Yksi palkitseminen ja uusi arvonta!


Kuten kuvasta näkyy, tilanne on nyt siinä pisteessä, että saatan hetkellisesti hävitä taajuksilta hyvinkin nopeasti. Tai sitten en. Elämme jännittäviä aikoja! Tässä odotellessa saatan kuitenkin alulle jo kevättalvella lupaamani arvonnan! Kirjallisuuden perusopintojen todistus on onnistuneesti plakkarissa ja muutenkin kaikki on mallillaan, joten haluan jakaa riemua myös ihanille ja uskollisille lukijoilleni, jotka ovat kanssaeläneet ja jaksaneet kiinnostua viikosta toiseen jatkuvista klassikkopäivityksistäkin!

Säännöt ovat tutut ja turvalliset:
1. arpa lukijoille tai sellaiseksi kirjautuville: kerrothan kommentissasi, mitä eniten odotat tulevalta kesältä!
2. arpa linkittämällä

Kerrothan myös, monellako arvalla olet mukana! Arvon voittajan tämän kuun viimeisenä päivänä, tai jos satun olemaan juuri silloin jakaantumassa, sitten kunhan kynnelle kykenen!

Palkintoja on kolme: pääpalkintona 20 euron arvoinen lahjakortti Elisa Kirja-palveluun, josta itselleen voi ladata joko e- tai äänikirjoja, lohdutuspalkintoina valokuvataiteilija Mikko Savolaisen (ei sukua!) Minun Unkarini -teos ja Tuija Lehtisen Mies vailla sydäntä- kirja.Savolaisen teos sisältää kuvien lisäksi runoilija Sándor Csoórin runoja ja on uutta vastaavassa kunnossa, Lehtisen kirja puolestaan on käytetty ja retroista retroin, mutta kuntonsa ja romanttisen kepeän sisältönsä puolesta mitä parhainta kesämökkilukemistoa :)

Ja sitten viime viikkoiseen KBF-keskusteluun: kiitos kaikille kommentoineille! Bloggerin sekoilujen myötä valitettavan moni kommentti hävisi jonnekin bittiavaruuden syövereihin, mutta onneksi palasitte jatkamaan keskustelua uusin ajatuksin! Tällä kertaa haluan ojentaa parhaan kommentin palkinnon

Teresitalle,

joka peräänkuulutti kirjasta yllätyksellisyyttä. Ollakseen hyvä, kiinnostava ja viihdyttävä kirjan ei tarvitse olla automaattisesti "korkeaa" tai "matalaa" kirjallisuutta, mutta sen tulee yllättää lukijansa jotenkin: uudella näkökulmalla, ajatuksella, tunteella, mielleyhtymällä... Hieno oivallus Teresita, kiitos sinulle siitä! Palkinnoksi lähtee kelpo kesäviihdettä, nimittäin Outi Pakkasen Yöpuisto-pokkari.Toivottavasti se tarjoaa sinulle jonkinlaisen yllätysmomentin :) Ilmoitathan minulle yhteystietosi, niin laitan paketin tulemaan!


Mikäli pysyn yhtenä kappaleena, palaan vielä viikonlopun aikana retrohaasteeni seuraavaan osaan! Siihen asti, oikein aurinkoista ja kesäistä viikonloppua!

Kommentit

  1. Nuo kuvassa näkyvät ajat ovat tosiaankin jännittäviä aikoja. Itsellä tuorein muisto parin vuoden takaa ;)

    Osallistun kahdella arvalla ja lähdenkin tästä heti nyt linkittämään ;)

    VastaaPoista
  2. Olen kahminut niin paljon kirjoja blogiarvonnoissa viime aikoina, että en tällä kertaa osallistu, mutta linkitän mielläni! :) Kiitos hienosta blogista ja ennen kaikkea mielenkiintoisten KBF -keskusteluiden emännöinnistä!

    Oikein paljon onnea synnytykseen ja vauvantuoksuisia päiviä <3

    VastaaPoista
  3. voimia loppuodotukseen! palkinto on ihana <3
    osallistun ehdottomasti ja linkitän myöskin.

    VastaaPoista
  4. Osallistun kahdella, mutta en tarvitse kirjoja, kiitos;-)

    Miten herttainen kirja mahtaakaan olla tuo Syystarinoita...olen niin syksyn ihminen.

    Onnea jakaantumiseen♥ Ihana kuva, mutta ehkä en tuota palkkiini...paitsi jos tahdot;-)

    VastaaPoista
  5. PS. Odotan eniten kesältä sitä, että se ei olisi yhtään kuuma ja kuiva, vaan vain sopivan lämmin ja sadettakin, suloista suvisadetta saisi olla sopivasti.

    Näin toivoo nainen, jonka koira on Novascotiasta, joka ei perusta helteestä ja jolla on iso, vettä kaipaava puutarha. Tämä nainen vietti viime suven kellarissa.

    VastaaPoista
  6. Iloa ja siunausta Sinulle ja pian syntyvälle vauvalle! Kahdella arvalla mukana.
    Kesältä toivon paljon mieltä ilahduttavia asioita ja mukavien ihmisten tapaamisia.

    VastaaPoista
  7. Onnea loppuodotukseen!

    Kahdella mukana arvonnassa ollaan.

    VastaaPoista
  8. Onpas jännittävää aikaa, siskoni samassa tilassa ja laskettu aika 1.6, odotan innolla. Tsemppiä sinulle ja nauti kovasti, nuo hetket ovat niin ainutkertaisia ♥

    VastaaPoista
  9. Onnea upealle masulle ja voimia kantaa sitä vielä hetki!

    Kesältä odotan ennen kaikkea lämpöä, aurinkoa ja kiireetöntä loma-aikaa!

    VastaaPoista
  10. Onnea ja tervetuloa, masun asukas!

    Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  11. Onnea perusopintojen suorittamisesra ja ennen kaikkea onnea synnärimatkaan! <3

    Osallistun kahdella. :)

    VastaaPoista
  12. Onnea pikkuisen vatsakansalaisen kanssa! <3

    Tulee ihan mieleen kevät 21 vuotta sitten, jolloin tyttäremme syntyi (huomenna on jo nyt aikuiseksi ehtineen neitimme synttärit). Silloinkin oli tällainen kaunis kevät ja kesä tuli varhain.

    Kahdella arvalla olen mukana. Kesäodotukseni. Sopivan lämmintä, muttei kuitenkaan sellaista hellettä kuin viime kesänä. Lämpimiä uimavesiä sekä ihanaa yhdessäoloa ystävien ja sukulaisten kanssa. Hyvää kasvua perennoille, perunoille, yrteille ja muille kasveillemme. Paljon ihani kirjoja ja kirjoittamisvirettä.

    VastaaPoista
  13. Olen kahdella arvalla mukana. Odotan kesässä eniten rentoutumista ja ystäviä - vähän myös mansikoitakin :--D

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana. Eniten odotan kesältä työharjoittelua.

    Onnea opintomenestyksestä ja pienestä tulokkaasta. :)

    VastaaPoista
  15. osallistun, melkein unohdin - halusin linkittää ja... eli osallistun nyt vaan yhdellä kun meni näin pitkään...

    odotan kesältä vaan vauva-perheen perusarkea, jäätelön syöntiä silloin tällöin.

    VastaaPoista
  16. Osallistun kahdella, ja kesältä odotan sekä ihania, uusia, haastavia töitä että mukavaa oleilua perheen ja ystävien tällä kertaa lähinnä Suomessa (ja vähän Kataloniassa).

    VastaaPoista
  17. Ensinnäkin valtavasti onnea pienen prinsessan äidille! <3
    Toiseksi, voitit arvonnassani, laitoin sinulle sähköpostia asiasta... :)

    Ja kolmanneksi, osallistun arvontaan kahdella arvalla. :)
    Odotan kesältä eniten aurinkoisia päiviä, hyvän kirjan lukemista järven rannalla, makeita mansikoita ja paria lomareissua Britanniaan.

    VastaaPoista
  18. Odotan huoletonta oleskelua veden äärellä, paljon kirjoja ja lehtiä luettavaksi ja ah niin tuoretta ruokaa maisteltavaksi. Lomamatkakin olisi ihana!!
    Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  19. En bloggaa joten en linkitäkään mutta osallistun yhdellä arvalla. Odotan kesältä aurinkoisia päiviä varjoisassa riippukeinussa kirjojen ja lehtien parissa, saattaa olla että läppärikin pääsee mukaan jos nettiyhteys suostuu toimimaan.

    VastaaPoista
  20. Olen kahdella arvalla mukana! Kesältä odotan valoa ja lämpöä, ulkoilua ja matkailua tuoreen puolison kanssa. :)

    VastaaPoista
  21. Meinasin unohtaa koko arvonnan, mutta kahdella olen siis mukana!

    Kesässä odotan elokuun lopussa koittavaa etelän matkaa ja sitä, että saan luettua hyviä kirjoja.

    Onnea vielä vauvelin johdosta ja tietysti perusopintojen suorittamisen johdosta!

    VastaaPoista
  22. Odotan iloa, valoa, aurinkoa, leppoisaa puuhastelua puutarhassa ja mökillä sekä pitkiä päiviä riippumatossa kirjan kera. Arvonnassa olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti