöskentelystä ovat paikoitellen hersyvää luettavaa: ennen digiaikaa tuottaja joutui teippaamaan nauhaan aina uuden palasen, kun flowhun päässyt Mercury lisäsi Bohemian Rhapsodya tehdessään "vielä yhden Galileon". Oma huumorinsa on myös siinä, että May sai idean I Want it all -kappaleeseen kitkiessään puutarhassaan rikkaruohoja. Myös kiertueella sattui ja tapahtui: Mercury sai yleisön vihat niskaansa Argentiinassa ilmestyessään musiikkivideon mukaisesti lavalle laulamaan I Want To Break Freetä naiseksi pukeutuneena, tietämättä, että kappale oli katolisessa Etelä-Amerikassa saavuttanut liki pyhän aseman diktaattorien vastaisena kappaleena.

Jos kirja ja Queenin historia sisältää monia hauskoja, huikeita ja uskomattomiakin hetkiä, on kirjan loppuosa haikea. Freddie Mercuryn viimeiset vuodet käsitellään varsin nopeasti, joskin siihen on varmasti perusteensa Queenin lopetettua kiertue-elämän Mercuryn voinnin heiketessä. Blaken ansioksi on sanottava se, että vaikka hänen asenteensa Mercurya kohtaan on paikoin melko tyly, käsittelee hän tähden sairastumista ja kuolemaa asiallisesti ja empaattisesti.

Minua häirisi jonkin verran Blaken tapa kertoa asioita. Lukiessa ihmettelin pitkin matkaa, kirjoittaako toimittaja ankaran objektiivisesti vai pelkästään ilkeästi. Ehkä Blaken tausta toimittajana (viitaten jo aiemmin mainittujen musiikkilehtien tapaan kirjoittaa) näkyy hänen kirjoitustyylissään, mutta minusta esimerkiksi Elton Johnin kutsuminen "Freddien huumeystäväksi" on jokseenkin asenteellista kirjoittamista, olkoonkin, että se asiasisällöllisesti on totta.

Queenista ja 1970- ja 80-lukujen rockmaailmasta kiinnostuneille Is This The Real Life on taattua lukemista.  Harmillisesti kirjan heikoin lenkki oli Freddie Mercuryn henkilökuva. Vaikka Blake aika ajoin viittaa Mercuryn ujouteen, piirtyy lukijalle lähinnä kuva taitavasta, mutta julkisuuden, huumeiden ja siveettömyyden rappioimasta röyhkeästä rockdiivasta. Freddie pyrki hävittämään alkuperäisen ja todellisen Farrokh Bulsaran julkisuudelta ja löytämättä se jää myös Blakelta.

Tekeillä oleva elokuva Freddie Mercurysta pitää hänet tehokkaasti pinnalla kuluvana vuonna ja jäänkin mielenkiinnolla odottamaan maaliskuussa suomeksi ilmestyvää Laura Jacksonin Mercury-elämäkertaa. Ehkä silloin päästään kurkistamaan yhden 1900-luvun suurimman rocktähden kuoren taa vielä paremmin.

Mark Blake: Queen: Is This The Real Life? Rockin kuninkaalliset.
Otava 2011 (Is This The Real Life? The Untold Story of Queen.
Suom. Joel Kotro.
448s.