Blogisavuja Hiljaisuus-elokuvalle!


Äärettömän harvoin olen katsonut elokuvaa, joka nostattaa kylmät väreet heti ensi hetkistä alkaen ja pitää ihon kananlihalla loppuun saakka. En itse asiassa muista, että niin olisi käynyt ikinä. Pakostikin joskus, mutten kyllä sitä muista. Kotimainen uutuuselokuva Hiljaisuus (ohjaus Sakari Kirjavainen, käsikirjoitus Esko Salervo) sen sijaan on sellainen elokuva. Kiistatta yksi suurimmista elokuvakokemuksistani ikinä.

Kuva ja lisätietoa elokuvasta www.hiljaisuuselokuva.fi


Kuten varmastikin tiedätte, Suomi toi toisessa maailmansodassa ainoana maana kaatuneensa lepäämään kotimaan multiin. Ajatelkaa kaikkia elämänne aikana katsomia sotaelokuvia, kuinka monta ruumista olette nähneet? Taistelukohtauksissa kyllä, ohiajavassa hevoskärryssä kuormana ehkä, siististi arkkuun aseteltuna varmasti. Hiljaisuus keskittyy siihen, mitä sodassa tapahtui sillä välillä. Oli ihmisiä, jotka sulattivat jäisiä ruumiita, täyttivät puolikkaita päitä heinillä, puhdistivat, paikkasivat, pukivat. Tekivät vainajat kauniiksi kotiin lähtiessään.

Hiljaisuus ei ole mikään kauhuelokuva, mutta sitä katsoessa kulki pieniä sähkövirtoja ympäriinsä. Tekijät saivat kuvatessaan kuulla kuvauspaikkana toimineen riihen olleen sodan aikaan oikeasti ruumiiden säilytyspaikka. Näyttelijä Ilkka Heiskasen mukaan kuvatessa oli liikkunut "voimakkaita energioita". Uskon, sillä ne tuntuivat katsomossa asti.

Siitä huolimatta elokuvassa kuolleita pelottavampia ovat elävät. Jokainen henkilöhahmo on jotenkin rikki, niin ovat myös henkilöiden väliset ihmissuhteet. Renki Einon (Joonas Saartamo) ja hulivilipoika-Antin (Lauri Tilkanen) keskinäinen suhde on niin kompleksinen, että kipeää tekee katsoa. Siirin (Joanna Haartti) sisin on sodan rikkoma, samoin pastori Hiltusen (Kari Hakala). Ilkka Heiskasen hienosti esittämä Korpikangas heiluu hullun ja terveen rajamailla alusta alkaen. Mielestäni vaikuttavimman roolisuorituksen tekee kuitenkin sinänsä pienessä roolissa Antin isänä Matti Onnismaa.

Minua on aina sodassa kiinnostanut taistelutapahtumien tai sotilastaktiikan sijasta ihmisen psyyke. Samaan keskittyy myös Hiljaisuus. Miten ihminen toimii kun joutuu mahdottomaan tilanteeseen, vaikkapa sellaiseen, että ympärillä kymmenet ruumiit sulavat naksahdellen? Tai kun kuolleeksi luultu herääkin henkiin? Silloin saattaa päätyä miettimään esimerkiksi sitä, miten ihmeessä tapahtuma pitäisi kirjata kortistoon. Elokuva kuvaakin hienosti sodan irrationaalisuutta ja sen vaikutusta ihmismieleen. Myös elokuvan grande finale on vaikuttavaakin vaikuttavampi. Se muistuttaa siitä, että vaikka sodassa on kysymys tappamisesta, ovat jotkut asiat pyhiä. Niiden on oltava, jos haluaa säilyttää edes osan inhimillisyydestään.

Haluaisin kertoa tästä elokuvasta niin paljon, mutten kuitenkaan halua, sillä arvoituksellisuus (jossakin arviossa puhuttiin myös maagisesta realismista, mitä pidän liioiteltuna) on osa tarinan hienoutta. Silti uskon, että tämä elokuva tulee kestämään useammankin katselukerran. Tämä ei ole perinteinen sotaelokuva, mutta ehkä juuri siksi niin hyvä.

Kommentit

  1. Veti hiljaiseksi (eh...). Kiitos tosi paljon tästä kommentista. Luulin, että tämäkin on "vain" joku sotaelokuva, joita mielestäni on maailmassa jo ihan tarpeeksi, mutta nyt tämä rupesi kiinnostamaan.

    VastaaPoista
  2. Haluaisin tosi kovasti nähdä tämän, mutta en tiedä menenkö ihan leffaan vai odotanko että tulee DVD:nä..

    VastaaPoista
  3. Ihmeitä tapahtuu! Minua alkoi oikein kiinnostaa tämä epätavallinen sotaelokuva. Ja en IKINÄ kiinnostu a) kotimaisista elokuvista b) sotaelokuvista. Kiitokset ovat siis paikallaan: Kiitos Amma!

    VastaaPoista
  4. Amma, vaikka aina muistan kertoa etten tee fantasia- tai sotakirjoja, niin olen katsonut kaikki Rukajärven tiet ja muut. Kaikki. Joten tämä tulee takuulla meille ostettavaksi. Olen leffahullu ja rentoudun elokuvan avulla kirjoista;-)

    Osuit oikeaan: Tätä ruumiiden kotiintuontia ja niiden sisitmistä yms. on sivuttu monissa elokuvissa, mm. Täällä Pohjantähden alla ja mitä kaikkia niitä on ollutkaan, mutta että filmi keskittyy näiden kuolleiden tilaan, hiljaisuuden näyttämöön, se on uutta.

    Itse sodan sijasta kiinnostaa kovasti juuri sodan vaiktus psyykeen. Sitä asiaa löytyy myös Ketun Kätilöstä ja asiasta enemmmän tietävä löytää samaa Virtasen kirjasta Kirjeitä kiven alle. Olen tehnyt myös asiaa koskevan kirjan, joka löytyy blogistani nimellä Sodan haavoittama lapsuus.

    VastaaPoista
  5. Kiva, että sain ainakin muutaman kiinnostumaan. Toivoinkin sitä, koska tiedän, että monet eivät ole kiinnostuneita sotaelokuvista. Mielestäni tämä kuitenkin on sellainen, joka kannattaa jokaisen katsoa ja uskon, että moni siitä myös pitää todella paljon.

    Leena, lotista kertovassa Lunastus -elokuvassa (joka on mielestäni vähän aliarvostettu) oli myös jonkin verran käsitelty tätä asiaa, ehkä eniten tähän mennessä.

    Pyörittelin jo Kätilöä e-kirjana (älä Leena pyörittele päätäsi, oli tarjouksessa), mutta päädyin kuitenkin kuuntelemaan tuota Kyrön Liittoa. Haluan kuitenkin lukea Kätilönkin jossakin vaiheessa, miksei Virtasenkin, kunhan saisin raivattua kalenterista tilaa.

    VastaaPoista
  6. Hyvin sinä tänne asti näet;-) Siis voisitko mitenkään oikeasti lukea Kätilön ja Kirjeitä kiven alle. Pyydän kauniisti♥

    Molemmat kirjat muuten lukeutuivat tosi nopeasti. Suomalaisen naiskirjallisuuden historiaa, sanon minä.

    Tiedätkö, en ole varma, olenko nähnyt Lunastusta...Lotta-aihe kyllä kiinnostaa kovastikin. Äitini oli aikanaan ns. Pikku-Lottana ja nuorena toimittajana luin toimituksen arkistosta paksun kirjan, jonka nimi oli Lotta Svärd. Kirjoittajaa en enää muista, mutta sitäkin vahvemmin omat tunnelmani. Silloin muuttui jotain...

    VastaaPoista
  7. Tämän käyn ehdottomasti katsomassa, varsinkin suosituksesi jälkeen =) Pyörii täällä meilläkin parhaillaan, ja kehuja on kuulunut...

    VastaaPoista
  8. Tämä kuuluu minullakin ehdottomiin katsottaviin. Näin trailerin ja ajattelin, että tämä on nähtävä. Kiitos kiinnostavasti kirjoitetusta tekstistä jälleen, Amma!

    VastaaPoista
  9. Tuntuu kiinnostavalta. Pitääpä käydä katsomassa. Edesmennyt äitini kertoi, miten hän lapsena oli isänsä, ukkini, mukana katsomassa, kun ukki oli vastaanottamassa sodassa kaatuneita Uukuniemen suojeluskuntatalolla ja laittamassa heitä kuntoon omaisia varten. Äiti oli syntynyt 1931.

    VastaaPoista
  10. Leena, koska osallistun Morren kotimaisen kirjallisuuden haasteeseen, Kettu ja Virtanen pääskööt listalleni! Se on nyt luvattu:)

    Booksy, käy ihmeessä!

    Valkoinen kirahvi, kiitos ja ole hyvä. Minäkin kiinnostuin elokuvasta trailerin perusteella elokuvasta, mutta nyt kun katsoin sen uudestaan, vaikutti vähän kököltä. Eli elokuva on vielä parempi kuin traileri!

    Mervi, voi mahdoton, mitä lapsuusmuistoja! Kyllä silloin on eletty ankaria aikoja.

    VastaaPoista
  11. Kävin katsomassa ja tulen oikein asialla vahvistamaan: hieno elokuva. Piti vähän itkeäkin lopussa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti