Huhtikuun kooste
 |
| Uloskin pääsee jo lukemaan. Mm. Jojo Moyesia luvassa lähitulevaisuudessa. |
Toukokuun alku on vilahtanut jotenkin salavihkaa. Johtunee pitkästä viikonlopusta, joka oli täynnä ohjelmaa, joten nyt arjen tultua olen huomannut jo sopivani tapaamisia toukokuun lopulle ja ihmetellyt, miten tässä näin pääsi käymään! Mutta onhan tätä toukokuuta toki vielä aika paljon jäljelläkin :)
Tuntuu, että kirjoitan näin joka toinen kuukausi vähintään, mutta tämä toukokuu on ihan superkiireinen sekä töiden että muun elämän osalta. Ehkä tähyilen mielessäni sinne toukokuun loppuun jo senkin takia, koska sitten pitäisi ainakin joltakin osin helpottaa, tosin toisenlaiset kiireet varmaan tulevat sitten tilalle. Joka tapauksessa olen kyllä hamstrannut yöpöydälle kirjoja siihen tahtiin, että ilmeisesti kuvittelen ehtiväni myös lukea jotain jossakin vaiheessa. Ainakin olen päättänyt kerta kaikkiaan harjoitella kirjan keskeyttämisen jaloa taitoa, sillä miksi kuluttaa vähää vapaa-aikaansa takkuisten kirjojen parissa, kun niitä ihaniakin on? Eli ei mitään kovin raskassoutuista ja syvällistä ole lähiaikoina tässä blogissa luvassa ;P
Kyvyttömyyteni jättää kirja kesken konkretisoitui huhtikuussa lukiessani Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta -kirjaa. Lukeminen oli kuin muurahaispesässä olisi istuskellut, mutta siitä huolimatta loppuun asti piti päästä. Koska pari viikkoa lukusuorituksen jälkeen en muista enää kirjasta juuri mitään, voi varmaan sanoa liioittelematta, että hukkaan meni minun osaltani. Moni muu kirjabloggaajahan on tästä kirjasta pitänyt tosi paljon.
Seuraavan nihkeän tapauksen kohdalla ymmärsin lopettaa ajoissa (eli sivun 100 kohdalla...). James Churchin Korealainen kuurupiilo ei tuntunut käynnistyvän ollenkaan ja päätin, että yksi ankea kokemus kuukaudessa saa riittää. Tässä dekkarissa saattaa kyllä olla puolensakin, mutta itse pidän genren vauhdikkaammista edustajista. Tosiaalta viime vuosina on tullut luettua niin hienoja tietoteoksia Pohjois-Koreasta, ettei Churchin kuvaus riittänyt pitämään mielenkiintoa yllä siinäkään suhteessa.
Jos nämä lukukokemukset olivat nihkeitä, samaa ei voi missään nimessä sanoa Elina Hirvosen Kun aika loppuu -teoksesta. Synkästä aiheesta huolimatta lukeminen oli nautinnollista ja sujuvaa. Jostakin syystä en ole lukenut Hirvosta aiemmin, vaikka olenkin kuullut paljon hyvää. Tämän kokemuksen jälkeen aion jossakin vaiheessa tarttua myös hänen kahteen edelliseen teokseensa. Mahtavaa kun löytää itselleen uuden, kiinnostavan, kirjailijan, jonka tuotantoon pääsee tutustumaan!
Kirjabloggaajien keskuudessa liikkuu termi kitalaenpuhdistus ja sitä minulle edusti tällä kertaa J.K. Johanssonin Noora. Kevyttä, menevää viihdettä, joka ei varmasti kirjallisesti yllä keskeyttämäni Korealaisen kuurupiilon tasolle, mutta kuten sanottu, dekkarit valitsen mielellään juuri viihdyttävyys mielessäni. Korkeakirjallisuus on sitten asia erikseen.
Vielä kuun loppuun ehdin lukea Kirjan ja ruusun päivän -teemakirjan, eli Kari Hotakaisen Kantajan. Kymmenisen vuotta sitten Hotakainen kuului ehdottomiin lempikirjailijoihini, jostakin syystä sen jälkeen olen ollut epäaktiivinen hänen tuotantonsa suhteen. Kantaja muistutti siitä, että ehkä olisi aika palata vanhan suosikin pariin uudelleen.
Mahtuihin huhtikuuhun muutakin kuin kirjoja, kuten ihana loma Kööpenhaminassa. Siitä ja H.C. Andersenista minulla olisikin vähän asiaa, mutta taidan palata siihen myöhemmin. Kuun lopulla pääsin pitkästä aikaa myös kirjajulkkareihin, kun Marja-Sisko Aallon toinen dekkari Tappavaa lunta julkistettiin Kuopion kaupunginkirjastolla. Esikoinen, Murha Tuomiokapitulissa, on minulta myös vielä lukematta, mutta nytpä molemmat odottelevat kaapissa lukijaansa. Näitä olen kaavaillut kesälomalukemistooni, mutta kukapa tietää, maltanko odottaa sinne saakka.
Tuntuu, että kirjoitan näin joka toinen kuukausi vähintään, mutta tämä toukokuu on ihan superkiireinen sekä töiden että muun elämän osalta. Ehkä tähyilen mielessäni sinne toukokuun loppuun jo senkin takia, koska sitten pitäisi ainakin joltakin osin helpottaa, tosin toisenlaiset kiireet varmaan tulevat sitten tilalle. Joka tapauksessa olen kyllä hamstrannut yöpöydälle kirjoja siihen tahtiin, että ilmeisesti kuvittelen ehtiväni myös lukea jotain jossakin vaiheessa. Ainakin olen päättänyt kerta kaikkiaan harjoitella kirjan keskeyttämisen jaloa taitoa, sillä miksi kuluttaa vähää vapaa-aikaansa takkuisten kirjojen parissa, kun niitä ihaniakin on? Eli ei mitään kovin raskassoutuista ja syvällistä ole lähiaikoina tässä blogissa luvassa ;P
Kyvyttömyyteni jättää kirja kesken konkretisoitui huhtikuussa lukiessani Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta -kirjaa. Lukeminen oli kuin muurahaispesässä olisi istuskellut, mutta siitä huolimatta loppuun asti piti päästä. Koska pari viikkoa lukusuorituksen jälkeen en muista enää kirjasta juuri mitään, voi varmaan sanoa liioittelematta, että hukkaan meni minun osaltani. Moni muu kirjabloggaajahan on tästä kirjasta pitänyt tosi paljon.
Seuraavan nihkeän tapauksen kohdalla ymmärsin lopettaa ajoissa (eli sivun 100 kohdalla...). James Churchin Korealainen kuurupiilo ei tuntunut käynnistyvän ollenkaan ja päätin, että yksi ankea kokemus kuukaudessa saa riittää. Tässä dekkarissa saattaa kyllä olla puolensakin, mutta itse pidän genren vauhdikkaammista edustajista. Tosiaalta viime vuosina on tullut luettua niin hienoja tietoteoksia Pohjois-Koreasta, ettei Churchin kuvaus riittänyt pitämään mielenkiintoa yllä siinäkään suhteessa.
Jos nämä lukukokemukset olivat nihkeitä, samaa ei voi missään nimessä sanoa Elina Hirvosen Kun aika loppuu -teoksesta. Synkästä aiheesta huolimatta lukeminen oli nautinnollista ja sujuvaa. Jostakin syystä en ole lukenut Hirvosta aiemmin, vaikka olenkin kuullut paljon hyvää. Tämän kokemuksen jälkeen aion jossakin vaiheessa tarttua myös hänen kahteen edelliseen teokseensa. Mahtavaa kun löytää itselleen uuden, kiinnostavan, kirjailijan, jonka tuotantoon pääsee tutustumaan!
Kirjabloggaajien keskuudessa liikkuu termi kitalaenpuhdistus ja sitä minulle edusti tällä kertaa J.K. Johanssonin Noora. Kevyttä, menevää viihdettä, joka ei varmasti kirjallisesti yllä keskeyttämäni Korealaisen kuurupiilon tasolle, mutta kuten sanottu, dekkarit valitsen mielellään juuri viihdyttävyys mielessäni. Korkeakirjallisuus on sitten asia erikseen.
Vielä kuun loppuun ehdin lukea Kirjan ja ruusun päivän -teemakirjan, eli Kari Hotakaisen Kantajan. Kymmenisen vuotta sitten Hotakainen kuului ehdottomiin lempikirjailijoihini, jostakin syystä sen jälkeen olen ollut epäaktiivinen hänen tuotantonsa suhteen. Kantaja muistutti siitä, että ehkä olisi aika palata vanhan suosikin pariin uudelleen.
Mahtuihin huhtikuuhun muutakin kuin kirjoja, kuten ihana loma Kööpenhaminassa. Siitä ja H.C. Andersenista minulla olisikin vähän asiaa, mutta taidan palata siihen myöhemmin. Kuun lopulla pääsin pitkästä aikaa myös kirjajulkkareihin, kun Marja-Sisko Aallon toinen dekkari Tappavaa lunta julkistettiin Kuopion kaupunginkirjastolla. Esikoinen, Murha Tuomiokapitulissa, on minulta myös vielä lukematta, mutta nytpä molemmat odottelevat kaapissa lukijaansa. Näitä olen kaavaillut kesälomalukemistooni, mutta kukapa tietää, maltanko odottaa sinne saakka.
Kommentit
Lähetä kommentti