Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä
Piipahdus kesäisellä Jylhäsalmella on muodostunut jo minulle, ja monelle muullekin lukijalle, jokavuotiseksi perinteeksi. Tänä keväänä odotin Kirsi Pehkosen uutuutta erityisen innolla. Kyllä tässä korona-ajassa nojatuolimatka helteiseen suomalaiseen kesään, jossa vietetään juhannushäitä ja yhteislauluiltoja sen kummemmin viruksista välittämättä, tuntuu enemmän kuin tervetulleelta.
Ja juuri sitä Jylhäsalmen sydänkesä tarjoilee. Haitari soi haikeasti, itikat inisevät ja vesi loiskahtaa airojen alla. Sivuilla tavataan monet vanhat jylhäsalmelaistutut, ja tutustutaan uusiin. Itse asiassa tapahtumat limittyvät hauskasti edellisen osan, Juuret Jylhäsalmella teoksen kanssa. Nyt tekisi oikeastaan mieli tarttua siihen ja tarkistaa, kuinka taitavasti Pehkonen on juoniaan eri kirjojen välillä punonut.
Kuten Jylhäsalmi-sarjaan kuuluu, tässäkin romaanissa on oma päähenkilönsä. Tällä kertaa se on Maiju, joka tulee serkkunsa Hennan kanssa kunnostamaan perikunnan maalaistaloa, paapan omin käsin rakentamaa Reunamäkeä, myyntiä varten. Kymmenen vuotta autiona ollut talo pihapiireineen on aika rämettynyt, mutta naiset käyvät kuitenkin toimeen. Aika pian kunnostustyöt kuitenkin jäävät taka-alalle ja lomailu etualalle. Haitaria soittava Maiju saa pikakomennuksen juhannushäihin kylän omaa hanuristia tuuraamaan. Ja onhan naapurustossa pari mukavaa nuorta miestäkin, jotka mielellään järjestävät vapaa-ajan ohjelmaa. Maijulla vain on välittömän ja villin Hennan seurassa taipumus jäädä seinäruusuksi ja niin uhkaa käydä tälläkin kertaa.
Toisesa tarinalinjassa ollaan sotavuosissa. Venäläinen sotavanki Ivan Grigorjev osaa suomalaiselle maatilalle tullessaan jo muutaman sanan suomea ja pian niitä tarttuu muistiin lisää. Grigorjev ystävystyy talon asukkaiden kanssa, mutta kuinka käy, kun tulee rauha ja sotavangit palautetaan takaisin Neuvostoliittoon?
Tämä historiallinen osa kirjasta toi kesäiseen rakkaustarinaan mukavan, syvemmän pohjavireen. Maiju tutustuu naapurissa asustelevaan Uudispihan Taunoon, joka tietää Reunamäen talon historiasta yhtä sun toista. Samalla Maiju pääsee tutustumaan myös oman sukunsa menneisyyteen.
Sydänkesä Jylhäsalmella on ennen kaikkea turvallista, leppoisaa ja suloista viihdettä, kaikkea tätä sanojen parhaassa merkityksessä. Mutta jäin miettimään Reunamäen tarinaa kuitenkin myös laajemmassa yhteiskunallisessa kontekstissa. Tässä maassa on paljon nuoria (ja vanhempiakin) ihmisiä. joiden mummulat ja pappalat sijaitsevat Jylhäsalmen kaltaisilla, idyllisillä paikkakunnilla. Voi olla, että tulevana kesänä niihin on aikaa ja mahdollisuus tutustua, kun kaukomatkoista voi vain haaveilla. Entä jos kesäuintien ja auringonoton lomassa kuopsaisisi myös vähän pintaa syvemmältä, matkustaisi omaan sukuhistoriaansa? Kunnostaisi vanhaa, antaisi suvun pesäpaikalle sen arvon, joka sille kuuluu?
Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä
Karisto 2020
263s.
Ja juuri sitä Jylhäsalmen sydänkesä tarjoilee. Haitari soi haikeasti, itikat inisevät ja vesi loiskahtaa airojen alla. Sivuilla tavataan monet vanhat jylhäsalmelaistutut, ja tutustutaan uusiin. Itse asiassa tapahtumat limittyvät hauskasti edellisen osan, Juuret Jylhäsalmella teoksen kanssa. Nyt tekisi oikeastaan mieli tarttua siihen ja tarkistaa, kuinka taitavasti Pehkonen on juoniaan eri kirjojen välillä punonut.
Kuten Jylhäsalmi-sarjaan kuuluu, tässäkin romaanissa on oma päähenkilönsä. Tällä kertaa se on Maiju, joka tulee serkkunsa Hennan kanssa kunnostamaan perikunnan maalaistaloa, paapan omin käsin rakentamaa Reunamäkeä, myyntiä varten. Kymmenen vuotta autiona ollut talo pihapiireineen on aika rämettynyt, mutta naiset käyvät kuitenkin toimeen. Aika pian kunnostustyöt kuitenkin jäävät taka-alalle ja lomailu etualalle. Haitaria soittava Maiju saa pikakomennuksen juhannushäihin kylän omaa hanuristia tuuraamaan. Ja onhan naapurustossa pari mukavaa nuorta miestäkin, jotka mielellään järjestävät vapaa-ajan ohjelmaa. Maijulla vain on välittömän ja villin Hennan seurassa taipumus jäädä seinäruusuksi ja niin uhkaa käydä tälläkin kertaa.
Toisesa tarinalinjassa ollaan sotavuosissa. Venäläinen sotavanki Ivan Grigorjev osaa suomalaiselle maatilalle tullessaan jo muutaman sanan suomea ja pian niitä tarttuu muistiin lisää. Grigorjev ystävystyy talon asukkaiden kanssa, mutta kuinka käy, kun tulee rauha ja sotavangit palautetaan takaisin Neuvostoliittoon?
Tämä historiallinen osa kirjasta toi kesäiseen rakkaustarinaan mukavan, syvemmän pohjavireen. Maiju tutustuu naapurissa asustelevaan Uudispihan Taunoon, joka tietää Reunamäen talon historiasta yhtä sun toista. Samalla Maiju pääsee tutustumaan myös oman sukunsa menneisyyteen.
Sydänkesä Jylhäsalmella on ennen kaikkea turvallista, leppoisaa ja suloista viihdettä, kaikkea tätä sanojen parhaassa merkityksessä. Mutta jäin miettimään Reunamäen tarinaa kuitenkin myös laajemmassa yhteiskunallisessa kontekstissa. Tässä maassa on paljon nuoria (ja vanhempiakin) ihmisiä. joiden mummulat ja pappalat sijaitsevat Jylhäsalmen kaltaisilla, idyllisillä paikkakunnilla. Voi olla, että tulevana kesänä niihin on aikaa ja mahdollisuus tutustua, kun kaukomatkoista voi vain haaveilla. Entä jos kesäuintien ja auringonoton lomassa kuopsaisisi myös vähän pintaa syvemmältä, matkustaisi omaan sukuhistoriaansa? Kunnostaisi vanhaa, antaisi suvun pesäpaikalle sen arvon, joka sille kuuluu?
Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmen sydänkesä
Karisto 2020
263s.
Kiitos <3. Odotan, että tulisi äänikirjaksi tai e-kirjana Ellibsiin kirjaston kokoelmasta lainattavaksi.
VastaaPoistaOnpa kiva odotella uutta Jylhäsalmea eli kesää, vaikken lajityyppiä muuten juurikaan lue. Kiinnostavaa, että mukana on nyt myös historiallinen aikataso.
VastaaPoistaLuin tästä sarjasta pari ekaa osaa ja täytyy myöntää, että jo toisessa osassa ikävystyin. Nyt kuitenkin voisin antaa sarjalle uuden mahdollisuuden, kun kuulen historiallisesta ulottuvuudesta.
VastaaPoistaTää on lähes identtinen saman kustantamon Katajamäki-sarjan kanssa ja uskoisin, että yhden lukijat diggaavat myös toista.
Olen pari Jylhäsalmea lukenut ja ne ovat kyllä ihan genrensä helmiä. Ei näitä varmaan kauhean montaa peräkkäin viitsisi lukea, mutta sillain sopivasti ripotellen...
VastaaPoistaKuulostaa aivan loistavalta kesäkirjalta. Kesä täältä Oulusta vielä puuttuu, mutta tämän voisin ottaa lukuun ja hieman fiilistellä kesätunnelmia. Pitääpäs tarkistaa, onko tämä BookBeatissa saatavilla - kirjastossa tähän näkyy olevan niin massiivinen jono, että taitaa olla kesä ohi, ennen kuin kirjaan pääsee sitä kautta käsiksi. :)
VastaaPoistaÄänikirjana tätä sarjaa voisi jossain vaiheessa oikeasti kokeillakin. Mulla oli itse asiassa ensimmäinen osa pikavippinä lainassa, mutta se jäi kuitenkin silloin lukematta kun tuli muuta...
VastaaPoistaEn olekaan ennen Pehkosesta tai tästä kirjasarjasta kuullut. Neljää osaa näyttää tässä olevan Goodtradsin mukaan. Vaikuttaa periaatteessa kiintoisalta eli voisi ehkä joskus kokeilla, mutta täytynee aloittaa siitä ensimmäisestä kirjasta. Voisi sopia tosiaan kevyeksi kesälukemiseksi laiturinnokkaan. :)
VastaaPoistaEn tiennyt lainkaan tämän sarjan olemassaolosta, mutta se on kyllä totta, että monilla on isovanhempien kautta paljon rakkaita muistoja idyllisiltä alueilta. Minullekin monet kesät mummulassa, keskellä maaseutua, ovat hyvin rakkaita muistoja.
VastaaPoistaHistoriallinen ulottuvuus oli uusi lisä Jylhäsalmi-sarjassa. Täytyy sanoa, että se oli kyllä vähän turhan pitkään irrallisen oloinen osa tekstiä, kunnes lopussa vasta langat kiedottiin yhteen. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin kerronnallisesti vahvempi kuin sarjan muut osat. Erityisesti toista osaa vaivasi vähän turhantarkka miljöön kuvaus sen sijaan, että juonessa olisi edistytty. Kuitenkin tämän genren kirjoilta kaipaa vähän säpinää henkilökuvaukseen.
VastaaPoista