Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa
Tällä viikolla ajattelin lekotella leppoisassa dekkariviihteessä. Jos erilaisia rikoskirjallisuuden lajeja pitää vertailla, olen ehdottomasti enemmän perinteisten who did it -dekkarien kuin modernin Nordic noirin ystävä. Murhien ratkaisu brittiläisen teekupposen äärellä vetoaa itseeni huomattavasti enemmän kuin rikollisten ja poliisien väkivaltaiset ja raa'at välienselvittelyt dekkari-Pohjolan aina niin pimeissä, myrskyisissä, synkissä ja ahdistavissa olosuhteissa.
Siksipä kaivelin kirjahyllystäni aiemmin lukematta jääneen Agatha Christien pokkarin sydän täynnä mukavaa odotusta. Murha Mesopotamiassa on Hercule Poirot -tarina, joka sijoittuu arkeologisille kaivauksille nykyisen Irakin alueelle.
Sinänsä puhtaasti dekkarijuonta ajatellen sain sen mitä halusinkin. Murha Mesopotamiassa on perinteinen suljetun paikan mysteeri, jossa murha tapahtuu olosuhteissa, jossa ulkopuolinen tekijä on käytännössä mahdoton, mutta toisaalta paikallaolijoista kellä tahansa olisi mahdollisuus, ehkä myös motiivi murhaan. Tällä kertaa rikoksen kohteeksi joutuu arkeologisia kaivauksia tekevän retkikunnan johtajan puoliso. Tapauksesta tekee entistä karmeamman se, että rouva Louise Laidner on ennakkoon pelännyt olevansa vaarassa, mutta kukaan ei ole ottanut naisen pelkoja todesta. Tarinan on merkinnyt ylös hänen sairaanhoitajansa neiti Leatheran, josta tulee tapauksen selvittelyn ajaksi myös Poirotin apulainen.
Murha Mesopotamiassa toimii tarinan tasolla hyvin, vaikkakin enemmän Christien tuotantoa lukenut arvaa kyllä murhaajan melko helposti. Sen sijaan maailmankuvaltaan kirja ei ole ikääntynyt kovinkaan arvokkaasti. Minua hämmästytti kirjan muukalaisvihamielisyys ja kaikkinainen ruma ja ilkeä kielenkäyttö. Tässä tapauksessa se henkilöityy neiti Leatheranin roolihahmoon, joka toimii kirjan kertojana.
Aloitetaan silkasta rasismista. Kuvatessaan Lähi-Idän olosuhteita neiti Leatheran puhuu alkuasukkaista ja kuvailee heitä muun muassa väriltään likaisen keltaisiksi. Arabian kielestä ja arabien laulusta hänellä riittää useita pisteliäitä ja halveksuvia kommentteja.
On toki muistettava, että englanninkielinen alkuteos on ilmestynyt vuonna 1936. Kirja kuvaa brittiläisen siirtomaavallan ja kolonialismin aikaa, jolloin vasallivaltioiden alkuperäisasukkaat nähtiin sivistymättöminä ja alempiarvoisina.
Neiti Leatheranin leppymätön muukalaisviha ei kuitenkaan kohdistu pelkästään arabeihin. Esimerkiksi belgialainen Hercule Poirot saa oman osansa hänen ennakkoluuloistaan "ulkomaalaisille tyypillisestä käytöksestä'", jota on esimerkiksi liioittelu ja mahtipontisuus. Ylipäänsä Leatheranin kannanotot, joita siis tarinassa on varsin paljon, tuoksahtavat epäilyttävän rotuopillisilta. Ajankuvana tämä toki ei ole väärin, mutta aikana, jolloin etnonationalismi on uudestaan noussut esille, ei tällainen tunkkainen maailmankuva näyttäytynyt lainkaan toivottavana kuriositeettina.
Neiti Leatheranin vastenmielisyys ei myöskään päättynyt muukalaisvihaan. Hänellä on useimmista kirjan henkilöistä hyvin pisteliäitä kommentteja. Kuvaillessaan henkilöiden ulkonäköä hänellä on useimmiten tapana viehättävästi verrata heitä esimerkiksi sikoihin tai apinoihin tai lievemmässä muodossa luokitella ihmiset yksinkertaisesti rumiksi ja kauniiksi.
Toki kaiken tämän sanottuani voin tietysti heittää ilmoille kysymyksen, onko kaiken taustalla vain Christien taito luoda ristiriitainen henkilöhahmo? Neiti Leatheran on kirjan päähenkilö ja kertoja, Hercule Poirotin apuri ja kaikin puolin tomeraksi, rehelliseksi ja asialliseksi mainostettu sairaanhoitaja, joten automaattisesti hänen olettaisi myös olevan ystävällinen ja herttainen.
Onko kuitenkin niin, että olen tässä tapauksessa itse stereotyyppeihin kangistunut odottaessani neiti Leatheranin olevan mielipiteetön sisar hento valkoinen pisteliään ja ristiriitaisen hahmon sijasta? Niin tai näin, omissa tilastoissani Neiti Leatheran nousee varsin korkealle epämiellyttävimpien henkilöhahmojen listalla.
Agatha Christien ja rasismin yhdistäminen toisiinsa ei toki ole uusi ilmiö. Eikä yksikään pelastunut/Kymmenen pientä neekeripoikaa -tapaus on tästä tunnetuin esimerkki. Mitä mieltä te olette? Häiritseekö teitä rasismi tai muu epäasiallisuus joko Christien kirjoissa tai kirjallisuudessa yleensä silloin, kun se periaatteessa kuuluu ajankuvaan?
Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa (Murder in Mesopotamia 1936)
WSOY 2015
Suomentanut Eero Ahmavaara
279s.
Siksipä kaivelin kirjahyllystäni aiemmin lukematta jääneen Agatha Christien pokkarin sydän täynnä mukavaa odotusta. Murha Mesopotamiassa on Hercule Poirot -tarina, joka sijoittuu arkeologisille kaivauksille nykyisen Irakin alueelle.
Sinänsä puhtaasti dekkarijuonta ajatellen sain sen mitä halusinkin. Murha Mesopotamiassa on perinteinen suljetun paikan mysteeri, jossa murha tapahtuu olosuhteissa, jossa ulkopuolinen tekijä on käytännössä mahdoton, mutta toisaalta paikallaolijoista kellä tahansa olisi mahdollisuus, ehkä myös motiivi murhaan. Tällä kertaa rikoksen kohteeksi joutuu arkeologisia kaivauksia tekevän retkikunnan johtajan puoliso. Tapauksesta tekee entistä karmeamman se, että rouva Louise Laidner on ennakkoon pelännyt olevansa vaarassa, mutta kukaan ei ole ottanut naisen pelkoja todesta. Tarinan on merkinnyt ylös hänen sairaanhoitajansa neiti Leatheran, josta tulee tapauksen selvittelyn ajaksi myös Poirotin apulainen.
Murha Mesopotamiassa toimii tarinan tasolla hyvin, vaikkakin enemmän Christien tuotantoa lukenut arvaa kyllä murhaajan melko helposti. Sen sijaan maailmankuvaltaan kirja ei ole ikääntynyt kovinkaan arvokkaasti. Minua hämmästytti kirjan muukalaisvihamielisyys ja kaikkinainen ruma ja ilkeä kielenkäyttö. Tässä tapauksessa se henkilöityy neiti Leatheranin roolihahmoon, joka toimii kirjan kertojana.
Aloitetaan silkasta rasismista. Kuvatessaan Lähi-Idän olosuhteita neiti Leatheran puhuu alkuasukkaista ja kuvailee heitä muun muassa väriltään likaisen keltaisiksi. Arabian kielestä ja arabien laulusta hänellä riittää useita pisteliäitä ja halveksuvia kommentteja.
On toki muistettava, että englanninkielinen alkuteos on ilmestynyt vuonna 1936. Kirja kuvaa brittiläisen siirtomaavallan ja kolonialismin aikaa, jolloin vasallivaltioiden alkuperäisasukkaat nähtiin sivistymättöminä ja alempiarvoisina.
Neiti Leatheranin leppymätön muukalaisviha ei kuitenkaan kohdistu pelkästään arabeihin. Esimerkiksi belgialainen Hercule Poirot saa oman osansa hänen ennakkoluuloistaan "ulkomaalaisille tyypillisestä käytöksestä'", jota on esimerkiksi liioittelu ja mahtipontisuus. Ylipäänsä Leatheranin kannanotot, joita siis tarinassa on varsin paljon, tuoksahtavat epäilyttävän rotuopillisilta. Ajankuvana tämä toki ei ole väärin, mutta aikana, jolloin etnonationalismi on uudestaan noussut esille, ei tällainen tunkkainen maailmankuva näyttäytynyt lainkaan toivottavana kuriositeettina.
Neiti Leatheranin vastenmielisyys ei myöskään päättynyt muukalaisvihaan. Hänellä on useimmista kirjan henkilöistä hyvin pisteliäitä kommentteja. Kuvaillessaan henkilöiden ulkonäköä hänellä on useimmiten tapana viehättävästi verrata heitä esimerkiksi sikoihin tai apinoihin tai lievemmässä muodossa luokitella ihmiset yksinkertaisesti rumiksi ja kauniiksi.
Toki kaiken tämän sanottuani voin tietysti heittää ilmoille kysymyksen, onko kaiken taustalla vain Christien taito luoda ristiriitainen henkilöhahmo? Neiti Leatheran on kirjan päähenkilö ja kertoja, Hercule Poirotin apuri ja kaikin puolin tomeraksi, rehelliseksi ja asialliseksi mainostettu sairaanhoitaja, joten automaattisesti hänen olettaisi myös olevan ystävällinen ja herttainen.
Onko kuitenkin niin, että olen tässä tapauksessa itse stereotyyppeihin kangistunut odottaessani neiti Leatheranin olevan mielipiteetön sisar hento valkoinen pisteliään ja ristiriitaisen hahmon sijasta? Niin tai näin, omissa tilastoissani Neiti Leatheran nousee varsin korkealle epämiellyttävimpien henkilöhahmojen listalla.
Agatha Christien ja rasismin yhdistäminen toisiinsa ei toki ole uusi ilmiö. Eikä yksikään pelastunut/Kymmenen pientä neekeripoikaa -tapaus on tästä tunnetuin esimerkki. Mitä mieltä te olette? Häiritseekö teitä rasismi tai muu epäasiallisuus joko Christien kirjoissa tai kirjallisuudessa yleensä silloin, kun se periaatteessa kuuluu ajankuvaan?
Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa (Murder in Mesopotamia 1936)
WSOY 2015
Suomentanut Eero Ahmavaara
279s.
Toisinaan häiritsee, toisinaan ei. Viimeksi minua hiema häiritsi kun suomalaisessa 60-luvun lastenkirjassa kuvattiin kaukoitään sijjoittuvasa teoksessa ihmistä apinankasvoiseksi. Se ei välttämättä ollut rasistiseksi tarkoitettu mutta en silti oikein tykännyt. Toisaalta yhden henkilöhahmon rasistiseet näkemykset eivät välttämättä ole "koko totuus" ja että kaikki kirjanhenkilöt jakaisivat nämä näkemykset tai että kirjailija itse jakaisi nämä näkemykset yhdessä henkilöhahmojensa kanssa. Kyse on hieman probleeminen. Eikö negatiivisia tunteita saisi kirjoissa esittää? Mistä sitten se draama syntyisi, jos ei erilaisista näkemyksistä. Jos joku kirjan henkilö on rasisti niin sitä ei pitäisi yleistää. En tosin osaa sanoa tämän kirjan yleissävyä, olen ehkä joskus lukenut teoksen, mutta en enää juurikaan muista, joten en osaa sanoa onko teos sinänsä rasistinen, jos sen jollain henkilöllä on rasistisia näkemyksiä.
VastaaPoistaAino, juurikin näin kun tässä pohdit. Asia ei ole aivan yksioikoinen. Ja negatiivisia asioita, henkilöhahmoja saa ja pitää kirjoissa esittää. Ongelmallista se on mielestäni silloin, jos näitä asioita ei mitenkään problematisoida tai haasteta. Kuten tässä romaanissa, jossa yksi henkilöhahmo esittää näitä näkemyksiään, mutta ne eivät nouse missään vaiheessa tarkasteluun vaan vaikutelmaksi jää enemminkin, että kyseessä on vallitseva totuuskäsitys.
PoistaEi varsinaisesti häiritse, mutta hämmentää. Toisaalta sellaisia jotkut ihmiset olivat silloin ja monet ovat myös nyt. Hyvä on nostaa asia esille.
VastaaPoistaMietin kovasti myös sitä, voiko 80 vuotta vanhaa kirjaa arvostella nykypäivän standardeilla. Moni muukin nykyään ei-hyväksytty asia oli silloin ok ja toisaalta, todella moni 30-luvun tabu on nyt ihan normaalia. Mutta toisaalta, lukija peilaa kirjan sanomaan omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan, näinhän sen on mentävä.
PoistaOlen lukenut Christieltä vain Eikä yksikään pelastunut -kirjan ja siitäkin on jo vuosia aikaa, joskus peruskoulussa sen luin. En siis ole lukenut Christieltä mitään muuta, joten en voi kovin tuoreen muistijäljen tai kokemuksen perusteella puhua tuosta rasismijutusta. Mutta yleisesti ottaen se ei itseäni kirjoissa häiritse, jos se on ns. perusteltua.
VastaaPoistaKirjastosta on lainassa Christieltä Stylesin tapaus ja omasta hyllystäkin löytyy muutama muukin hänen kirjansa, täytyy ehdottomasti lukea hänen tuotantoaan lisää!
Christien lukeminen on kyllä aina paikallaan, ja tuotantoa riittää. Itsellänikin on välillä pitkiä taukoja, etten ole hänen kirjojaan tai ylipäänsä dekkareita lukenut, mutta sitten iskee taas lukuinto päälle.
PoistaVähän riippuu. Toisinaan annan mennä ohi nimenomaan aikansa tuotoksena, mutta välillä häiritsee. Tuosta nimenomaisesta Christiestä en muista muuta kuin että juoneltaan se oli mielenkiintoinen. Noissa vanhemmissa dekkareissa asenteet ovat välillä silmiinpistävän kärjistyneitä sekä eri maiden ihmisiä kuvatessa, mutta usein kyllä myös yhteiskuntaluokkien kohdalla. Mitenkähän monessa dekkarissa on aristokraattietsivä, mutta rikolliset sitten palvelijoita tai työläisiä ?
VastaaPoistaIhan totta! Muistaakseni edellistä Christietä lukiessani (Salaperäiset rukiinjyvät) kiinnitin huomiota juuri eri yhteiskuntaluokkien kuvaukseen.
PoistaEi häiritse lainkaan. Brittiläiset yhteiskuntaluokat korostuvat, puhetyylit ovat sen ajanmukaisia. Ja pitää muistaa että se oli silloin normaalia. Itse pystyn eläytymään kirjaan ja aikaan joten en koe mitään siellä kirjoitettua ristiriitaiseksi kun muistaa mitä aikaa kirjan tarina elää. Ajat muuttuvat ja kirjoitukset ajanvirran mukana.
VastaaPoistaNäinhän se tietysti on. Tässä tapauksessa minussa herätti voimakkaan vastareaktion ehkä ennen muuta se, että päähenkilö oli minusta hyvin ilkeä ja luotaantyöntävä, mutta hänet kuitenkin esitettiin hyvässä valossa. Rasistiset kuvaukset olivat piste iin päälle. Ehkä jossakin leppeämmässä tilanteessa olisi mennyt itseltäkin enemmän läpi sormien. Toisaalta näistä on mielestäni myös hyvä puhua ja kiinnittää huomiota, myös menneitä klassikoita täytyy voida kritisoida ja analysoida niiden mahdollista ongelmallisuutta.
PoistaTotta kyllä että päähenkilö herättää myös omasta mielestäni ristiriitaisia tunteita. Olisi mielenkiintoista tietää mitä tästä kirjasta ajateltiin sen ilmestymisen aikaan.
PoistaEi minua häiritse, varsinkaan jos lukee tuollaista vanhempaa tekstiä. Useammin minua häiritsee tai no, lähinnä vain huvittaa tämä nykyinen sievistely, lakupiippukohu ja n-sanapusut kaislahameisine hahmoineen. Onkohan nyt varmasti viimeisten kymmenen, parinkymmenen vuoden aikana huomattu muokata kaikki vanhat tuotenimet ja -kuvat? Jäin miettimään millä nimellä itse Brunbergin suukkoja nykyään kutsun, vissiin ihan vaan pusuiksi. Ilman sitä kohua en olisi tullut edes ajatelleeksi, että vuosikymmeniä vanhoista karkeista puhuessa tulee olleeksi piilorasistinen.
VastaaPoistaTuli mieleen Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuva, se on ilmeisesti saanut pitää nimensä. Olen nähnyt sen muutaman kerran vuosikymmenten aikana, eikä koskaan ole tullut mieleeni, että dissaanpa tässä nyt samalla jotain ihmisryhmää. Kun googlasin äsken onko leffan nimi muutettu, törmäsin artikkeliin, jossa esimerkiksi maahanmuuttajalle sanottu "Puhutpa jo hyvin suomea!" on rasistinen kommentti. Olen varmaan liian vanha oppimaan miten käyttäytyä korrektisti nykyaikana, sillä itse voisin todellakin sanoa tuon kehuna. Monesti tuntuukin, että nykyään ei missään tapauksessa saa sanoa mitä ensimmäiseksi mieleen juolahtaa, vaan koittaa valita sanansa taiten ettei kukaan vaan loukkaannu, tai parempi vielä pysyä hiljaa.
Christieltä olen lukenut muistaakseni vain sen 10 pientä n-sanapoikaa. Just sillä vanhalla nimellään, varmaan 80-luvulla. Niitä ei varmaankaan tule luettua, kun kaikki Poirotit varsinkin on tullut katsottua moneen kertaan Suchetin ihanina versioina, eli ovat niin tuttuja.
Minä koen asian niin, että vanhoja rakenteita täytyy voida problematisoida ja kritisoida. Pusu- ja Pekka ja Pätkä -keskustelut ym. mahdollisine ylilyönteineen ovat oireita siitä, että kipuilemme yhteiskuntana näiden asioiden kanssa. Maailma ja sitä ylläpitävä normisto on muuttunut. Tuskin kukaan oikeasti loukkaantuu pusu-laatikon kaislahameista tai vanhasta blackface-elokuvasta, nehän edustavat omaa aikaansa. Mutta toisaalta miksi niitä tarvitsisimme enää nykypäivänä myöskään ylläpitämässä vanhoja rakenteita? Tuskin kovinkaan moni on kiinnittänyt pusu-laatikon kuvaan huomiota, joten ei sen muuttamisellakaan pitäisi olla kenellekään kovin suurta merkitystä. Mutta koska kiivasta keskustelua käydään, emme taida ihan olla vielä sinuja asian kanssa.
PoistaMinä koen sen enemmän sellaiseksi varpaillaanoloksi tyypilliseen suomalaiseen ei-kai-me-nyt-vaan-loukata-ketään tapaan, siihen samaan jolla käydään Suvivirsi-keskustelua ja siirretään koulujen juhlat pois kirkoista, ettei vaan kukaan ahdistu. Täälläpäin on leirikouluja pidetty tuossa läheisessä seurakunnan leirikeskuksessa ja onhan siitäkin polemiikkia saatu aikaan. Että pitää nyt vähintään peittää ne ristit ym piiloon. Kai meillä on sitten niin järkyttävän rasistisia ja himouskovaisia perinteitä vielä näin 2000-luvullakin, että niitä täytyy kilpaa modernisoida mahdollisimman mauttomiksi ja hajuttomiksi. Ja ettei vaan mikään taho loukkaannu.
PoistaBrunbergilta muuten kommentoitiin, että 86% asiakaspalautteesta pusulaatikon nimenmuutoksesta oli negatiivista. Olisin itsekin ilman muuta pitänyt vanhan nimen ja kuvan. Muuttiko se karkin nimen muuttaminen nyt maailmaa paremmaksi - ja jos kukaan ei siitä loukkaantunut, niin miksi se piti muuttaa. Olisi kiinnostavaa saada myös tilastoa siitä, onko lakupiippujen siirto tupakkatuotteisiin todellakin vähentänyt lasten siirtymistä lakupiipun nakertajista tupakoitsijoiksi ;) Minusta nämä kaikki ovat vaan niin huvittavia ja jos nyt halutaan olla korrekteja vähemmistöjä ym kohtaan, niin silläkö jokin edistyy, että PPP pyytelee anteeksi monen kymmenen vuoden takaisia sketsejään tai jotkut oikeasti istuvat kokouksissa säätämässä lakupiipuista? Paljon isommat epäkohdat sitä huomiota kaipaisivat. Lillukanvarsia.
VastaaPoistaNämä ovat isoja asioita. Ehkä se on inhimillistä, että käymme maailmankuvan muutosta läpi tällaisissa, sinänsä triviaaleissa ja merkityksettömissä asioissa, koska ne ovat helpompia kuin laajemmat yhteiskunnalliset kysymykset. Samahan näkyy nyt yksittäisessä (ja sinänsä surkeassa) epäonnistuneessa suojamaskin ostossa. On helpompi keskittyä siihen ja valita syyllinen kuin pohtia laajemmin, miksei pandemiaan ole varauduttu paremmin vaikka siihen on suunnitelmakin olemassa. Näin ihmismieli vain taitaa toimia.
PoistaMinulla on tästä kirjasta jäänyt suorastaan hykerryttävä olo, joka johtuu siitä, että kuuntelin tämän aika vasta Pekka Autiovuoren lukemana äänikirjana. Autiovuoren ääni kun on Knalli ja sateenvarjo -radiokuunnelmasta tuttu ja miellän hänet perusbritiksi. Tässä hän siis kertoo neiti Leatheranin kertojanäkökulmasta kaikki tapahtumat ja paljastaa perusbrittiläisen vanhanpiian viktoriaanisen maalmankuvan. Mielestäni Murha Mesopotamiassa on osoitus Christien huumorintajusta, jonka turvin hän piikittelee brittiläistä, ahdasta maailmankuvaa ja luokkaeroja. Muistaakseni neiti Leatheran joutuu lopuksi myöntämään "ulkomaalaisen" Poirot'n varsin hyväksi ihmiseksi eikä neiti itse todellakaan ole mikään miellyttävä henkilö, vaan varsin tekopyhä kananen. Autiovuori osaa jotenkin pistämättömästi tuoda kaiken tämän esiin luennassaan. Tästä tuli yksi Christie-suosikeistani.
VastaaPoistaHaa! Tämä on ilahduttava tieto. Ensiksikin Pekka Autiovuori <3
PoistaJa sitten tämä tulkinta. Kirjaa itse lukiessani en tavoittanut siitä tätä huumorin tasoa (olisi muuten mielenkiintoista lukea alkukielellä, millainen mielikuva silloin syntyisi), mutta mietin, että voisiko sellainen olla taustalla. Ilahdutavaa, että Autiovuori on tehnyt tällaisen tulkinnan ja silloinhan tarina muuttuu aivan toisenlaiseksi ja syvemmäksi. Ostan tämän sinun ja Autiovuoren tulkinnan heti!
Tämä on aika mielenkiintoinen juttu. Vanhemmiten olen löytänyt Christien teoksista piilotettua huumoria ja yhteiskuntakritiikkiä ja koen ne entistä viihdyttävimmiksi ja toisaalta myös antoisammiksi. Toisaalta juuri tuo rasismi on veteen piirretty viiva. Miksi Christie olisi valinnut Poirot'n kaltaisen sankarihahmon, jos hän olisi ollut kovin rasistinen? Vaikka Poirot on usein naurettavan tarkka tyylistään, hän on huippuälykäs ja hänen kauttaan nauretaan myös briteille. Christie on itse matkustanut paljon, joten epäilen, oliko hän kovinkaan ennakkoluuloinen. Elämäkerta ehkä valaisisi aihetta lisää.
PoistaMinäkin olen kuunnellut kirjan äänikirjana (pariinkin otteeseen), ja olen tykännyt siitä versiosta. Kuuntelusta on jo aikaa, eivätkä nuo mainitsemasi kielenkäyttöön ja rasismiin liittyvät seikat enää ole tuoreessa muistissa. Mutta noin yleisesti lukemissani Christien dekkareissa briteillä on aika usein hieman kumma asenne ulkomaalaisia kohtaan, joten sinänsä tässä ei ollut mitään uutta. Ehkä olen itse tottunut noihin ikävän oloisiin huomautuksiin enkä niin takerru niihin, ei niitä yleensä ole Christien kirjoissa niin paljon, että kokisin kirjat rasistisina. Kirjat ovat aikansa lapsia ja varmaan se näkyy Christien dekkareissakin. Näihin juttuihin on silti hyvä kiinnittää huomiota. Muutamista Christien kirjoista on saatu uusia käännöksiä viime aikoina, ja olisi kyllä kiva tietää, onko niistä "siivottu" tämäntyylisiä ilmauksia.
VastaaPoistaHmm, mielenkiintoista. Minä olen tainnut aikoinaan lukea pari Christien kirjaa, mutta en silloin nuorena varmasti osannut kovin hyvin lukea ajankuvaa ja ehkä myös ajan kritiikkiä. Voisi olla mielenkiintoista tutustua nyt kypsemmällä iällä. Tosin voihan se olla, että jäisin lähinnä hämmentyneeksi...
VastaaPoistaEi hämmästytä paljoa kun voinee uskoa, että silloin nämä termit ja ennakkoluulot olivat hyvin yleisiä. Myös tämä voi olla osa Christien tapa luoda ”rikkaampi” tarina ilkeiden kommenttien pohjalta. Ei voi olla varmaa vastausta. Myös voinee ottaa huomioon siirtomaiden ja niiden asukkaiden aseman sen aikaisessa yhteiskunnassa. En kuitenkaan suosittelisi Agatha Christien kirjoja herkkä lukuisille…
VastaaPoista