Käytännön blogifilosofiaa osa 2: Aika ilmoittautua!

Viime viikolla puhuttiin blogin pitäjistä, nyt siirrytään huomattavasti suurempaan joukkoon, nimittäin blogin lukijoihin. Meille bloggaajille on yleensä ainakin osittain epäselvää, ketkä blogiamme lukevat. Tietyt vakiokommentoijat ilahduttavat kommenteillaan, voimme myös asentaa erilaisia kävijälaskureita, joista saa ehkä tietoa mistä päin Suomea tai maailmaa blogia lukemassa käyneet ovat. Monissa blogeissa voi myös kirjautua vakiolukijaksi. Näistä toimenpiteistä huolimatta bloggarit kokevat silloin tällöin sen hämmentävän (ja iloisen!) yllätyksen, että joku tunnustautuu kainosti blogin vakiolukijaksi ilman, että blogin pitäjällä olisi ollut siitä aavistustakaan! Oma blogini on kooltaan vaatimattoman kodikas, mutta siitä huolimatta edellisen Desperate Housewifes- postauksen kävi lukemassa satakunta lukijaa. Kuitenkin postaukseen tuli tasan yksi kommentti. Ihan ok, kommentointi ei ole pakollista, mutta vääjäämättä alkaa pohtia, ketkä ovat ne 99 hiljaista?

Virtuaaliyhteisöjä kuvataan Nikusen Fanikirjassa repaleisiksi, alati liikkeellä oleviksi organismeiksi ja sitä ne toden totta ovat. Me bloginlukijat tulemme ja menemme, käymme kurkkaamassa erilaisia blogeja ja seuraamme niitä jonkin aikaa selvittääksemme mistä on kyse. Jos blogi miellyttää, jäämme vakkarilukijoiksi, jos ei, siirrymme eteenpäin, emmekä todennäköisesti kuukauden kuluttua enää edes muista kyseistä blogia. Häilyväinen on bloginlukija, voisi sanoa.

Toisaalta meitä vakkarilukijoita on paljon. Ja kun esimerkiksi useimmat kirjablogien pitäjät seuraavat toistensa blogeja, muodostuu siitä jonkinlainen, jos nyt ei yhteisö, niin verkosto ainakin. Se ei välttämättä ole erityisen vahva, mutta toisaalta tietyt bloggareitten väliset siteet sen sisällä  ovat hyvinkin lujia.

Kaiken kaikkiaan tämä virtuaaliyhteisöasia on aika vaikea. Ainakin meille kalkkiksille (ehkä nykynuoret eivät enää järjestelmällisesti problematisoi kaikkea tekniikkaan liittyvää). Mielestäni vaikeutta kuvaa hyvin suomi-blogi-sanastoon vakiintuneet termit kuten blogimaailma, blogistania ja erityisen kuvaava blogisfääri. Blogimaailma on jokin toinen maa tai maailma, jopa toinen ulottuvuus, jota on vähän vaikea hahmottaa tai kuvata ja johon on hankala suhtautua. Teidänkin vastauksissanne tämä nousi usein esille: blogimaailma vie yhä enemmän aikaa "oikealta" elämältä, on blogiystäviä ja "oikeita" ystäviä, olemme sukeltamassa entistä enemmän "sisälle" tähän uuteen ja pelottavaan ulottuvuuteen, joka on piilossa "oikealta maailmalta".

Voisin jatkaa vielä pitkäänkin, mutta lopetan tässä vaiheessa, ennen kuin huomaan pohtivani maailmankaikkeuden syntyä :) Nyt on teidän vuoronne. Vakituisten kommentoijien kommentit ovat aina yhtä tervetulleita ja ilahduttavia, mutta erityisesti haastan

JUURI SINUT, LUKIJAN, JOKA LUET TÄTÄ, MUTTET KOSKAAN KOMMENTOI

ilmoittautumaan.  Juuri te, hiljaiset ja näkymättömät, muodostatte ne mielenkiintoiset blogiverkon liehuvat lonkerot, joita  emme näe. Kommentointi on toki aina vapaaehtoista (olen itsekin siinä aivan liian laiska), mutta me bloggaajat elämme niistä, blogista puhumattakaan. Lukijoiden kommentit saavat pölyiset ajatelma-arkistot heräämään eloon ja muuttumaan tällaisiksi virtuaaliyhteisöiksi, joista edellä olen yrittänyt kirjoittaa. Ilman kommentteja ei ole blogejakaan!

Kommentit

  1. Itsekin kommentoin muiden kirjoituksia mielestäni liian vähän. Se kyllä heijastelee ihan sen "oikean elämän" käyttäytymistäni: olin nuorempana todella ujo ja vaikka tilanne ei onneksi sellainen enää olekaan, niin edelleen tulen usein porukassa enemmän vain kuunnelleeksi toisten keskustelua kuin osallistuneeksi siihen aktiivisesti.

    Tämä on kyllä asia jossa aion parantaa tapani! (Olen aikonut jo jonkin aikaa, kai siinä jotain pientä edistystä on tapahtunut... :D)

    VastaaPoista
  2. Amma, en ole toivomasi kommentoimaton lukija, mutta kerron kaksi hauskaa juttua 1,5 vuoden kirjallisen blogin taipaleelta. Eniten ei ole kommentoitu kiinnostavia kirjoja, vaan mun uusia lenkkareita;-) Ja sitten pommi: Mieheni näytti minulle, tekniselle idiootille viime viikolla, miten katsotaan, paljonko joku juttu on kiinnostanut ja eniten eli yli 1 100 kävijää oli lukenut edellissuvena julkaisemani ruokaohjeen, miten uusista perunosta tehdään herkullinen perunasalaatti uudella tyylillä! Voisin olla turhautunut, sillä kirjat vievät melkein yötkin, mutta oneksi osaan nauraa omalle Suurelle Intohimolleni levittää lukemisen autuutta ja olen huomannut, että kyllä se autuus leviää - siltikin.

    VastaaPoista
  3. Minä olen varmaan sellainen, joka ei ole koskaan kommentoinut tai ei ainakaan monta kertaa =) Luen kuitenkin aina, kun kirjoitat jotain uutta. Pidän tyylistäsi ja toivoisin, että saisin omiinkin kirjoituksiini jotain samaa. Olen pitänyt omaa kirjablogia parisen vuotta, mutta nyt on lukeminen taas hieman hiipunut. Minulla se riippuu kovasti elämäntilanteesta. Joskus luetuttaa kovasti ja toisinaan muut asiat valtaavat alaa. Minäkin kaipaisin blogiini enemmän kommentteja. Vaikka pidän sitä osittain sen takia, että pysyisin itse kärryillä lukemistani kirjoista, niin aina on kivaa, kun joku kirjoittaa kommentin, jollei muuten niin ilmoittaakseen lukeneensa postauksen.

    VastaaPoista
  4. Samat sanat kuin Satullakin, kommentoin liian vähän. Kun aloitin bloginpidon en kommentoinut lainkaan, vaikka luinkin monia blogeja. Kun sain ensimmäiset kommenttini tajusin, miten iloiseksi muutkin bloggaajat tulisivat, jos tietäisivät jonkun lukevan kirjoituksiaan, kiinnostuvan heidän esittelemistään kirjoista tai jakavansa lukukokemuksen. Olen yrittänyt skarpata tässä, mutten tarpeeksi. Aina kommentointiin ei vain ole aikaa, mielenkiintoa tai ei yksinkertaisesti ole mitään sanottavaa. Olen samoilla linjoilla Marielkan kanssa, sillä vaikka kirjoitan lukupäiväkirjaa ensisijaisesti itselleni olisi kiva tietää, mitä muut kävijät ovat mieltä lukemastani kirjasta. Toisaalta, jos joku löytää blogiini hakusanoilla "vanhempaa naisseuraa" tai "virolaista teinihuoraa" ymmärrän, ettei heillä ole kiinnostusta kommentoida blogini kirjaesittelyjä:) Siihenkin olen kiinnitänyt huomiota, että kaikki kommentoijat ovat järjestään muita kirjabloggaajia, mutta kai blogilla on (toivottavasti) muitakin lukijoita, kun kanssabloggaajat (joiden kommentteja on toki myös mukava kuulla). Näiltä ei-bloggaajilta olisi myös kiva kuulla kommentteja.

    VastaaPoista
  5. Kun on monta vuotta ensin vain lukenut ja ikään kuin ottanut mitään vastalahjaksi antamatta, tuntuu ensialkuun vaikealta aloittaa uudenlainen tyyli ja sanoa jotain.

    Häilyväinen on bloginlukija, totta, eikä "kiinnostavan" blogin pitäminen voi olla kenenkään tavoite (tai ehkä voi, mutta se on aika kaukana omasta ajatusmaailmastani), mutta itse olen ihmetellyt, ovatko juttuni niin huonoja, että niitä käydään vain taivastelemassa (no ei oikeasti, tietysti pidän sellaista blogia, joka on omasta mielestäni hyvä ;)) vai kirjoitanko välillä niin oudoista asioista/kirjoista, että (juuri) kenelläkään ei ole sanottavaa (kuten oli eilinen Mäkelä-juttuni). Joka tapauksessa jokainen kommentti ilahduttaa, mutta en tiedä, onko bloggaajalla edes oikeutta toivoa kommentteja, koska hänhän on "antaja" ja lukija on "saaja", joka ottaa mitä haluaa ja siirtyy eteenpäin. Hmm.

    Ja kuinka moni meistä oikeasti antaa palautetta muutenkaan? Kauppaan, että olipa hyvää leipää? Lehden toimittajalle, että nappijuttu? Kirjailijalle, että kirjoitit loistoteoksen? Lapsen opettajalle, että teet hyvää työtä? Ei se ole meissä luonnostaan, niin kivaa kuin sitä olisikin vastaanottaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista! Ihan samoja asioita olen miettinyt ja ne vaikuttavat omaankin kommentointiin tai kommentoimattomuuteen, Susa ja Satu! Toisaalta miettinyt, että omille kommenteille on turhan kriittinen: ei niiden aina tarvitsisi olla elämää suurempia viiltäviä analyysejä, vähempikin ilahduttaa bloggaajia :)

    Leena, voisihan sitä turhautua, mutta mitä suotta... sitä paitsi aina voi lohduttautua sillä, että sen perunasalaatin perässä tulleet ovat ehkä lukeneet myös jotain kirjoista, mitä muuten eivät olisi tehneet!

    Marielka, kiitos kommentista ja kiva kuulla, että käyt blogissa! Olet ehkä joskus aiemmin kommentoinutkin (?), ainakin semmoinen mielikuva minulla on!

    Ilse, kiitos, palautit minut järkiini. Juuri noinhan se on, että jos luen kiinnostavan artikkelin lehdestä, en soita toimitukseen ja kiitä siitä. (ehkä niin muuten pitäisi tehdä joskus)

    Minulla oli muuten Mäkelä-postaukseesi joku kommentti, mutta jostakin syystä en kirjoittanut sitä. Ehkä ajattelin, että se oli liian tyhmä (en kyllä muista enää sitä kommenttiakaan). Tyhmä minä. Tai sitten ajattelin, että palaan takaisin paremmalla ajalla (not gonna happen, kun keskittymiskyky ja muisti on tohvelieläimen tasolla)!

    VastaaPoista
  7. Moi Amma!

    Löysin blogisi Leena Lumen kautta ensimmäistä kertaa. Jonkin verran olen kirjablogeihin tutustunut, ja itsekin kirjoittelen. Rakastan kirjoja, mutta ne eivät ole minulle koko maailma; antavat kuitenkin uusia ulottuvuuksia ajatteluuni ja elämääni.

    Seuraan jonkin aikaa syrjäsilmällä tätä blogiasi, ja jos se miellyttää minua, laitan pysyvän linkin omille sivuilleni.

    VastaaPoista
  8. Sinä varmaan kirjoitat vielä jotain lisää.
    Saa kirjoittaa blogia vaik ei julkaise kirjoja ;)
    (kait tiärät et "amma" on imettäjä ruattiks :)

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa Aili-mummo, toivottavasti miellyttää :)

    Hannele, lisää on tulossa. Imettäjä, sehän sopii ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit