Emma Donoghue: Huone

Miltä sinusta tuntuisi, jos koko tuntemasi maailma paljastuisi 11 neliön kokoiseksi huoneeksi, jossa olisit ollut koko elämäsi ajan äitisi kanssa kidnappaajan vankina? Niin ja olisit viisi vuotta?

Siitä kertoo ensi viikolla ilmestyvä Emma Donoghuen Huone. Ponhean pikku-Jackin suulla kerrottu tarina on äärimmäisen koukuttavaa ja koskettavaa luettavaa. Kirja jakaantuu kahteen osaan: vankeuteen ja vapauteen. Mutta kun asioita tarkastellaan viisivuotiaan näkökulmasta, eivät asiat olekaan aivan yksioikoisia. Ikänsä vankeudessa asuneelle vankila on turvallinen koti ja toisella puolella on pelottava Ulkomaailma, meluinen, likainen ja monimutkainen.

Vaikka kirjan aihe on hurjan ahdistava, kirja itse ei sitä ole. Jackin viattomuus suojelee myös lukijoita ja tarinasta jää positiviinen maku, ainakin jos onnistuu sulkemaan mielestään viime vuosina paljastuneet samantyyppiset tositarinat. Ennen kaikkea Huone on äitien Voimakirja. Äidinrakkaus ja läheisyys ovat yksilön identiteetin kehittymisen kannalta paljon olennaisempia asioita kuin se, minkälaiseen ympäristöön sattuu syntymään. Ja äidinmaidosta saatu perusluottamus kantaa myös kuoppien kohdalla.

Tätä äidin ja pojan kasvukertomusta oli ilo lukea, mutta tuskin tulen tarttumaan tähän ihan heti uudelleen. Donoghue olisi voinut tuoda tarinaan paljon syvempääkin otetta, mikä olisi tehnyt tarinan useamman lukukerran kestäväksi. Toisaalta pidän ratkaisua arvossa, kirjailija ei sorru aiheella mässäilyyn. Lisäksi aihepiiri on jo valmiiksi sen verran arka ja rankka, että en kyllä tummia lisäsävyjä kaivannutkaan. Jo nyt Jack vieraili unissani useampana yönä, tosin onneksi omana reippaana itsenään.

Suosittelen Huonetta kaikille, mutta aivan erityisesti meille äideille ja isille. Tämän luettuaan on taatusti taas muutaman päivän piirun verran parempi vanhempi.

Huoneesta on kirjoittanut ainakin Lumiomena, Peikkoneito, Maria Sinisen linnan kirjastosta sekä Ilselän Minna.

Emma Donoghue: Huone (alkup. Room 2010)
Tammi 2012
Suomentanut Sari Karhulahti
323s.