Minun suomalainen vaimoni


Saksalainen Wolfram Eilenberger sai 1990-luvun puolivälissä Espanjassa tehtäväkseen tiedustella suomalaiselta hämmentävän pitkältä naiselta, miksi tämä itki lohduttomasti. Huonoja uutisia kotoa? Sydänsuruja? Onko syytä huoleen, kielikurssilaisia kun on ennenkin hypännyt rotkoon? Miehelle selvisi, että nainen, Pia nimeltään, itki koska hänen kotimaansa oli juuri voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden. Pia itki onnesta ja toisaalta surusta, kun ei ollut itse paikalla kokemassa voiton huumaa. Tässä vaiheessa moni olisi ottanut vinkistä vaarin ja hiippaillut takavasemmalle, mutta ei Wolfram, suomeksi Rami. Rakkauden tähden hän muutti Suomeen, vaikka vastassa oli hyytävän kylmä ja pimeä Turku. Rami kesti omituiset ihmiset, vielä omituisemman kielen, hyttyset ja jopa paarmat, kestipä ikuisuuden kestävän talvenkin. Kesti siitä huolimatta, että aina kun Rami menetti uskonsa, Pia vastasi vain höpöhöpö.


Meitä suomalaisiahan tunnetusti kiinnostaa aina se, mitä muut meistä ajattelevat. Lähinnä siihen lähtökohtaan perustuu tämänkin kirjan viehätys. Paitsi että Eilenberger kääntää näkökulman viehättävästi (ja kohteliaasti?) toisin päin. Ehkäpä suomalaisten kiinnostus omaan julkisuuskuvaan ei johdukaan huonosta itsetunnosta, vaan päin vastoin siitä, että kuvittelemme koko maailman pyörivän meidän ympärillämme. Onko se, että meistä ylipäänsä pitäisi jokaisella olla joku mielipide, jo merkki ylikehittyneestä egosta? Mielenkiintoinen ajatus!

Muuten Eilenberger käsittelee melko tavanomaisia asioita, kuten vaikeneminen, Marimekko, tietotekniikka, maaseutu ja Pisa-tulokset. Unohtamatta tietenkään jo mainittuja talvea, urheilua ja hyttysiä. Perinteinen Suomi-kuvasto ei kuitenkaan ole mielestäni huono asia,  sillä Eileneberger kirjoittaa niin mukaansatempaavasti ja hauskasti, että lukeminen äityi välillä suoranaiseksi ahmimiseksi. 

Huomasin olevani tyypillinen suomalainen siinä mielessä, että välillä nyrpistelin nenääni: "Nyt on poika kyllä käsittänyt asian ihan väärin!". Mutta ehkä tosiaan on niin, että ulkopuolelta näkee jotkut asiat vähän paremmin.

Erittäin paljon pidin kohdasta, jossa käsiteltiin lausetta "Minä rakastan sinua". Toisin kuin suurin osa muista maailman kansoista ja kielistä, suomalainen ei rakasta ehdoitta ja kokonaan, vaan ainoastaan "osaa" toisesta. Mikä lohdullinen ajatus! Liikuttava oli myöskin tuon lauseen käyttäminen, tai pikemminkin käyttämättömyys:
"Ja hän jatkoi, ettei itse ole milloinkaan sanonut tuota lausetta ja on kuullutkin sen suomeksi omin korvin vain yhden ainoan kerran, ja se tapahtui silloin, kun hän kävi katsomassa isäänsä sairaalassa. Isä oli maannut sydäninfarktin jälkeen happiviikset sieraimissa ja lukemattomiin johtoihin kytkettynä teho-osastolla tietämättä, näkisikö enää seuraavaa päivää, ja silloin, sillä hetkellä, isä oli ottanut tytärtään kädestä ja sanonut sen, ensimmäisen ja ainoan kerran."

Kauniita, ajattelemisen arvoisia ajatuksia sisältää siis tämä kirja, mutta ennen kaikkea lempeää ja viihdyttävää kerrontaa suomalaisuudestamme vieraan silmin. Toimii mukavana välipalakirjana ja on erinomainen ehdokas pukinkonttiin. Sellainen kirja, jonka voi hyvillä mielin antaa oikeastaan ihan kenelle tahansa.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Mari A., Hanna ja Minna

Kommentit

  1. Tämä kuulostaa todella lämmittävältä kirjalta. Aion ehdottomasti lukea tämän ensi vuoden puolella.

    Kirjoitat tästä myös suloisella lämmöllä, ja minä niin odotan että mitä mieltä Eilenberger on Pisa-tuloksista (itse kärsin vakavasta Pisa-allergiasta ;)

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja on ollut lukulistalla jo pienen ikuisuuden, mutta jostain syystä en koskaan muista etsiä tätä kirjastosta. Sait kirjan kuulostamaan sen verran herttaiselta, että voisin yrittää saada tämän joululukemiseksi. :)

    VastaaPoista
  3. Linnea ja Maija, tämä on oivallista joululukemista: hauskaa, oivaltavaa ja suhteellisen kevyttä, kuitenkin ajatuksia herättävää. Suosittelen!

    VastaaPoista
  4. Lempeää, juuri niin! Kaveri on tosiaan niin hyvinkäyttäytyvä, kiltti meitä suomalaisia kohtaan ja vaimoaan rakastava, että suomalaiskansalliseen tapaan olisi melkein nolottanut, jos ei olisi hymyilyttänyt. Hyvän mielen kirjana pidin minäkin.

    VastaaPoista
  5. Tämä, samoin kuin se hyvin samanlaiselta kuulostava myös vasta julkaistu kirja, ovat täälläkin lukulistalla! Ei minuakaan haittaa vaikka kirjassa käsiteltäisiin niitä "tavallisia" asioita, jo tuo eka mm-esimerkki nauratti täällä :).

    Hah, jouduin muuten blogisi uhriksi: En muuten varmaan koskaan olisi edes tarttunut tuohon Suureen Velhokirjaan, mutta niin vaan se on täälläkin hitaasti nautittavana :).

    VastaaPoista
  6. Arja, tuosta nolotuksesta tuli mieleen se joku vertailu, missä Suomi oli paras ja sitten me itse alettiin laskea pisteitä ja oltiin sitä mieltä, että väärin laskettu, ei olla oikeasti parhaita:) Tämmöisiähän me taidamme olla, jos oikein myötäkarvaan silitetään, niin tuntuu höntiltä;)

    Tessa, minullakin menee sekaisin sen toisen samalta kuulostavan kanssa:) Tätä kirjaa lukiessa saa kyllä hihitellä ja hörähdellä.

    Sinäkin, mahtava opus. Itse en ole tosin ehtinyt aukaista sitä viikkokausiin. Yritän varjella sitä joutumasta lasten käsiin ja iltaisin on ollut liikaa muuta puuhaa... nyyh.

    VastaaPoista
  7. Ihana, kun nostit esiin tuon "minä rakastan sinua" -ajatuksen.

    Pidin tästä kirjasta, sillä se on jollakin tavalla tavattoman lempeä, vaikka siinä hauskasti irvaillaankin meille suomalaisille.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit