Lukunurkka ja hymyilyttäviä löytöjä

Lukuisat (sekä määrällisesti että harrastuksensa puolesta, heh) bloggaajat ovat esitelleet Jennin haastamana oman lukunurkkauksensa.


Tällä hetkellä minä olen pesiytynyt makuuhuoneeseen. Koska valtaosa päivistä ja öistä kuluu imetyspuuhissa, olen siirtänyt vapaa-ajan toimintani eli lähinnä lukemisen, bloginpidon ja -seuraamisen sänkyymme. Myös esikoisen leikit kulkeutuvat yhä useammin samaan osoitteeseen. Toinen lempilukupaikkani on olohuoneen sohva. Kesäisin luen paljon myös ulkosalla, mutta koska ulkoilu on tänä keväänä ollut hyötypainoitteista puutarharakentamista, en ole vielä ehtinyt lueskelemaan muuta kuin päivän lehden muutaman kerran.

Pistäydyin tänään kirjastossa. Niin kuin yleensä: "Ei mulla ole mitään asiaa, mutta minä vain pistäydyn nopeasti". Osoittautui, että tuntia aiemmin oli alkanut poistomyynti ja minä satuin tuoreeltaan paikalle! Tällä kertaa kartutin lastenkirjavarastoa (Puppe saa pikkusiskon tuntui aika ajankohtaiselta), mutta mukaan lähti myös Vernen Matka maan keskipisteeseen ja Puzon Kummisetä jota mieheni on etsiskellyt jo jonkin aikaa (ja jolla arvelin saavani anteeksi sen, että viivyin kirjastossa hitusen oletettua pitempään, sillä aikaa kun mieheni viihdytti takapenkillä kitiseviä poikasia kirjaston parkkipaikalla. Olin oikeassa!) Koko läjän arvoksi tuli kokonaiset kaksi euroa!

Joten syytä hymyyn on.

Seuraavaksi tarkoitukseni on esitellä lastenkirja, joka on vähän hämmentävä. Sitä ennen, iloista ja aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoille, vietittepä sitä sitten kevään juhlissa tai arkisemmissa askareissa!
Amma

Kommentit

  1. Hyviä löytöjä kirjastosta! Ja aurinkoista viikonloppua sinnekin!

    *jään miettimään, että mikäsmikäs lastenkirja ;)*

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa niin kivalta kun olette "pesiytyneet" makuuhuoneeseen.

    Ja kivaa myös tuo että teidän kirjastossa on halpoja poistokirjoja tarjolla.

    VastaaPoista
  3. Oh, makuuhuoneen sänkykin on kyllä kiva lukupaikka: jotenkin miellän sen itse vielä kiireettömämmäksi paikaksi kuin sohvan joissa liian suuri osa illoista yleensä kuluu :).

    VastaaPoista
  4. Minunkin piti sanoa juuri samaa, että ihanaa, kun sinulle (teillä) on lukunurkkauksen sijasta lukupesä.:) Paljon onnea vauvasta, en olkeaan vielä onnitellut, vaikka toki olen huomannut iloiset uutiset!

    VastaaPoista
  5. Oletpa tosiaan tehnyt hyviä löytöjä. Tuo Puppe-kirja herättää niin paljon muistoja. Meillä se ostettiin esikoiselle silloin, kun hänen pikkuveljensä syntyi. Meillä esikoinen on tyttö, mutta eipä se mitään haitannut. ;)

    Ihana lukupesä!

    VastaaPoista
  6. Lukupesä! Kuulostaa tosiaan suloiselta! Oikeasti se on aika luksusta, kun aikuinen ihminen saa luvan kanssa pötkähtää sängylle lukemaan keskellä kirkasta päivää :) Kiitos onnitteluista:) Lähdenkin tästä pesälle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti