Karjalaisia tunnelmia

Terveisiä Bombalta Nurmeksesta! Ja tämä ei ole maksettu mainos! Teimme pikapyrähdyksen karjalaismaisemiin ja kylpylän riemuihin. Arki alkoi ahdistaa ja piti päästä jonnekin, mikä on riittävän lähellä 1-vuotiaan kanssa autoillessa. Bomba tuntui luontevalta paikalta myös alkuvuoden Kalevala- ja Kanteletar-rutistusten jälkeen. Mieleeni tuli myös, että kyseisten teosten lukeminen autenttisessa ympäristössä olisi saattanut olla ikimuistoinen elämys. Mutta onneksi sain Kantelettaren luettua jo viime viikolla ja soin itselleni parin päivän totaalisen lukuloman ja laatuaikaa perheen kanssa. Ja maisemanvaihdos olikin tarpeen. Aivan mahtavaa rentoutua Pielisen rannalla!

Sitten siitä Kantelettaresta... Minä vihaan sitä kirjaa. Siis apua, eihän niin saa sanoa tai kirjoittaa!!! Mutta anteeksi vain kaikki fanit, Kantelettaren lukeminen oli minulle yhtä tuskaa. Totta kai osansa oli varmasti sillä, että suomalaiskansallisten klassikkojen parissa on tullut vietettyä liki kaikki vapaa-aika jo kuukauden päivät. Ja syytä on sanoa, että arvostan todella paljon sitä, että Lönnrot ja kumppanit keräsivät kansanrunot talteen ja ne saatiin yksiin kansiin kiinnostuneiden saataville. Jos lukisin Kanteletarta historioitsijan, folkloristin tai uskontotieteilijän näkökulmasta, saattaisin jopa tuntea jonkinlaista kiinnostusta, onhan kyseessä melkoinen kansanperinnekokoelma. Mutta ihan tavislukijana (kirjallisuustieteilijän rooli ei oikein tunnu vielä luonnistuvan, kuten kuvasta näkyy) täytyy sanoa, että lukeminen oli enimmäkseen tylsää. Loppujen lopuksi Kantelettaren runoissa pyöritellään sanoja muutaman eri aihelman ympärillä - ja sitä jatkuu kolme ja puolisataa sivua. Perisuomalaiseen tapaan aiheita määrittelevät vielä työn raskaus, kuolema, kaipuu ja kaikenlainen yltiöpäinen melankolia. Suurin piirtein joka toinen aihepiiri (no vähän liioittelen) tuntui vielä päätyvän siihen, että mies silppusi syystä tai toisesta vaimonsa kiukuspäissään palasiksi. Ehkä lukukokemus olisi ollut jotenkin kepeämpi kesämökillä riippumatossa haavanlehtien havinassa, mutta keskellä pimeää ja paukkupakkasia tarvittiin melkoinen läjä Snickersejä ja suklaakaurakeksejä, jotta kirjan ääressä jaksoi pysyä.

Kanteletar jakaantuu kolmeen osaan. Kaikista mielenkiintoisempia runoja olivat esipuheen uudemmat runot (ei siis varsinaiset Kantelettaren runot), sieltä kun löytyi monia ihania ja tuttuja runoja kuten Tuoll' on mun kultani. Toisaalta kolmannen osan historialliset myytit kuten Elinan Surma tai Piispa Henrikin surma olivat kiinnostavia vuosikausien tauon jälkeen. Näiden väliin mahtuikin ensimmäisessä ja toisessa osassa paljon lukemisen tuskaa, mutta eiköhän se tullut jo kaikille selväksi.

Nyt sille voi jo nauraa, varsinkin kun on saanut lepuuttaa mieltään ja ihailla tällaisia rakennuksia. Miksi tehdään rumia kun voisi tehdä kauniitakin?


Jk. Pelastakaa nyt joku blogin taso ja kehukaa Kanteletarta ja sen hienouksia. Saatatte samalla pelastaa myös tenttini!

Kommentit

  1. Ihana kommentti Kantelettaresta :D Eihän niistä kaikista klassikoista tarvitse tykätä ;) Minä kyllä tykkäsin Kantelettaresta, mutta opintoihini on kuulunut myös folkloristiikka, joten...

    VastaaPoista
  2. En saa vastauksiani tulemaan perille.. Ärh..

    VastaaPoista
  3. Ei ole minustakaan pelastajaksi, kun lukemisesta on niin kauan. Mutta luulen lukeneeni mustikkametsässä kivellä istuen, se ehkä auttoi. :)

    VastaaPoista
  4. Ah, minä rakastan Kantelettaremn runoja! Eikös siellä ole se 'jos mun tuttuni tulisi, sille suuta soukkoaisin' jne. (vai miten se meni?) ja juomalauluja. Jotenkin olen lukenut runoja aina miettien niitä kontekstissaan, kun nuori nainen hyvästelee omia vanhempiaan ja lähtee miehen mukaan, esimerkiksi.

    Näin vanhemmiten sitä kai alkaa tykätä runomitasta, kun nämä ja runebergit uppoavat...

    VastaaPoista
  5. Morre, minäkin hankin oikein pääsykokeilla opinto-oikeuden aikoinaan folkloristiikkaan, mutta aika ei millään riittänyt kaikkeen. Nyt sitä sitten olisi tarvittu!

    Hanna, voi ei, ärsyttävää kun on kirjoittanut pitkät kommentit ja ne häviävät jonnekin! Toivottavasti jaksat vielä koettaa uudelleen!

    Ilse, mustikkametsä kuulostaa ehdottoman sopivalta paikalta. Olen melko varma, että olisin paljon suopeampi jos olisin tehnyt samoin:)

    Mari A., tosiaan juomalaulut ja ylipäänsä toisen osan miesten laulut olivat mukavan reippaita ja iloisia. Mutta sekin vaan masensi, kun ensin oli lukenut naisten surkeudesta kertovia runoja 50 sivua ja sitten miehillä oli ihan erilainen rillumarei-meininki... Nimenomaan omaa kontekstiaan vasten peilattuna runoista saisi irti varmasti paljonkin, mutta minulla ei ollut siihen oikein aikaa, eikä kyllä innostustakaan. Jospa annan ajan kulua ja palaan joskus Kantelettaren pariin viisaampana;)

    VastaaPoista
  6. Luin Desain Menetyksen perintö -kirjan nyt ja siinä oli ohimennen vaimo, jota uusi aviomies hakkasi ja kun nainen tuli vanhempien luo, vanhemmat sanoivat tylysti, että mene miehesi luo ja pyydä anteeksi ja elä miehesi kanssa. Myötäjäiset on maksettu ja olet jo tullut kalliiksi.
    Meno oli varmaan samanlaista Suomessa 'ennen wanhaan', joten ehkä ei hirveästi ole sitten niitä iloisia lauluja, tyyliin menenpäs miehen luokse ja katselen että josko se ei hakkaisi...
    Sinällään jännää, että nykyisin lauletaan rakastumisesta ja jättämisestä, mutta ei sitten ihan niistä syistä, mitkä ajavat eroon...

    VastaaPoista
  7. Nimenomaan! Siksi naisten lauluja lukiessa tulikin masentava olo siitä, että eikö naisen elämässä oikeasti ollut mitään iloa. Ja sen jälkeen miesten laulut alkoivat muistaakseni kokoelmalla hummauslauluja tmv...

    Nykyään ollaan varmaan heilahdettu toiseen äärilaitaan: lauletaan kauniisti rakkaudesta, vaikka niitä karmeita tarinoita syntyisi varmaan nytkin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti