Anni Swan: Jänis Vemmelsäären seikkailuja

Ei ole oikeastaan kovinkaan suuri yllätys, että pidän aikuisena äänikirjoista, pidin nimittäin niistä jo lapsena, vaikkei kyseistä termiä silloin tainnut olla olemassakaan, ainakaan lastenkirjallisuudessa.
Minulla oli ainakin Prinsessa Ruusunen (tiedättehän: "Kun kuulet tämän äänen, bli-blim, on aika kääntää sivua"), mutta ehdottomasti rakkain c-kasetti oli Jänis Vemmelsäären seikkailut Seppo Kolehmaisen lukemana. Kuuntelin niitä aina uudestaan ja uudestaan. Tarinat olivat vähän omituisia, toisaalta hauskoja ja toisaalta kammottavia. Metsäneläimet olivat yhtä aikaa ystäviä ja vihamiehiä, uhkasivat syödä toisensa suihinsa tai mikä vielä pahempaa, keittää elävältä! Seppo Kolehmaisen ilmeikäs tulkinta luonnollisesti lisäsi jännitystä edelleen.

Kasetti katosi kasvamisen ja kotoa muuttamisen yhteydessä, mutta aina silloin tällöin olen mielessäni palannut Vemmelsäären seikkailuihin. Siitäpä syystä innostuin kovin, kun huomasin kirjastossa uunituoreen Jänis Vemmelsäären seikkailuja -kirjan, johon kuvituksen on tehnyt Riikka Jäntti. Kuvitukset olivat mukavia ja lapsille sopivia, omissa mielikuvissani Kolehmainen oli toki värittänyt eläimet aivan erilaisiksi, kulmikkaammiksi ja vähemmän söpöiksi. Mutta ehkäpä hyvä näin, kun lastenkirjasta kuitenkin on kyse.

Tunnustan rehellisesti, että vaikka Jänis Vemmelsääri on kuulunut lapsuuteeni vahvasti, minulta on jäänyt tietämättä sellainen tosiseikka, että tarinat ovat alunperin syntyneet Etelävaltiossa orjien keskuudessa ja sieltä J.C. Harrisin ne kerättyä ja julkaistua levinneet ympäri maailman. Anni Swan käänsi tarinat vuonna 1911 ja sen jälkeen suomennoksesta on otettu useita painoksia. Tieto tarinoiden syntytavasta ja -ympäristöstä selitti minulle ehkä osittain niiden luonnetta. Vaikka Wsoy mainostaa tarinoiden olevan täynnä kujetta, vauhtia ja hyvää tuulta, kuvaavat ne minusta melkoisen kovaa maailmanjärjestystä (mitä toki luonto on oikeastikin) ja huumorikin on minusta ennemminkin pikkuisen ilkeilyyn sortuvaa kuin hyväntuulista.

Lukiessani kirjaa lapsille ymmärsin lopullisesti, kuinka loistava Seppo Kolehmaisen tulkinta olikaan. Väheksymättä ollenkaan Swanin suomennostyötä, toi Kolehmainen omalla työllään tarinoihin ja erityisesti hahmoihin sellaista syvyyttä ja moniuloitteisuutta, mikä Swanin tekstistä uupuu tai jää ainakin hyvin vahvasti rivien väleihin. Ehkä oma synkempi mielikuvani tarinoista johtuukin lopulta kokemastani tulkinnasta, eikä niinkään alkuperäisestä tekstistä?

Olipa kuinka tahansa, päähenkilö Jänis Vemmelsääri on kyllä todella kiehtova ja sanoisinko jopa kiero persoona. Kettu Repolaisen ja oikeastaan kaikkien muidenkin metsäneläinten osaksi jää olla enemmänkin vähän yksinkertaisia petoja, joita jänö petkuttaa mennen tullen, välillä pelastaakseen nahkansa, välillä ihan silkasta ilveilyn halusta.
Jänis Vemmelsääreen, jos keneen sopii lausahdus: vastuu on kuulijalla. Lieneekö peräti savolaista sukua tämä ristihuuli?! Sepä selittäisi Kolehmaisen onnistuneen tulkinnankin, sillä hän oli syntyjään yläsavolaisen Pielaveden kasvatteja, aivan kuten minäkin!

Anni Swan: Jänis Vemmelsäären seikkailuja Riikka Jäntin kuvittamana
WSOY 2015
89s.