Erkka Mykkänen: Something not good



Lähiaikoina blogissa on luvassa paljon pohjoissavolaista kirjallisuutta, sillä savolaisten kirjailijoiden kirjoja tuntuu putkahtavan julki kuin sieniä sateella! Ensimmäisenä käsittelyvuorossa esikoisromaani Something not good.

Olen seurannut Erkka Mykkäsen kirjailijan uraa etäältä jo joitakin vuosia, mutta syystä tai toisesta en ole tutustunut hänen tuotantoonsa. Läheltä piti -tilanne tosin oli vuonna 2015, kun Mykkänen oli Savonia-ehdokkaana novellikokoelmallaan. Vahva suositus tuli viime vuonna, kun Kuopion kaupunki palkitsi Mykkäsen Martti Merenmaa -stipendillä, joka jaetaan vuosittain alle 35-vuotiaalle, pohjoissavolaiselle lupaavalle kirjailijalle.

Ja tällä romaanilla Mykkänen kyllä lunastaa lupaukset. Something not good on pienoisromaani, joka kertoo nuoren miehen aikuistumistuskasta. Veikolla on periaatteessa kaikki ihan hyvin: valkolakki, tyttöystävä, sivari edessä, sen jälkeen reppureissaamista Aasiassa ja sitten yliopistoon. Älyä ja lahjakkuuttakin löytyy. Ehkä ulkonäköäkin. Mutta aikuisuus on Veikolle kuitenkin enemmän pintaan liimattu kuori, suoritus, kuin tunnetila. Useimmiten hän tuntee olevansa väärän muotoinen pala elämän palikkalaatikossa.

Kyynisesti voisi sanoa, että jopas on valkoisella, etuoikeutetulla heteromiehellä taas elämä vaikeaa. Mutta todellisuudessa sympatiani olivat kyllä Veikon puolella. Taisinpa jollakin tasolla samaistuakin parikymppisen individualistiseen kasvukipuun sekä 
toiseuden ja vierauden ylevään erityisyyden tunteeseen.

"Ja mä olin mielessäni vaan, että ettekö te näe että teillä on molemmilla pointteja, mutta ootte samalla niin jotenkin, väärässä, mutta tavalla jota mun oli tosi vaikea perustella, koska se niiden väärässä oleminen ei liittyny siihen mitä ne sanoi vaan siihen miten ne sanoi ja tiettyihin sanamuotoihin ja äänenpainoihin ja koko siihen asetelmaan. Ne puhui tosi fiksuja, mutta kuulosti niin typeriltä. Ja sit kun mä en osannut sanoa mitään, vaan tunsin vaan miten mun kasvoja poltti, niin ne alkoi syyttelemään mua siitä että mä en uskalla muodostaa omia mielipiteitä tai ottaa kantaa, ja jotenkin ne yhtäkkiä olikin liittoutunu mua vastaan, ja ne oli varmaan oikeassa siinä, et mun olis pitänyt uskaltaa sanoa jotain, mutta sit kun mä olin ollut niin pitkään hiljaa niin tuntui, että en pysty edes yrittämään, ja sit jäin vaan jumiin ja alkoi hävettää ja oli vaan pakko lähteä sanomatta mitään, ja kun mä olin päässyt vessaan niin mä melkein oksensin."

Todellakin samaistun.

Vaikka Mykkänen kirjoittaa nuoren miehen yksilöllisestä kasvukivuista, hän itse asiassa kirjoittaa hahmosta, joka on aikamme kävelevä klisee. Reppureissausta Aasiassa, road trip Amerikassa, välillä keikalle Tukholmaan ja olutta opiskelijabudjetilla. Eikä Mykkänen kirjoitakaan yksin Veikosta vaan omasta ajastamme, jolla on myös vähän vaikeuksia löytää itseään. Meillä on toisaalta vielä juuret vahvasti savolaisessa perunapellossa, käsi kuokanvarteen juurtuneena kiinni, mutta toisaalta maailma täyteläisenä avoinna, valmiina poimittavaksi kuin peruna konsanaan. Ihmekös tuo, jos vanne välillä puristaa päätä.

Mykkänen kirjoittaa vahvalla, laadukkaalla otteella, varmasti tyylitellen ja kuten aikaamme sopii, välillä
myös englanniksi.

Muutamaan otteeseen lukiessa mieleeni iski välähdyksiä Siepparista ruispellossa ja tarkemmin ajateltuna, Veikossa on ripaus Holden Caulfieldiä, ainakin 2010-luvun hyvinvointiyhteiskuntamaisella tavalla tarkasteltuna.

Erkka Mykkänen: Something not good
WSOY 2018
153s.
Arvostelukappale 

Kommentit

  1. Minä pidin kovasti Mykkäsen novellikokoelmasta, kun sitä olin hetken sulatellut. Se oli sopivasti vinksallaan. Tämän suhteen olen ollut vähän epäluuloinen - jotenkin se kuulostaa siltä kuin olisin mahdollisesti jo liian vanha ja kyyninen sitä lukemaan... Ehkä pitäisi kuitenkin kokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli myös vähän sellainen ennakkoluulo, että tokko jaksan parikymppisen nuoren miehen kasvukipuihin samaistua, mutta kappas, en tuntenut itseäni liian vanhaksi. 😊

      Poista
    2. En taida olla kohderyhmää - tämä vanha tantta ei jaksa enää näistä sieppareista kiinnostua - mutta toivon, että kirja löytää lukijansa nuorista miehistä. Ihmetyttää kyllä savolaiskirjailijan kirjan englanninkielinen nimi ja se, että pitää välillä vieraalla kielellä kirjoittaa, vaikka äidinkielemme on niin ilmaisuvoimainen. Savolaisen mämättely ei enää jaksa kummastuttaa. Ja nuo kursiivit!?

      Poista
    3. Kirjan nimi liittyy erääseen tapahtumaan kirjassa ja on varsin osuva. Valinta kirjoittaa välillä englanniksi taas on ilmeinen tyylivalinta, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Kaikkihan eivät sitä välttämättä pysty lukemaan ollenkaan, sillä varmaan lukijoihin eksyy niitäkin, joilla englannin kielen taito ei ole niin hyvä.
      Säikähdin ensin, että olenko lisäillyt omia kursiiveja tekstiin, mutta huh, ei, kyllä ne olivat originaalissakin. Tällaisia pieniä tyylillisiä juttuja tekstissä oli, jotenkin ne tuntuivat sopivan kokonaisuuteen.

      Poista
  2. Hyvin kuvattu kirjaa, mutta en usko että olisin tälle osuva lukija. Lainaus antaa osviittaa kirjan kielestä, josta en pidä (puhekielinen kirja ei innosta eikä toisaalta nuoret kasvukipuiset miehet). Kauhistuttaa myös ajatus enkun sotkemisesta mukaan, mutta niinhän monet nuoret aikuiset Suomessa nykyään tosiaan taitavat puhua. Katsoin Suomessa käydessäni jotain tv-ohjelmaa (en muista mikä se oli, koska en jaksanut katsoa kuin pienen hetken), jossa juontajat viljelivät enkkua joka väliin ja se kuulosti minusta karmealta. :D Samaan ilmiöön törmäsin, kun uteliaisuudesta katsoin muutaman suomalaisen nuoren Youtubea. Tämä siis huomiona, ei kritiikkinä niinkään. Nuorilla on aina omat juttunsa ja hyvä niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen ja englannin sotkeminen on tosiaan häiritsevää (vaikka syyllistyn siihen varmasti itsekin). Tässä kirjassa tietysti osat kuitenkin ovat kirjoitettu kokonaan englanniksi, ei siis ole kysymys siitä, että joka toinen sana tai lause olisi vuoroin enkuksi ja suomeksi.

      Poista
    2. Ahaa, okei eli ei niin kammottava juttu sitten kuin se, että sotketaan yksittäisiä sanoja keskelle lausetta. Tietsä mä olin niinq niin appalled ku se sano, että tulee vasta ysiltä mut sit thank god se tulikin jo seven pm :D :D

      Poista
  3. Tämä oli positiivinen yllättäjä. Olin tilaisuudessa, jossa Mykkänen ja Saara Turunen haastattelivat toisiaan ja luinkin molempien kirjat peräjälkeen. Samanlaisia teemoja peilailevat: kirjoittavan ihmisen kasvukipuilua, häpeää ja riittämättömyyttä, tarkkanäköisiä havaintoja nykymaailman menosta. Molempia voi suositella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä laittaa tuo Turusen kirja mieleen, olisi ihan mielenkiintoista lukea "vertailukappaleena". Kiitos vinkistä!

      Poista
    2. Kirjailijan nimi on jostain syystä tosi tuttu, vaikka en ole häneltä mitään lukenut. Onkohan tätä mainostettu erityisen paljon vai mistä mahtanut jäädä mieleen.

      Onko kirjassa samaa henkeä kuin Erlend Loen Supernaiivissa? Kuulostaa, että voisi olla vähän samanlaista nuoren miehen irrallisuutta. Olen varmaan vähän ennakkoluuloinen, mutta tuntuu, ettei tarina ehkä kolahtaisi kaltaiseeni keski-ikäiseen naiseen. Toisaalta tykkään kyllä lukea nuortenkirjojakin, hyvä kirja on aina hyvä kirja.

      Poista
  4. Kiitos, tässä täysin tuntematon uusi kirjailija minulle. Yleensä olen taipuvainen lukemaan lähes kaiken, mikä tulee Savosta ja Karjalasta...joten ei haittaa, jos päähenkilö on vähän kliseinen. Hän ei ainakaan kuulosta performoivansa savolaisuutta täysin kliseisellä tavalla.

    Miten vertaisit tätä Antti Heikkisen teoksiin? Niissä kun ollaan (ainakin mun näkökulmasta) oikein syvällä Sudettisavossa. Tuo aiempi Saara Turunen-vertaus oli kanssa hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa nähdä Mykkäsen tavassa kirjoittaa mitään erityisen savolaista. Päähenkilö on helsinkiläinen, mutta hänellä on mummo Savossa ja sen tiimoilta myös Savo on esillä kauniilla tavalla. Se ei kuitenkaan ole mielestäni kirjan kannalta olennainen pointti, enemmänkin kyse on siitä, mitä mummola hänelle edustaa. Hyvin toisenlainen näkökulma siis kuin Heikkisellä, jolla savolaisuus ja itäsuomalaisuus on vahvasti läsnä niin henkilöissä, miljöössä kuin kielessäkin.

      Poista
  5. Mielenkiintoista kuulla erilaisista kirjoista, mitä itse on tottunut lukemaan!

    Jostain syystä takerruin miettimään tuota sanontaa 'jopas on valkoisella, etuoikeutetulla heteromiehellä taas elämä vaikeaa'. En ymmärrä sen käyttötarkoitusta. Mielestäni se kuulostaa loukkaavalta ja syrjivältä. Joka kerta, kun kuulen sen, silmieni eteen nousee kuva jostain läheisestäni, joka on oikeasti kokenut kovia elämässään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Katriina! Erittäin hyvä ja oikeutettu huomio. On ennakkoluuloista olettaa, ettei valkoisella heteromiehellä oikeasti voisi olla todellisia vaikeuksia, sillä tokihan näin valitettavan usein on. Pahoittelut, että koit lauseen loukkaavana.

      Tässä tapauksessa kommenttini viittasi kirjan päähenkilöön Veikkoon. Kirjan takakannessa on yksi lause: Veikolla on kaikki ihan hyvin. Ja niin hänellä on, ongelmat ovat enimmäkseen ns. ensimmäisen maailman ongelmia. Mutta tekeekö se ongelmista vähemmän oikeutettuja kuin ns. todelliset ongelmat? Herkullinen kysymys, jota olisi mielenkiintoista pohtia enemmänkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit