Tunnustus


Sain Valkoiselta kirahvilta tämän ihanan keväänvihreän tunnustuksen, kiitos!!

Tehtävänantona on tunnustaa itsestään seitsemän asiaa. Aika paljon asioita olen tunnustellut jo aiemmin, joten nämä seitsemän tulevat ajatustenvirtatekniikalla. Lisäsin mukaan kuvia, niiden paljastusarvo lienee itse tunnustuksia suurempi, kun yleensä kuvitan tekstejä varsin maltillisesti.

1) Akuutein asia mielessäni juuri tällä hetkellä ovat jalkani sekä hyttyset, mäkäräiset ja kaikki muut vastaavat ötökät, joille olen yliherkkä. Siitä syystä jalkani eivät ole ollenkaan näin rentoutuneessa tilassa, vaan kevään ensimmäisten puremien myötä turvoksissa ja kutiavat. Auts!


2. Olen luonteeltani realisti. Minulla on tapana tehdä varasuunnitelmia a,b,c jne, siltä varalta, ettei kaikki menekään niin kuin olen ajatellut. Siitä huolimatta pidän itseäni optimistina. Tykkään uskoa siihen, että asiat aina järjestyvät. Nykyään olen tullut vähän nirsoksi seurani suhteen: negatiivisten ihmisten seurassa tuntee nääntyvänsä itsekin.

3. Tykkään leipoa ja vielä enemmän syödä leivonnaisia. Se on paheeni. Annan sen itselleni anteeksi, sillä en tupakoi, enkä käytä alkoholia. Kyllä joku pahe pitää ihmisellä olla.



4. Jos jostakin olen turhamainen, niin hiuksistani. Niitten väri on ikuisessa käymistilassa ja vuosien varrella vaihdellut aivan vaaleasta punertavan kautta tummanruskeaan. Tällä hetkellä olen blondihko.


5. Myös sisustuskuume vaivaa mieltäni alituiseen. Peruskorjattavassa omakotitalossa kohteet eivät lopu ihan heti kesken, mutta onneksi saan kiksejä myös pienemmästä näpertelystä.


6. Tämän pikkumiehen kanssa vietän päiväni. Joidenkin viikkojen päästä tiimiin tulee uusi jäsen, saas nähdä, mitä tapahtuu!


7. Jonkun verran sopeutumista vaaditaan myös näiltä kaveruksilta!




Olen tullut seuranneeksi vähän huonosti, missä tämä tunnustus on jo kiertänyt, joten en lähetä sitä tällä kertaa erityisesti kellekään, vaan heitän ilmaan ja toivon, että kaikki kiinnostuneet ottavat kopin!

Kommentit

  1. Onnea tunnustuksesta!

    Sisustushimo 'vaivaa' hyvin monia naisia...

    Ellet voi käyttää Xyzalia nyt, niin kokeile sitä myöhemmin. Minulla auttaa sekä siitepölyyn että hyttysiin eli ei muodosstu mitään hirväesti kutiavia paukamia.

    VastaaPoista
  2. Amma, ihana että "tunnustelit"!

    Yliherkkyys hyttysille ja sisustusvimma vaivaavat täälläkin. Jälkimmäisen kanssa on huomattavasti hauskempaa!

    VastaaPoista
  3. Kiva, että on kohtalotovereita. Ainakin sisustusvimman suhteen, hyttysenpuremia en toivo kenellekään! Kiitos Leena vinkistä, laitan nimen korvan taakse!

    VastaaPoista
  4. Hmm, ilmeisesti blogger sekoilee jotenkin? Yritin eilen kommentoida täällä uusimpaan kirjoitukseesi eikä se onnistunut ja tänään tuo kirjoitus on kadonnut kokonaan...

    VastaaPoista
  5. Voihan himpula. Kävin eilen kommentoimassa KBF 7:mään ja nyt en löydä enää koko keskustelua. Onko vika minussa vai bloggerissa?? Tuntuu, että eilisiä kirjoituksia ei löydy muualtakaan. Omituista.

    VastaaPoista
  6. Aiemmin päivällä Bloggerissa oli tiedotus, jossa sanottiin, että kaikki keskiviikon jälkeen postatut postaukset on ongelmien vuoksi väliaikaisesti siirretty ja että niitä ollaan siirtämässä takaisin. Toivottavasti postaus ja kommentit ilmestyvät takaisin!!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti