MIINA


Ä -kirjain osoittautui kaikista haasteellisimmaksi aakkosurakkani kirjaksi. Ja vielä niin hankalasti loppusuoralla! Kunnankirjastomme kertomakirjallisuushyllystä ei löytynyt yhtään ä-alkuista kirjailijaa ja tietokirjallisuuden puolella vaihtoehdot kiinnostivat suurin piirtein yhtä paljon kuin puoskarilla tehty juurihoito: Äijö, Toivo: Suomalaisyritys kansainvälistyy: strategiat, vaihtoehdot ja suunnitteluprosessi tai Äikäs, Petteri: Ralliautoilija Marcus Grönholm - kivinen tie maailmanmestariksi.

Ja nämä olivat siis riittävän kiinnostavia jäädäkseen mieleen.

Onneksi löytyi Miina. Tarkkaan ottaen huijaan nyt vähän. Miinan teksti on pastori Jaakko Heinimäen kynästä ja kuvat valokuvaaja Juha Metson ottamia. Mutta kirja löytyy kirjastosta koodilla 73.92 ÄKK - kelpaa minulle.

Olen ollut koko ikäni kiinnostunut Miina Äkkijyrkän tekemisistä. Olemme kotoisin naapuripitäjistä, mikä täällä päin tarkoittaa suunnilleen "saman kylän tyttöjä". Lisäksi olen ollut lapsuuteni ja nuoruuteni ajan tekemissä lehmien kanssa, joten arvostan Äkkijyrkän lehmätaidetta suuresti. Minusta on ällistyttävää kuinka tarkasti hän osaa kuvata eläimen pienen hetken ajan pysyvän asennon tai silmissä näkyvän pilkkeen maalauksiin ja veistoksiin. Uskon varauksetta, että Miina Äkkijyrkkä osaa lukea myös ihmisten kasvoista heidän ajatuksensa, kuten hän itse kirjassaan väittää.

Miina Äkkijyrkän veistoksia Hangon Kartanossa kesällä 2009. Kuva Amman.

Kirjassa Miina kertoo oman elämäntarinansa alkaen Iisalmen Lappetelän kylästä aina Helsinkiin Skatan tilalle ja Marimekon suunnitelijaksi asti vuonna 2009. Sen jälkeenhän Skatalla onkin tapahtunut vaikka mitä ja Äkkijyrkkä kyyttöineen on häädetty tilalta. Erittäin mielenkiintoinen on myös pikku-Riitan (Äkkijyrkkä on alkup. nimeltään Riitta Loiva) kalenteri vuodelta 1962. 60-luvun alun pienviljelijäelämä on kiinnostavaa luettavaa, samoin Riitan lakoniset huomautukset, jotka ovat jo ehtaa Miina Äkkijyrkkää.

Kuten omaelämäkerroissa yleensäkin, Miina Äkkijyrkkä kertoo elämänsä tapahtumista oman versionsa - ja se saattaa poiketa melkoisesti toisten muistikuvista. Kuten Äkkijyrkän tapoihin kuuluu, hän on suoraluontoinen, tunteellinen ja tuima kertoja. Tekstiä rytmittävät Äkkijyrkästä eri vuosikymmeninä otetut kuvat. Kuten Äkkijyrkkä yleensäkään, hänen kirjansa ei jätä varmasti ketään kylmäksi. Osa nauttii, osa suuttuu, osa ei vain ymmärrä. Jokaisella on kuitenkin mielipide hänestä ihmisenä.

Kirjan luettuani en voi olla miettimättä, että kyseessä on myös sukupuolikysymys. Äreä, suorapuheinen ja kiivas taiteilija ei ole suurikaan ihmetys, jos kyseessä on mies. Mutta että nainen? Jaakko Heinimäen tekstistä ja Juha Metson kuvista paljastuu komea ja karismaattinen nainen, ei hento ja hiljainen kuin barbinukke, vaan voimakas ja vähän pelottava.

Psst! Jos et ole vielä ilmoittautunut arvontaan, niin nyt on sen aika. Enää Ä jäljellä!

Kommentit

  1. Olen kuullut tästä kirjasta kehuja muualtakin, kiitos kun vinkkasit niin palautui mieleen!

    Veikkaan, että on totta tuo mitä sanot naistaiteilijoiden räväkkyyden sietämisestä. Jos Miina olisi mies, hänellä voisi jo olla oma museo, nimikkoliputuspäivä ja vähintään kartano tiluksineen karjalleen. ;)

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä!

    Pakko muuten kommentoida tuohon, että Miina Äkkijyrkän lapsuudenkoulu kantaa nykyään hänen nimeään! Kerrankin voi kai sitten sanoa, että joku on profeetta omalla maallaan ;)

    VastaaPoista
  3. Hauska sattuma tältä päivältä: kävin työmatkalla Turussa ja selasin kirjakaupassa juuri tätä Heinimäen Miinaa. Vaikutti kiinnostavalta. Pidän niin Heinimäen teksteistä kuin Äkkijyrkän ristiriitaisesta persoonasta. Ja ehdottomasti olen samaa mieltä kuin sinä ja Ilse, miehenä Äkkijyrkkä olisi palkittu ties millaisin palkinnoin.

    Minulle tulee mieleeni kaksi oman elämäni Äkkijyrkkä-anekdoottia tai -kokemusta. Toinen on teinivuosiltani 80-luvun lopusta, jolloin vietin viikon hyvän ystäväni mummolassa siellä Miinan kotikylällä. Näimme hänen taidettaan siellä ja silloin minussa heräsi kiinnostus hänen teoksiinsa. Toinen on 2000-luvun puolivälistä Joensuusta, jossa Miina Äkkijyrkkä oli vieraana kirjailijaseminaarissa taiteen edustajana. Hän puhui elämänsä rakkaista miehistä sekä Jumalasta ja aloitti esitelmänsä laulattamalla seminaariyleisöä karaokoetyyliin. Kappale oli "Totuuden henki". Värikäs ja lahjakas persoona.

    VastaaPoista
  4. Minulla ei ole ollut kunniaa tavata Äkkijyrkkää henk.koht., mutta hänen äitiään näin joskus 80- ja 90-lukujen taitteessa mummoni tai jonkun muun sukulaisen luona. Muistan kuinka jo silloin ihmettelin, että miten noin pienen ja seesteisen näköinen nainen voi olla Miina Äkkijyrkän äiti... :) Noh, Miinan suhde äitiinsähän oli kaikkea muuta kuin ongelmaton ja sitä hän käsittelee myös paljon kirjassa.

    Pidin myös hänen suorasukaisista mielipiteistään lapsista, nuorista ja perheistä. Äitinä ja opettajana oli pakko olla samaa mieltä.

    VastaaPoista
  5. Amma, Miina on karismaattinen, äkkiväärä ja -jyrkkä ja ehdottomasti luova. Kiva, että olit ottanut huomioon juri tuon aspektin, jota itse vatkaan koko ajan: Tänäkin päivänä, se mikä on miehelle lussaa, voi naisen tekemänä viedä hänet vankilaanm tai mielisairaalaan. Vrt. kaikki syytökset, joita Miina on saanut ja lukuisat häädöt. Vrt. Kun pariskunta Madetoja alkoholisoitui, herra pani ensin Onervan suljettuu mielisairaalaan ja lähti itse alkoholisti parantolaan, jolla oli joku komea nimikin...Iltarusko tms. Onerva olisi jäänyt sinne loppuelämäkseen, ellei Madetoja olisi kuollut, mikä siunaus Onervalle, joka heti vapautettiin. Leino ei olisi ikinä tehnyt moista selkään puukotusta Onervalle!

    Lehmät ovat lutusia ja nekin niin ihmisen armoilla. Oletko huomannut miten Ylämaan karja näyttää hauskalta;-)

    VastaaPoista
  6. Leena, allekirjoitan kommenttisi täysin. Äkkijyrkkä ei ole varmasti helppo ihminen, mutta ehkä pahin vika on se, ettei hän millään mahdu perinteiseen naisihannemuottiin, ei sielultaan eikä ruumiiltaan. Ja joo, Ylämaan karja on kyllä lutusen näköistä!

    Tuota kirjakantta piti minunkin postauksessa kehua, mutta sitten unohdin. Tosin taitaa se tuossa kuvassa puhua puolestaan. Livenä kuva on tietysti vielä vaikuttavampi ja Äkkijyrkkä näyttää siinä max kolmekymppiseltä. Metso on kyllä loistava kuvaaja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit