Desperate Housewifes

Aakkoseni alkavat käydä vähiin. Mieleeni tuli, että haluan ehdottomasti sisällyttää niihin hieman romantiikkaakin. Aikoinaan romanttisia kirjoja tuli luettua paljon, mutta sitten tuli aikuisuus ja akateemisessa maailmassa ah, niin suosittu maailmantuska. Ehkä näin kotiäitinä voisi taas vähän relata? ;)

Harmillista sinänsä, ettei kirjaston romantiikkaosastolta mukaan nappaamani Nancy Zaroulisin Viimeinen valssi (1984) ollut kovinkaan romanttinen kirja. Vai mitä mieltä te olette: riittääkö romantiikan määritteeksi se, että 1) kirjoittaja on nainen 2) hän kirjoittaa naisista 3) historiallisessa ajassa ja puitteissa 4) mistä syystä heidän elämänsä sattuu pyörimään avioliiton, perheen ja juhlien ympärillä 5) koska tuona aikana säätyläisrouvilla ei ollut oikein muutakaan tekemistä 6) MUTTA oikeasti heidän elämänsä suurin tragedia oli juuri romanttisen rakkauden puute? HÄH?

Vika voi olla tietysti minussakin, joten parasta siirtyä  juoneen. Kirjan kertoja Marian ja Isabel ovat juuri edellä kuvatun kaltaisia säätyläisnaisia ja parhaita ystävättäriä 1800-luvun lopun Bostonissa. Kumpikaan ei mene naimisiin "sen oikean" miehen kanssa ja siitä tietysti seuraa vuosien ja vuosikymmenten saatossa kaikenlaista ikävää. Kaupungin miesten tehtävä on tehdä rahaa ja paljon, naisten puolestaan olla kuuliaisia ja kuluttaa miestensä rahoja mahdollisimman tehokkaasti. Marian muistelee kirjassa elettyä elämäänsä jo iäkkäänä leskirouvana. Tarina ja kerronta toimivat varsin hyvin, olkoonkin, ettei Zaroulis aivan onnistu välttämään anakronismin ansaa naisasioita käsitellessään.

Olen lukenut kuluneen vuoden aikana aivan liian monta naisten asemaa käsittelevää teosta, joten alan tulla yliherkäksi koko asialle. Myönnettävä on, että on varmasti ikävää, jos joutuu rakastamansa miehen sijasta elämään kylmän ja despoottimaisen lahnan kanssa ja joutuu käyttämään sisuskalut rusentavia korsetteja, mutta tarvitseeko sitä joka sivulla erikseen mainita? Sitä paitsi tasa-arvokysymyksen vetäminen tarinaan mukaan on hieman puolivillainen ratkaisu, sillä Zaroulis ei huomaa kuvaavansa maailmaa, jossa niin miehet kuin naisetkin ovat onnettomia, vieläpä samoista syistä.

En siis nosta tätä kirjaa lähimainkaan klassikko-osastolle, mutta viihdyttävä, otteessaan pitävä ja jopa ajatuksia herättävä se oli siitä huolimatta!

Kommentit

  1. Hyvät kysymykset romantiikasta. Aivan.

    Tämä on minulle tuntematon teos, mutta siis onko se uusi, siis kuitenkin kirjoitettu nykyaikana tai tuon 1800-luvun jälkeen?

    Kotiäidit voisivat relata, totta. Mutta relaaminen on yliarvostettua.

    t. Ilse, joka lukee painavaa, tulevaa Finlandia-ehdokasta (ihan varmasti luen, kerron lisää sitten kun pääsen loppuun)

    VastaaPoista
  2. Hyvä huomio, Ilse! Lisäsin heti alkuperäisen julkaisuvuoden näkyviin, kasarituotannosta on kyse :) Välillä on hyvä asettaa itselle myös haasteita, sitten onkin taas hyvä ottaa hetki rennommin... lukuintoa ja -iloa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit