Rakkauden aikakirja
Kovin usein minulle ei käy niin, että kirjan luettuani en tiedä, mitä minun pitäisi siitä kirjoittaa. Onneksi. Turkkilaisen Elif Shafakin Rakkauden aikakirja tuntuu kuitenkin olevan sellainen kirja. Yritän kuitenkin.
Kirja liikkuu kahdessa eri ajassa: 1200-luvun Turkissa ja 2000-luvun Yhdysvalloissa. Urautunut kotiäiti Ella aloittaa työt kirjallisuusagentuurille ja saa luettavakseen Suloisen rienauksen, käsikirjoituksen, joka kertoo 1200-luvulla eläneiden dervissi-Shamsin ja Rumin, oppineen, mystikon ja runoilijan tarinan. Kirjaa lukiessaan Ella ottaa hetkellisestä päähänpistosta yhteyttä kirjan kirjoittaneeseen Aziziin ja tämä yhteydenotto muuttaa hänen elämänsä peruuttamattomasti.
Rakkauden aikakirja on ehdottomasti taitavasti kirjoitettu kirja. Sellainen, jota voi vilpittömästi suositella ihan kenelle tahansa. Klassikkoainesta. Shafak käyttää vaihtuvan näkökulman tekniikkaa ja kirjassa onkin lukuisia kertojia. Olen lukenut viime aikoina vähän turhan monta tällaista teosta, joten ratkaisu tuntui puuduttavalta. Se ei kuitenkaan ollut tämän kirjan vika, päin vastoin, en ymmärrä, miten muuten tarinan olisi voinut kertoa. Niin hyvin kuin sen syvyyksiin uppouduinkin, jätti se minut kuitenkin tunnepuolella aika lailla kylmäksi. Se on surullista, kun kirjan johtoajatuksena kuitenkin on rakkaus ja sen universaalius. Tarina sisältää Shamsin neljäkymmentä elämää, uskontoa ja rakkautta käsittelevää sääntöä, paljon elämänfilosofista ja ontologista pohdintaa ja näkökulmia uskontoon suufilaisen, eri uskontojen näkemyksiä sulauttavan perinteen hengessä.
Välillä minusta tuntui siltä kuin olisin lukenut modernia new age-henkistä elämäntaito-opusta, johon oli taitavasti lisätty mielenkiintoinen kaunokirjallinen juoni ja kosolti itämaista keskiaikaista mystiikkaa. Eivätkä ne elämäntaidolliset rakkaus-voittaa-kaiken-osuudet edes olleet sen ihmeellisempiä kuin mitä Jari Sarasvuokin opettaa (eikä minulla siis ole mitään Sarasvuota vastaan).
Kirjan vahvuus on sen luomassa miljöössä ja tunnelmassa, minkä takia voi antaa anteeksi paljon ja suuhun jäävä maku on ehdottoman positiivinen. Sen sijaan henkilökuvaus, erityisesti Ella, jää jotenkin kaukaiseksi. Kuvaavaa on, että luen (sinällään hauska sattuma) parhaillaan Claes Anderssonin kuvausta keski-iän kriisiä potevasta miehestä ja olen jo parinkymmenen sivun aikana päässyt paljon Ellaa paremmin hänen päänsä sisälle.
Loppupäätelmäni on se, että tämä on ehdottomasti oikean ajan ja paikan teos. Voin kuvitella, että sopivassa elämäntilanteessa, pohtiessaan oman elämänsä suuntaa ja tehtyjä ratkaisuja, tämä on varmasti äärimmäisen hieno ja vavisuttavakin kirja. Mutta jos lukija ei itse ole juuri siinä pisteessä omassa elämässään, jää kirja auttamatta "ihan hyvä kirja se oli"- tasolle. En tiedä, tarkoittaako se, ettei kirja saanut kolmatta silmääni avautumaan, että olen oman elämäni Ella, joka pysähtyy kahdenkymmenen vuoden päästä ihmettelemään, mitä ihmettä olen siihen saakka elämässäni puuhannut. Toivottavasti en, vaikka olenkin nykyisessä kakkavaippa-arjessani turhan kiireinen miettimään maailmankaikkeuden ykseyttä kovin pitkiä aikoja. Suotakoon se minulle anteeksi.
Lukuisat bloggaajat ovat arvioineet teosta erittäin ansiokkaasti, tässä muutama tärppi:
Leena Lumi
Mari A.
Susa
Elma Ilona
Anni.m
Luen Rakkauden aikakirjaa parhaillaan. En uskaltanut kuin pikaisesti silmäillä kirjoituksesi, mutta yritän muistaa palata tänne, kun saan kirjan loppuun.
VastaaPoistaNo ei osunut mullekaan sitten oikeaan elämänvaiheeseen, vaikka aika paljon mietinkin just maailmankaukkeutta ja olemustani siinä. Samoja ajatuksia nousi mieleeni myös. Ilmeisesti tämä kirja hieman jakaa mielipiteitä, mulle siinä iskivät ne elämäntaito-opastukset pahasti vastaan.
VastaaPoistaMutta, ihan mukavan oloinen, ihan jees -kirja.
Totta, tässä on paikoin sellaista tiettyä elämäntapaopasmaista otetta, ja se voi nousta liiaksikin ns. pintaan kirjaa lukiessa.
VastaaPoistaMinä tosiaan pidin kirjasta ja tempauduin sen maailmaan aika täysillä. Ellaan en minäkään kovin osannut samaistua tai sinällään kiintyä, mutta juuri se monen kertojan kokonaisuus teki sen kiehtovan "palapelimaisen" tunnelman tarinaan.
Hmmm, tämä odottaa minulla lukemista, lainasin sen kirjastosta jo muuttama viikko sitten. Vähän epäilyttää kyllä nuo nelkyt rakkauden ohjetta... mutta saas nähä, millaiseksi oma lukukokemus sitten muodostuu vai joudunko palauttamaan kirjan kirjastoon avaamattomana tai pari sivua luettuna.
VastaaPoistaOlen lukenut monia arvioita Rakkauden aikakirjasta ja niiden myötä kirja edelleen houkuttaa, mutta minulla on hieman ennakkoluuloja kaikenlaisia kaunokirjallisuuteen sisällettyjä elämänohjeita tai new age-henkisyyttä kohtaan. Samaa mietin kuin Pienen mökin emäntä, saa nähdä! Jossain vaiheessa vuotta varaan tämän kirjastosta, mutta en ole pitänyt kiirettä. :)
VastaaPoistaMinä en pidä new agesta yleisesti ottaen yhtään, mutta sen sijaan pidän muinaisiin teksteihin ja ajatuksiin perustuvista filosofisista pohdinnoista. Kuulemani perusteella tässä on kuitenkin tehty juuri taustatyötä ja otettu huomioon vanhoja kulttuurisia uskomuksia jne., joten tämä voisi olla minun kirjani, vaikka new age -hehkutus ärsyttääkin. Jää nähtäväksi!
VastaaPoistaJoo. Ai se siinä on. Minulla on varmaan new age -vastainen aura, kun kirja on tuossa pinossa pyörinyt jo kuukausikaupalla... :D
VastaaPoistaNo, olen aikonut lukea tämän lomalla. Saas nähdä. Mutta että Anderssonia, ai ai. Jään odottamaan!
Paula, palaa toki kertomaan fiiliksesi, kiinnostaa kuulla!
VastaaPoistaMari A., samat fiilikset minullakin!
Susa, minustakin tuo usean kertojan käyttäminen toimi. Valitettavasti olen lukenut puolen vuoden sisällä niin monta samaa tekniikkaa hyödyntävää kirjaa, että ensireaktioni oli "joko taas!", mutta se ei tosiaan ole tämän kirjan vika. Liekö tällainen kerronta sitten jotenkin muotia tällä hetkellä, koska monet ovat olleet uusia/uudehkoja kirjoja?
Pienen mökin emäntä, suosittelen kyllä kokeilemaan ainakin alkua. Sittenhän sen näkee, miltä tuntuu! Vaikka nuo elämäntaito-osiot tökkivät, jäi kokonaisuus kuitenkin minusta reilusti plussan puolelle.
Katja ja Karoliina, sinällään oli minulta vähän epäreilua vetää new age tähän mukaan, koska new age toki on ottanut vaikutteita suufilaisuudesta (ja vähän kaikesta muustakin mahdollisesta), eikä toisin päin. Sen verran, mitä suufilaisuudesta tiedän (no, se ei kyllä ole hirveän paljon), kirja noudatteli varmaankin aidosti alkuperäisiä tekstejä ja ajatuksia. Mutta kuitenkin mukana oli jotakin sellaista "sinäkin voit vielä olla onnellinen ostamalla tämän kirjan"-henkisyyttä, mikä paikoitellen puski läpi.
Ilse, voih, aurat törmäävät yhteen, se siinä varmaan on! Andersson onkin sitten vähän toisenlaista kamaa kuin tämä kirja oli!
en enä lue elämänoppaita niin paljon
VastaaPoistaMinä en ole ollenkaan new age -tyyppiä ja pidin tästä kirjasta kovasti. Ehkä kirja oli minulle osuvampi, sillä luen enmmän käännettyä kirjallisuutta kui suomalaista.
VastaaPoistaMinusta tässä kirjassa on virhe, jos alkaa pohtia noita 40 sääntöä. Eli on todella hyvä juttu, että kirja on saanut uuden ja sopivamamn nimen suomeksi.
Tämä on minun blogihistoriassani ehdottomasti rakastetuin kirja! Kommnentit ovat vahvoja sekä selvästi huomaa, että kirja on vienyt mukanaan.
Minulle tulee täydellinen tyhjyyden tunne, jos joku kehuu paljon hepposeimpaa kirjallisuutta, mutta ei löydä tämän kirjan helmeä.
Kiitos linkityksestä!
Niin ei minustakaan se 40 Rakkauden sääntöä ole missään nimessä hallitseva tekijä tässä kirjassa ( ja minua ne eivät häirinneet, pidin jopa niistä, mutta tajuan jos ne ns. pomppaavat silmään joillekin lukijoille), vaan enemmänkin sivujuonne. Kirja on minusta paljon enemmän, se on monen kertojansa hieno kudelma ja tuo kiehtoi myös, että kerrottiin tavallaan kahdessa ajassa.
VastaaPoistaHannele, itse asiassa minä en muista lukeneeni elämänoppaita ikinä, silti polleasti esitin tietäväni, millaisia ne ovat...
VastaaPoistaLeena, olit lukuisia kertoja mielessäni lukiessani tätä. Ajattelin koko ajan, että tämä on kyllä niiin Leenan kirja (eikä se liittynyt new age-henkisyyteen)! Minä taas jotenkin kiinnitin huomioita juuri noihin sääntöihin, sillä mielestäni oli erinomainen idea käyttää niitä tarinan rytmitykseen.
Susan kommentin jälkeen aloin miettiä, että ehkä se, että olen opiskellut myös teologiaa ja uskontotieteitä sai minut kiinnittämään huomiota juuri tunnustukselliseen ja elämänkatsomukselliseen osuuteen (jota pidin paikoin heppoisena), kun taas itse tarina jäi minulla enemmän taka-alalle. ?? Mene ja tiedä??
Joka tapauksessa, hienoa, että koemme kirjat eri tavoin ja kiinnitämme sen eri tasoihin huomiota, se on kuitenkin mielestäni hyvän kirjallisuuden merkki.
Amma, nyt saat perustella, mistä tiesit, että tämä on minun kirjani. Muista että en ole mitenkään uskonnollinen...ja elämäntapaoppaita olen tainnut tehdä pari, joten...? Ja muista myös, että minä olen ollut mukana kaikki isot Coelho -keskustelut. Pidän kolmesta hänen kirjastaan ja muut ovat niin mukafilosofiaa ja melkein Gibranin plagiointia, että huh huh!
VastaaPoistaLinkitin sinut omaan arvosteluuni, vaikka et löydä tämän kirjan arvoja. Sinänsä ihan kivaa olla eri mieltäkin, mutta minua vaivaa se, miten tämä nyt vaikuttaa muiden lukemisiin.
(No eipä mitä, ehkä minä en pidä Piiat -kirjasta, sillä jos rotuasiasta tehdään yhtään kevennyksellä, minä en pidä. Olen ihan tosikko ja minulla on nollatoleranssi rasismin suhteen. Siis tosikko tässä asiassa ja ehkä parissa muussakin, mutta muuten voi olla hauskaa. )
PS. Ja huomaa, että tulin takaisin. Siis olen aina arvostanut tyyliäsi tehdä kirjaa. Aina en kommentoi, sillä teet paljon myös niitä, mitä minä en lue tai olen lukenut kauan sitten. Siis nyt minua huimaa ja henkeä salpaa, koska olin koko ajan ollut sataavarma, että juuri sinä pidät tästä kirjasta.
VastaaPoistaLeena, liikun ehkä vaarallisilla vesillä, koska tunnen sinut "vain" virtuaalisesti, mutta olin näkevinäni sinussa hitusen Shamsia tai Azizia, sellaista itsenäistä oman tiensä kulkijaa ja oman elämänsä vahvasti eläjää. Olenko väärässä, vai näetkö, mitä tarkoitan?
VastaaPoistaKiitos linkistä ja arvostuksestasi! Kuten arviossani kirjoitin, tämä on minusta oikean ajan ja paikan, ennen kaikkea mielentilan kirja. Tässä on kaikki sellaiset ainekset, että tämä voisi olla minusta TODELLA HYVÄ, mutta aiemmin esittämistäni syistä johtuen jälkifiilis on kuitenkin pelkkä IHAN KIVA. Yritän aina perustella (en tiedä onnistunko), mikä jossakin kirjassa minua subjektiivisesti tökkii. Joskus joku on innostunut jostakin kirjasta, kun olen haukkunut sen maanrakoon, siksi en ole huolissani tämänkään kirjan kohtalosta, vaikka vähän kritisoinkin. Eritoten kun lopussa on linkit niin tasokkaisiin arviointeihin ;)
Amma, sinä osaat pyörittää sanoja kivasti;-)
VastaaPoistaNo, en tiedä samaistuinko tässä kirjassa kehenkään, mutta ehkä olen Kirjan kansan jälkeen, eikun se alkoi ensimmäisestä kirjasta, jonka tein, se oli Maaloufin Samarkand, ajautunut hakemaan kirjoja, joissa on mystiikkaa, historiaa, rakkautta, itää ja länttä, vähän seikkailuakin etc. Silti, Kirjan kansa on ollut kaikkein paras. Siis tässä kirjassahan on todenperääkin ja siitä pidän. Aloin googlettaa kaikenlaisia juttuja...Voisi ehkä sanoa, että tämä on nyt vähän tullut kuin genreksi minulle. Toisaalta olen vaihtelunhaluinen ja maaginen realismi on toinen puoli minua. Tätä kaikkea tasapainotetaan harrastekirjoilla ja puhtailla lukuromaaneilla, mitä ikinä ne ovatkin eli sitä hiekkaan piirrettyä viivaa, jonka seuraava aalto pyyhkii pois.
Siis minun oli pakko jatkaa tätä, sillä halusin kuitenkin puhdistaa pöydän niin, että minä en koe tätä mitenkään uskonnollisesti. Tämä on kirja, josta vain voi sanoa, että 'I have a dream'. Kuinka paljon vähemmän kärsimystä olisi jos tämä voisi toteutua. Kaikki ovat kyllästyneet uskonsotiin. Minulle tämä on kirja suvaitsevaisuudesta. Samoin koin Powersin Laulut joita lauloimme maailman toiseksi vahvimmaksi kirjaksi rotuerottelua vastaan. Setä Tuomon tupa on sen edelläkävijä.
Nyt täytyykin alkaa seurata sinua, mikä on kirja, joka antaa sinulle vahvan jälkimaun.Mikä on kirja, joka saa sinut hurmioon ja huimaukseen ja sytyttää tuleen. Vai oletko liian realisti ja rationaalinen syttyäksesi liekkeihin...I'll watch you;-)
Suloista äitienpäiväviikonloppua Sinulle!
♥
PS. Siis olet täysin oikeassa siinä, että hiihdän itse omat latuni ja elän vahvasti, mutta en tarvitse siihen 40 sääntöä enkä kirkkojen edustamia uskontojakaan. Tarvitsen mitä Armia Rattina motto oli:
VastaaPoista"Ainoa todellisuus on uni, ainoa voima on rakkaus, ainoa velvollisuus on kauneus."
♥
Leena, aluksi ajattelinkin kirjoittaa, että olen liian rationaalinen tai kyyninen rakastuakseni kirjaan, mutta se tuntui liian masentavalta ajatukselta... miksi ihmeessä sitten luen? Onneksi muistin, että minähän OLEN rakastunut kirjaan, useampaankin, mutta esimerkiksi Åsbackan Urkujenrakentajaan. Älä siis menetä toivoasi, Leena, kyllä minäkin vielä hurmioidun! Sitä ei ehkä tapahdu kovin usein, mutta kun sen aika on, en säästele sanojani :)
VastaaPoistaKirjan kansa on minulta vielä lukematta, se kiinnostaa, koska sitä on niin paljon kehuttu. Jonakin päivänä tartun siihen, mutta annan Rakkauden aikakirjan ensin haihtua vähän.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat kaikella sillä, mitä kirjoitit elämänfilosofiastasi ja uskonnoista. Minä taas olen loputtoman kiinnostunut erilaisista uskonnoista, mutta uskon, että olemme loppujen lopuksi tässä asiassa yllättävän lähellä toisiamme.
Oikein ihanaa äitienpäivää sinullekin Leena!!
Amma, sain luetuksi, vaikka tiukkaa teki. Jari Tervon novellikokoelma on ollut Rakkauden aikakirjaa kauemmin pyörimässä lukupinossa - keskeneräisenä - mutta novelleja luenkin välipaloina harvakseltaan.
VastaaPoistaMinäkään en pysty sanomaan Rakkauden aikakirjasta, että WAU. Minusta kirjalla on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta esimerkiksi henkilöt olivat latteita. Tarinakaan ei saanut minua imuunsa, varsinkaan se uudemman ajan juoni. Käväse lukemassa lisää blogissani! :-)
Minä satuin lukemaan kirjan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa :) En osaa muuten selittää miksi koin kirjan niin voimakkaasti. En koe elämäntilannettani missään nimessä Ellan kaltaiseksi, enemmän minua puhuttelikin 1200-luvulle ajoittuva tarina ja jotenkin nuo säännöt ja ajatukset vain vavahduttivat.
VastaaPoista