Marko Kilpi: Kadotetut




Marko Kilven Kadotetut oli Finlandia-ehdokas vuonna 2009. Eikä syyttä.

Kilven toisessa romaanissa olisi aineksia pariin kolmeenkin kirjaan, mutta kirjailija ei ole lähtenyt säästelemään ideoita kirjoittaessaan. Kirjan alkupuoli on varsin rauhallista menoa, mutta loppua kohti tahti kiihtyy, kun poliisi Olli Revon niskaan kasaantuu aina vain enemmän arvoituksia, murheita ja paineita. Siinä vaiheessa kun dekkarit tavallisesti päättyvät, todetaan: "Tämä on vasta lopun alkua."

Kadotetuissa BB-tähdet katoavat, nuoret haluavat julkkiksiksi hinnalla millä hyvänsä ja aikuisiksi kasvaneet lapset hakevat kompensaatiota huonolle itsetunnolleen äärimmäisistä teoista. On takaa-ajoja, panttivankeja ja pommiuhkia. Samaan aikaan Repo itse kamppailee yksityiselämän myllerryksessä hakien unohdusta töistä. Poliisina Repo on erittäin pätevä, mutta yksityiselämästään mies ei tunnu saavan oikein mitään otetta ja sama vaivaa myös lukijaa. Mikä oikeastaan Revon ongelma on? Toisaalta yksityiselämän ongelmat muodostavat vain taustan tarinalle, sillä kirjan fokus onkin laajemmissa kysymyksissä.

Revon suulla Kilpi pohtii nykymaailman menoa. Mistä johtuu, että ihmiset yhä useammin määrittävät oman onnistumisensa julkisuuden kautta? Miksi haluamme tuottaa törkyä ja miksi haluamme lukea sitä lehdistä, katsoa televisiosta? Miksi jätämme nuoret yksin? Ja mikä on poliisin rooli tässä kaikessa: sankari, alistaja vai viimeinen oljenkorsi?

Kirjan alkupuolella teki mieli syyttää Kilpeä saarnaamisesta. Vaikka asia oli painavaa, sitä oli melko paljon. Mutta ehkä kysymys on kuitenkin näkökulmasta. Jostakin syystä dekkarilta odottaa ennen kaikkea viihteistettyä mysteeriä, jännitystä ja väkivaltaa sopivassa suhteessa. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta yhteiskunnallista pohdintaa käytetään dekkarigenressä melko säästeliäästi tyylikeinona. Moraaliset kannanotot tai pohdinnat on yleensä piilotettu sivulauseisiin ja rivien väleihin. Kuitenkin on pakko sanoa, että tämänkaltaisia keskustelunavauksia saisi mielestäni harrastaa kotimaisessa kirjallisuudessa enemmänkin. Siis niin sanotussa "korkeammassakin" kirjallisuudessa nimittäin. Kadotettuja ei kannatakaan lukea pelkästään perinteisenä dekkarina, vaan ennemminkin yhteiskunnallisena teoksena. Tekisipä mieleni sanoa; yhteiskunnallisena tutkielmana tämän päivän suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen jäsenistä.

Kilpi on selvästi paneutunut asiaansa. Ja vaikka se lukukokemukseen ei saisikaan vaikuttaa, aina on vain sanottava, että kirjailijan oma ura poliisina tekee tarinasta melkoisen uskottavan. Joskus se on jopa häiritsevää, koska olisi miellyttävämpää tuudittautua fiktion tuntuun, kuin pohtia kuinka totta jotkut kohtaukset mahtavatkaan olla.

"Fiktio on kuollut." julistaa Kilpi. Ketä enää kiinnostaa fiktiiviset tarinat kun media suoltaa tositv-draamaa 24/7 ulottuvillemme? Ja mitä intensiivisemmin media tuottaa arkielämän tragedioita, sitä innokkaammin ihmiset haluavat omat 15 minuuttiaan julkisuudessa, olipa siitä maksettava hinta sitten mikä hyvänsä. Siksikö kirjat eivät enää myy? Koska tavalliset ihmiset luovat omaan elämäänsä monikertaisesti hurjempia juonikuvioita kuin kirjailijat osaavat edes kuvitella?

Kadotetut on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Olen pitänyt kaikista kirjailijan kolmesta teoksesta, mutta nyt on sanottava, että tästä keskimmäisestä taidan pitää kaikista eniten. Kuten aiemminkin on tullut mainittua, Kilven kirjoja voi hyvillä mielin suositella niille, jotka yleensä dekkareille eivät lämpene. Erityisesti Kadotettujen kohdalla tämä pitää erityisen hyvin paikkaansa.

Kadotetuista on viime aikoina kirjoittanut myös Kirsin kirjanurkka ja Järjellä ja tunteella -blogi.

Marko Kilpi: Kadotetut
Gummerus Kustannus 2009
396s.

Kommentit

  1. Sait innostettua minua kyllä lukemaan tämän kirjan. En ole dekkareita juuri lukenut (ellei Fagerholmin Amerikkalaista tyttöä lasketa :D ), mutta tämä saattaisi olla jopa kiinnostava.

    VastaaPoista
  2. Meillä oli tämä tosiaan lukupiirin kirjana ja moni dekkareita lukematon tykästyi kovasti kirjaan ja innostui lukemaan lisääkin ;) Kilven yhteiskunnallinen ote on niin voimakas, että se tuo sisältä muuten toki hyvin toimintapainotteiselle dekkarille. Minäkin pidin!

    VastaaPoista
  3. Minä en ole Kilpeä lukenut, mutta tämä Kadotetut tarttui kirja-alesta matkaani. Tekstisi perusteella vaikuttaa ihan hyvältä hankinnalta, vaikka dekkarit eivät aivan sitä lempparilukemistoani olekaan.

    VastaaPoista
  4. Minä en juurikaan lue dekkareita, mutta Marko Kilpi on luettavien listallani. Ei vain ole tullut vielä napattua mukaan kirjastosta.

    VastaaPoista
  5. Kivaa, että teillä on Kilpi lukulistalla! Kuten Susa tuossa hyvin sanoo, yhteiskunnallinen sanoma tuo Kadotettuihin paljon lisäsisältöä, minkä voisin kuvitella miellyttävän ei-dekkarinystäviäkin. Ja tosiaan, toimintaakin löytyy:)

    VastaaPoista
  6. Minä tykkään juuri tuollaisesta yhteiskunnallisesta kannanotosta. Olen aiemminkin vähän katsellut tätä sillä silmällä, mutta nyt täytyy laittaa lukulistalle.

    VastaaPoista
  7. Hyvä Jori! Varmasti pidät, kun pidät kantaaottavuudesta, jotakinhan se voi myös ärsyttää.

    VastaaPoista
  8. Hah, ja minä en Kuopiossa ollut mukamas Kilvestä kuullutkaan.. joopa joo, näin hyvin jäävät asiat mieleen. Mutta nyt on Kadotetut luettu, ja tykkäsin kyllä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, jään siis odottamaan arviotasi kieli pitkällä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit