Jojo Moyes: Elä rohkeasti


Jojo Moyesin romaanit ovat herättäneet minussa kaikenlaisia tunteita. On ollut ihastusta, halua syleillä koko maailmaa, hämmennystä ja jopa järkytystä sekä ihan kiva -fiiliksiä. Aika hyvin kirjoilta, jotka mielletään kepeiksi viihdekirjoiksi.

Elä rohkeasti jatkaa englantilaisen Loun tarinaa, jota on seurattu jo kahden kirjan verran. Kirja jatkuu suoraan edellisestä osasta, Lou on hypännyt lentokoneeseen ja lähtenyt rohkeasti etsimään itseään New Yorkista. Hänellä on työpaikka upporikkaan ja masennukseen taipuvaisen hienostorouvan assistenttina Ison Omenan hulppeimmissa kortteleissa. Lontooseen jää odottamaan ambulanssi-Sam, poikaystävä, joka ei halua asettua rakkaansa onnen tielle.

Pian Lou huomaa sukeltaneensa aivan uuteen maailmaan. Aamut alkavat läkähdyttävillä juoksulenkeillä Central Parkissa ja päivät jatkuvat iltamyöhään ennakoiden työnantajan arvaamattomia mielenliikkeitä ja tarpeita. Lou saa huomata, että upporikkaiden elämä on aivan erilaista kuin tavisten, mutta ei lainkaan onnellisempaa, pikemminkin päin vastoin. Nuorta naista raastaa koti-ikävä, mutta Skype-puhelut Samin kanssa jäävät vähäisiksi, eivätkä Samin New Yorkin vierailutkaan suju suunnitellusti. Lopulta Lou joutuu miettimään aivan itse, mitä elämältään oikeastaan haluaa.

Tästä kirjasta on helppo pitää. Jo kansi on hieno ja nimeä suorastaan rakastan (Elä rohkeasti on mielestäni paljon parempi kuin alkuperäinen nimi: Still me). Myös tarina toimi trilogiasta parhaiten, vaikkei mikään järisyttävän omaperäinen toki olekaan. Maalaistyttöä tällaiset pikkukaupungin tyttö suuressa maailmassa -kertomukset jaksavat aina vain ihastuttaa. Kasvukertomuksesta ja oman äänen löytymisestä on mitä suurimmassa määrin kysymys.

Moyes maalaa lukijan eteen New Yorkin monet kasvot ihastuttavina ja vihastuttavina. Aivan erityisen hyvin hän esittelee monisärmäiset henkilöt. Esimerkiksi Loun työnantaja Agnes, nuori, rikas ja kultaisessa häkissä elävä puolalaislähtöinen naisrukka oli erinomainen hahmo (ja muuttui muuten mielessäni Melania Trumpin näköiseksi), samoin äreä ja muotitietoinen naapurinrouva de Witt yhdessä mulkosilmäisen koiransa Dean Martinin kanssa. 

Elä rohkeasti ei ole maailmankirjallisuuden merkkiteos, mutta piru vieköön, se on juuri sellainen kirja, jonka kanssa on mukava uppoutua torkkupeiton alle tuntikausiksi ja jonka luettuaan on hyvällä tuulella, ehkäpä ihmisenä vähän eheämpikin. Paljoa enempää ei syksyiseltä lukuhetkeltä voi vaatia.

Jojo Moyes: Elä rohkeasti
Gummerus 2018.
502s.
Suomennos Heli Naski
Arvostelukappale

Kommentit

  1. Haluaisin lukea jotain tosi hömppää nyt syksyllä ja tämä tosiaan voisi olla juuri sitä. Jojo tulee jokapuolella vastaan, mutta mitään en ole tältä lukenut. Jos tämä toimii itsenäisenä teoksena, niin kaikki New York -teemaiset kirjat kyllä kiinnostavat.

    VastaaPoista
  2. Olen muistaakseni lukenut yhden Jojo Moyesin enkä suuremmin ihastunut.

    Tajusin hiljattain, että taidankin olla kyynikko, vaikka olen aina luullut olevani romantikko. Kaikkea tämä lukeminen teettää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit