Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä


Maaliskuussa Jojo Moyes suisti minua vähän raiteiltani. Taisin kirjoittaa jotain sen suuntaista, että kunpa en olisi kirjaa lukenutkaan. Se on aika paljon sanottu. Kuitenkin, vähän aikaa asiaa makusteltuani tulin siihen tulokseen, että Moyesille kannattaisi antaa uusi mahdollisuus. Totuus nimittäin on, että pidin Kerro minulle jotain hyvää -kirjaa sujuvana ja koukuttavana kirjana, joka pääsi yllättämään lopullaan ja aiheutti minulle pienimuotoisen eettisen kriisin. Jos kirja on SEKÄ viihdyttävä ETTÄ toisaalta kouraisee syvältä, ei kirja voi olla aivan huono. Siispä tartuin Moyesin aiemmin kirjoittamaan, mutta nyt vasta suomennettuun teokseen Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Aivan kamala nimi. Jos en olisi tutustunut kirjailijaan aiemmin, olisin varmasti jättänyt kirjan lukematta jo ihan pelkästään sen perusteella. Älkää siis antako nimen hämätä. Englanninkielinen nimi  muuten on The Last Letter From Your Lover.

Molemmat nimet sinänsä kuvaavat tarinaa tai tarinoita hyvin. Tapahtumat sijoittuvat kahteen ajanjaksoon: Lontooseen 1960-luvulla ja 2000-luvulla. Ellie Haworth on kehyskertomuksen päähenkilö, nuori naistoimittaja, joka elää salasuhteessa naimisissa olevan miehen kanssa. Hän saa pomoltaan tehtävän etsiä materiaalia lehden arkistosta ja silloin hän sattumalta törmää rakkauskirjeeseen 1960-luvulta. Kirje on vaikuttava ja sopii hänen omaan elämäntilanteeseensa niin hyvin, että hän päättää ottaa selvää, miten rakastavaisille kävi.

Hienostorouva Jennifer Stirling puolestaan herää vakavan auto-onnettomuuden jäljiltä vuonna 1960 muistinsa menettäneenä. Hän on unohtanut aviomiehensä, ystävänsä ja elämänsä ja vaikka muisti palailee pätkittäin, tuntee hän kuitenkin olevansa jollakin tapaa väärässä elämässä. Totuus alkaa hitaasti keriytyä auki, kun hän löytää sattumalta piilottamansa rakkauskirjeen vieraalta mieheltä. Tarina takautuu tähän rakkaustarinaan ja jatkuu toisaalta eteenpäin tapahtumiin Jenniferin salaisuuden selviämisen jälkeen. Lopulta tarina yhdistyy myös 2000-luvun linjaan ja omassa työ- sekä suhdesopassaan lilluvaan Elliehen.

Kirja on kertomus suuresta rakkaudesta ja toisaalta vääristä, väärin perustein ylläpidetyistä ihmissuhteista. Se kertoo huonoista ajoituksista ja epäonnesta, siitä että elämänpolut risteytyvät, mutta eivät kuitenkaan kokonaan kohtaa. Teos kertoo, kuinka vaikeita ihmissuhteet voivat olla, kuinka monenlaisia tunteita ja vaikuttimia niihen voikaan liittyä. Loppujen lopuksi kaikki kai etsivät onnea, mutta senkin voi mieltää ja nähdä monella eri tavalla.

Jotta aikatasoissa, eri kertomuksissa ja teemoissa ei olisi jo kylliksi, mahtuu kirjaan myös pieniä sivujuonteita, jotka toisaalta jäävät vähälle huomiolle, mutta jäävät kiinnostamaan. Kuten esimerkiksi Kongon raastava itsenäistymiskehitys tai tuolloin ihmeaineena pidetyn asbestin paljastuminen joksikin aivan muuksi. Vaikka aiheita ja elementtejä on vaikka muille jakaa, on kirja kuitenkin hämmästyttävän ehjä kokonaisuus. Lankojen päät solmitaan kauniisti yhteen joka puolelta. Ainoastaan jonkin verran tiivistystä jäin kaipaamaan, erityisesti kirjan keski- ja loppuosasta, sillä se ei saavuttanut samanlaista jäntevyyttä ja dynaamisuutta kuin liki dekkarimainen alkuosa. 530 sivua olisi tiivistynyt helposti reiluun neljäänsataan ilman, että mitään olennaista olisi jäänyt pois. Ei kirjassa varsinaista tyhjäkäyntiä kuitenkaan ollut niin paljoa, että lukeminen olisi muuttunut puuduttavaksi. Päin vastoin, tälläkin kertaa Moyes otti minut koukkuunsa ja rokotti yöunieni pituutta.

Varmaan tämän jo arvasittekin, mutta olen antanut Jojo Moyesille anteeksi sen maaliskuisen jutun. Tulen lukemaan innolla hänen kirjojaan jatkossakin. Tuotantoa näkyy olevan olemassa enemmänkin, jospa sitä suomennettaisiin lisää nyt kun pää on avattu.

Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä ( The Last Letter From Your Lover 2010)
Gummerus 2014
532s.
Suomentanut Heli Naski

Kommentit

  1. Minä taas pidin paljon enemmän siitä uudemmasta suomennoksesta, kun en ole tällaisten siirappisten rakkaustarinoiden ystävä. Mutta onhan niillekin maailmassa paikkansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, jäin oikein miettimään kommenttiasi, kun minusta tämä ei tuntunut yhtään siirappiselta. Vaikka onhan se aika perusrakkaustarina, mutta rikkonainen aikarakenne teki siitä jotenkin monisyisemmän. Kerro minulle jotain hyvää on toki tarinana rosoisempi, mutta sitten taas rakenteeltaan aika simppeli. Mutta nämähän ovat makukysymyksiä, kaikelle on aikansa ja paikkansa ja ennen kaikkea lukijansa :)

      Poista
  2. Aloin lukea Moyesin uusinta suomennosta juuri nyt viikonloppuna, lähinnä vain siksi, että kirjastolaina on palautettava sillä siitä on varaus seuraavalle. Olin todella ennakkoluuloinen ja kyyninen ja pelkäsin saavani jotakin niin imelää, että alkaa ällöttää ja kirja jää kesken. Mutta olen joutunut nielemään kaikki ennakkoasenteeni: olen lukenut vasta muutamia kymmeniä sivuja kirjan alusta, ja olen aivan myyty. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit