keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tiedon jano Kuopiossa 28.-29.3.


Huomio huomio! Menovinkki kaikille Kuopiossa ja sen lähiseudulla oleskeleville ensi viikonlopuksi. Tiedon jano - tietokirjat kiertueella tapahtuma tarjoaa perjantaina ja lauantaina monipuolisen kattauksen tietokirjallisuutta ja tietoa ylipäänsä. Fyysisesti tapahtuma on vallannut Kuopion Lyseon lukion rakennuksen. Tapahtuman tuottavat Into, Rosebud, Osuuskunta Sataman Tarmo ja Snellman-instituutti yhteistyökumppaniensa kanssa.

Alempana ohjelma kokonaisuudessaan, kannattaa myös käydä kurkkaamassa tapahtuman Facebook-sivut. Tärppeinä nostaisin esille eniten itseäni kiinnostavat vierailijat eli Teemu Keskisarjan ja Peter von Baghin. Keskisarjan kirjoista olen kirjoittanut täällä, täällä ja täällä. Baghin Chaplin-elämäkerta taas löytyy täältä.
Muutakin mielenkiintoista ohjelmasta toki löytyy ja varmasti jokaiselle jotakin. Mukana on niin kartografiaa, eläintenoikeuksia kuin filosofia-kahvilaakin. Erityisen kiinnostavalta kuulostaa Miten tulla tietokirjailijaksi -keskustelu. Lasten yliopistossa tehdään kokeita ja Kuvakukossa katsotaan elokuvaa. Onpa mukana joukko eurovaaliehdokkaitakin tentattavana.

Tietokirjafanina olen todella iloinen siitä, että tällainen tapahtuma on saatu Kuopioon nimekkäiden esiintyjien kera. Toivottavasti myös yleisö löytää tapahtuman, joten kaikki sankoin joukoin tietoa janoamaan! Itselläni on tarkoituksena osallistua ainakin perjantain historiapainotteiseen ohjelmaan, mutta paljon kiinnostavaa on tarjolla lauantainakin. Kuka ties pääsen pyörähtämään paikalla myös silloin eli toivottavasti siellä nähdään!

OHJELMA

PERJANTAI 28.3. | Klo 16–20

Luokka I

16.00–16.30 KUOPIO, MAAILMAN NAPA? Jokainen kulttuuri pitää itseään maailmannapana. Näin on ajateltu muinaisesta Babyloniasta Kiinaan ja nykyajan Eurooppaan. Ari Turunen pohtii kirjansa Maailman kuvat (Into) pohjalta savolaisten asemaa maailmankartalla ei aikakausina.

16.30–17.30 KRIITTINEN KARTOGRAFIA -TYÖPAJA LUKIOLAISILLE, OSA 1, ALUSTUS: Oman ympäristön kriittistä havainnointia, piirrä kotikaupunkisi kartta uusiksi. Sanna Ryynänen ja Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen yhteiskuntatieteiden opiskelijat.

17.30–19.00 KUOPION KESKUSTA MISSÄ MENET? Keskustan suuret rakennushankkeet on saatu päätökseen, mutta missä ovat tapahtumat, elämä ja ihmiset? Varmistuneina puhujina Urban Fabrics -hankkeen Leo Kosonen ja Kuopion kaupungin kulttuurisuunnitelija Kirsi Marjaana Heikkinen.


Luokka II

16.30–18.00 FILOSOFIA-KAHVILA: Kansalaistottelemattomuus – milloin lain rikkominen on perusteltua? Alustajina Maija Aalto-Heinilä ja Niko Noponen.


Juhlasali

16.15–17.00 SUOMI JA GLOBAALI ASEKAUPPA: Tutkija Jarmo Pykälä haastattelussa Suomalainen asekauppa (Pystykorva) -kirjansa pohjalta.

17.00–18.00 SUOMEN SISÄLLISOTA: Historiantutkija Teemu Keskisarja ja Kuopion hallinto-oikeuden ylituomari Veijo Tarukannel keskustelevat Keskisarjan uusimman teoken Viipuri 1918 (Siltala) pohjalta.

18.00–18.45 KUSTAAN SOTA: Historiantutkija Jussi T. Lappalaisen haastattelu Kuninkaan viimeinen kortti (SKS) -kirjan pohjalta.


PERJANTAIN ILTAKLUBI KING’S CROWNISSA (Kuninkaankatu 22). Ohjelmassa Tiedon tuoppi -puheenvuoroja ja livemusiikkia! Vapaa pääsy.


LAUANTAI 29.3. | Klo 10–16

Luokka I

11.00–13.00 TIETOKIRJA.FI-TAPAHTUMA: MITEN TULLA TIETOKIRJAILIJAKSI? Tietokirjailijat Pekka Niiranen, Jukka-Pekka Pietiäinen ja Ari Turunen puhuvat, keskustelevat ja opastavat tietokirjailijaksi aikovia.

13.00–15.00 LASTEN YLIOPISTO: tule tekemään kokeita. Snellman-instituutti.


Luokka II

11.45–12.30 TALOUDEN, RIKOLLISUUDEN JA SUOMALAISUUSLIIKKEEN HISTORIAA: tietokirjailija Teemu Keskisarjan haastattelu.

12.30–14.30 KRIITTINEN KARTOGRAFIA -TYÖPAJA LUKIOLAISILLE, OSA 2, KARTOITTAMINEN: Oman ympäristön kriittistä havainnointia, piirrä kotikaupunkisi kartta uusiksi. Sanna Ryynänen ja Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen yhteiskuntatieteiden opiskelijat.

14.30–15.15 TALOUDEN MADONLUVUT: Timo Harakka: Suuri kiristys. Tie ulos eurokriisistä (Schildts & Söderströms).


Kino Kuvakukko (Vuorikatu 27)

13.00–14.45 PETER VON BAGHIN MUISTEJA-ELOKUVAN NÄYTÖS. Ohjaaja paikalla.


Juhlasali

10.30–11.15 OIKEUSLAITOSKRITIIKKIÄ: Erkki Aurejärvi: Kovaa peliä (Into)

11.15–12.15 ELÄINTEN OIKEUDET -KESKUSTELU: Eveliina Lundqvist: Salainen päiväkirja eläintiloilta (Into) ja Elisa Aaltola: Johdatus eläinfilosofiaan (Gaudeamus). Keskustelun vetäjänä Animalian Sari Ung-Lanki.

12.15–13.00 NAPA-ALUEET JA ILMASTONMUUTOS: Timo Kalevi Forss: Napakirja. Arktis ja Antarktis (Rosebud).

13.00–14.00 SAVON SANOMIEN EUROVAALIEHDOKASPANEELI: Varmistuneina panelisteina Hanna Kosonen (kesk.), Timo Harakka (sd.), Oras Tynkkynen (vihr.) ja Eila Tiainen (vas.). Paneelin vetäjänä Seppo Kononen.

14.00–15.00 TIETOKIRJA.FI-TAPAHTUMA: TIETOKIRJARAATI. Anna-Stina Nykänen, Heikki Haapavaara, Jarmo Saarti ja Kaija Vuorio. Raadin vetäjänä Jukka-Pekka Pietiäinen.

Ohjelmien välissä Woimisteluseura Hämyjen performanssi.

15.00–15.45 HAASTATTELUSSA PETER VON BAGH: Chaplin (Like) ja Citizen Peter (Like)

Vapaa pääsy! Muutokset mahdollisia.


TUOTTAJAT

Into | Rosebud Books | Osuuskunta Sataman Tarmo | Snellman-instituutti

YHTEISTYÖSSÄ

Kuopion kaupunki | Itä-Suomen yliopisto | Kuopion lyseo | Kino Kuvakukko

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Lastenkirjaviikko: Uusin lastenkirjamme


Lastenkirjakuva ei sisällä lapsia, mutta Arvi-kissa suostui sentään kuvattavaksi.

Sininen keskitie -blogi haastoi viettämään Lastenkirjaviikkoa, ja tottahan toki olen mukana! Lastenkirja-aiheisia postauksia on alkanut ilmestyä myös monissa muissa blogeissa, hienoa! Kahden taaperon perheessä lastenkirjat ovat päivittäistä kulutustavaraa. Meillä on paljon lastenkirjoja ja käymme ihanassa, pienessä lähikirjastossamme säännöllisesti, viimeksi eilen illalla. Tunnustan kuitenkin, etten mitenkään aktiivisesti seuraa lastenkirjallisuuden kenttää. Luotan aika pitkälti hyviksi havaittuihin klassikoihin ja lasteni omaan makuun. Tällä hetkellä meillä kannetaan kirjastosta kotiin eritoten muumikirjoja ja vanhempi lapsista on nyt löytänyt hämähäkkimieslehdet. Olen siis joutunut tarttumaan uudelleen sarjakuvalehtiin, monen, monen vuoden tauon jälkeen. Alkukankeuden jälkeen sarjakuvan lukeminen ääneen alkaa jopa pikku hiljaa sujua!

Perheemme uusin lastenkirja on kuitenkin jotain ihan muuta, nimittäin Lotta Niemisen Kävellen ympäri maailman (WSOY 2013). Upeasti kuvitettu teos kuljettaa mukanaan maailman ympäri: New Yorkiin, Pariisiin, Lontooseen, Intiaan jne. Kuvituksessa on huomioitu maiden liput sekä keskeisimmät maamerkit, joten kirjalla on myös opettavainen ulottuvuus. Lasten mielestä homman varsinainen idea on kuitenkin luukkujen etsiminen ja aukaisu. Kuviin on piilotettu yli 80 luukkua, joiden taakse kurkistaa. Etsittävää riittää siis muutamallekin lukukerralle.


Itselleni kuvitus toi flashbackin lapsuudestani. Erään vanhemman sukulaisen seinällä oli suuri värikäs piirrosjuliste (arvelisin, että 1970-luvun lopulta) kaupunkimaisemasta. Jos kyseessä oli jokin tietty kaupunki, se meni maalaistytöltä ohi, mutta muistan tarkastelleeni julistetta jokaisella kyläilykerralla. Kuvassa oli jotain kiehtovaa ja yksityiskohtia riitti. Ripauksen samanlaista tunnelmaa olen löytänyt Myyrä-kirjoista ja nyt tästä Kävellen ympäri maailman -kirjasta. Digitaalisesti tehty kuvitus on värikästä ja graafista, jännittävällä tavalla sekoitus modernia ja retroa. Ehkä kuvat ovat paikoin 2- ja 4-vuotiaille vähän liian hankaliakin, mutta toisaalta ihmeteltävää riittää tällaisessa kirjassa pitkäksi aikaa. Juuri niin kuin minulla siinä kyläpaikan julisteessa!

Teos pohjautuu englanninkieliseen alkuteokseen Walk this world. Käännöksen on tehnyt Tiina Eskola ja kuvituksesta vastaa Lotta Nieminen. Nieminen on muuten juuri se New Yorkissa asuva graafinen suunnittelija ja kuvittaja, jonka talouslehti Forbes nosti maailman 30 merkittävimmän nuoren listalleen! Ammattitaito ja laatu näkyy tässäkin kirjassa, joka on mielestäni pikkuisen enemmän kuin lastenkirja. Se on kirja, jonka haluaa jättää olohuoneen pöydälle esille ja johon todennäköisesti tarttuvat kiinnostuneena niin lapsi- kuin aikuisvieraatkin.

Sininen keskitie -blogissa voi seurata lastenkirjaviikon etenemistä. Tänne päivittyvät joka päivä eri blogeissa julkaistavat lastenkirjapostaukset. Käykäähän kurkkimassa!


Ps. Tajusin juuri, että huijasin. Eihän tämä enää olekaan perheemme uusin lastenkirja! Ostin eilen jo mainitulta kirjastoreissulta Koirien Kalevalan 50 sentillä! 

Lotta Nieminen: Kävellen ympäri maailman. Elämän juhlaa yhdessä päivässä.
WSOY 2013
Alkuteos Walk this world 2013
Suom. Tiina Eskola
22s.
Arvostelukappale

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu


Aluksi haluan osoittaa ihailuani Salla Simukalle. Hän on toteuttanut jokaisen kirjailijan unelman: luonut kirjallisen tuotteen, joka on toimiva kokonaisuus, kiinnostaa lukijoita ja myy myös ulkomailla. Epäilemättä kaiken takana on toimiva ja taitava tiimi, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kaikki lähtee kirjailijasta ja hänen taidokkuudestaan. Lumikki-trilogian kolmas osa onkin voitu ottaa jo vastaan juhlamielellä ja fanikulttuurin hengessä: miten Lumikin tarina mahtaakaan päättyä?

Sarjan ensimmäinen osa, Punainen kuin veri, ihastutti ja sai minut pauloihinsa. Toinen osa, Valkoinen kuin lumi ei niinkään. Mukavaa on, että olin kuitenkin oikeassa, kun epäilin kolmannen osan olevan taattua, tiukkaa laatua. Sitä se oli. Trilogia sai arvoisensa päätöksen.

Musta kuin eebenpuu -teoksessa Lumikin elämä on muuttunut: hän seurustelee Sampsan kanssa. Koulun ja seurustelun ohella hän valmistautuu esittämään pääosaa lukion modernissa Lumikki-näytelmässä. Tarina vain tuntuu tulevan liian vahvasti Lumikin ihon alle. Todelliseksi trilleriksi tarina muuttuu, kun Lumikki saa peräänsä inhoja tekstiviestejä lähettelevän ahdistelijan. Kun vielä tyttö alkaa muistaa uusia asioita menneisyydestään ja hänen ensirakkautensa Liekki palaa kuvioihin, on pyöritystä enemmän kuin tarpeeksi. Kirjan juoni toimi ja sai kääntämään sivun toisensa jälkeen. Luulin olevani nokkela ja ratkaisseeni arvoituksen jo alkumetreillä, mutta menin täysin vipuun. Pisteet siitä kirjailijalle.

Lumikki-trilogiaa voi tosiaan suositella aivan kaikille. Jos tuntee nuorten kirjallisuutta kohtaan epäluuloisuutta, kannattaa ehdottomasti kokeilla näitä kirjoja. Suosittelen aloittamaan alusta ja lukemaan koko trilogian läpi järjestyksessä, sillä ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Punainen kuin veri on ensimmäisenä teoksista itsenäisin ja kokonaisin, mutta nämä kaksi seuraavaa kaipaavat toistensa tukea. Ei se mitään, kirjat ovat nopeita ahmittavia, joten kolmekin kirjaa menee sutjakasti, mikäli haluaa lukea koko tarinan kerralla. Laura Lyytisen luomaa visuaalista ilmettä olen kehunut ennenkin ja teen sen myös nyt. Musta kuin eebenpuu taitaa kuitenkin olla kaikista kaunehin!

Kirjan kannet suljettuani suurin mieleen noussut kysymys on: Malttaako Simukka päättää Lumikin tarinan tähän?

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Tammi 2014
192s.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Minna Canth: Kauppa-Lopo


Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
Tämä liputuspäivä on itselleni ehdottomasti läheisin ja rakkain suurmiesten ja -naisten kunniaksi järjestettävistä liputuspäivistä. Merkittävältä osaltaan siksi, että kyseessä tosiaan on naiskirjailijan ja -vaikuttajan muistopäivä, sekä tietenkin siksi, että Minna on vähän niin kuin oman kylän tyttöjä.
Suhteeni Canthiin on kuitenkin varsin nuori. Se alkoi oikeastaan kunnolla vasta vuonna 2007 tai 2008 kun asuin Kuopiossa. Pyörämatkani keskustaan vei useimmiten Minna Canthin puiston ja patsaan ohi, Kanttilankin kulmilla tuli pyörityksi. Ironista kyllä, vasta siinä vaiheessa oikeasti ymmärsin, että olin Jyväskylässä opiskellut Minnankin entisessä opinahjossa Seminaarinmäellä, vaikka toki olin asian kuullut jo vuosiakausia aiemmin.

Minna Canthin päivän lähestyessä tartuin jo aikoja sitten hankkimaani Gummeruksen kokoelmateokseen, joka sisältää viisi Canthin pienoisromaania ja novellia. Tarkoitukseni oli lukea se kokonaisuudessaan, mutta muut kirjalliset pyrkimykset (lue: Katjan ja minun kirja) muodostuivat suunnitelman kannalta kohtalokkaaksi. Ei se mitään, Minna itse varmasti ymmärtäisi selityksen paremmin kuin hyvin. Sitä paitsi lukiessani ajattelin, että voisinkin aloittaa maaliskuisen perinteen: lukea Minna Canthin päivän tienoilla aina yhden tekstin kaikessa rauhassa, makustellen ja mietiskellen, sen sanomaa tähän päivään sovitellen.

Tällä kertaa luettavaksi valikoitui Kauppa-Lopo. Se olikin ensikosketukseni Canthin teksteihin joskus kouluaikaan. Muistan tuolloin ihastelleeni Canthin eloisaa ihmiskuvausta. Se onkin totisesti Kauppa-Lopossa onnistunutta. Vaikka vuosisata on vaihtunut kahteenkin kertaan kirjoitus- ja lukuhetken välillä, on jokaisen lukijan varmasti helppo nähdä Kauppa-Lopo mielessään. Kauppa-Lopo on maailman lintu, viinaan menevä kaupustelija, joka on hahmona itse asiassa varsin vallankumouksellinen. Onhan kyse naisesta, joka huitelee pitkin maakuntia perheen odottaessa kotona!

Kauppa-Lopo on päätynyt tällä kertaa Jyväskylään ja siitä kaupungista hänellä ei ole hyvää sanaa sanottavana, varsinkin kun putkakin tulee tutuksi. Hän sattuu kuitenkin kuulemaan vanhasta Kuopion tuttavastaan, joka on joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Kauppa-Lopo, pohjimmiltaan sydämellinen ihminen, päättää auttaa naisparkaa, joka sattuu talousvaikeuksista huolimatta olemaan ns. parempaa väkeä.

Kauppa-Lopon tarina on sydäntäsärkevä. Ehkä erityisesti siksi, että se on, kuten Canthin tarinat yleensäkin, niin totta nykypäivänäkin. Ehkä 2000-luvun ulkonäkökeskeisessä show off- yhteiskunnassa Kauppa-Lopo onkin ajankohtaisemmillaan kuin koskaan ennen. Miten suhtaudumme laitapuolen kulkijoihin tai muuten häiritsevällä tavalla yleiskuvasta eroaviin ihmisiin? Suhtaudummeko heihin tasavertaisina ihmisinä, joilla on aivot ja tunteet vai annammeko ajatustemme näkyä ilmeissä, sanoissa ja teoissamme?

Minna Canth on niin tarkkanäköinen ja niin oikeassa. Canth on mestari kuvaamaan henkilöidensä mielenliikkeitä ja syvimpiä ajatuksia. Ehkä nykyajan mittapuulla kerronta on liiankin alleviivaavaa, mutta on syytä muistaa, että kirjoittaessaan Canth kirjoitti näistä asioista ensimmäistä kertaa. Hänen näkökulmansa oli mullistava, erityisen hyvä esimerkki siitä on juuri Kauppa-Lopo: myötätuntoinen ja omatuntoa herättelevä kertomus kulkuakasta.

***
Täällä Kuopiossa on vietetty jo viime viikon lopulta saakka Minnan päiviä. Itsensä on voinut kuvauttaa Minnan ajan miljöössä, on leivottu ja myyty Minnan kakkuja ja järjestetty muotinäytöstä. Tänä aamuna Minnan patsas on saanut koristuksekseen kukkaseppeleen. Illalla luennoidaan tasa-arvosta ja vietetään Minna-iltaa. Itse aion juhlistaa päivää visiteeraamalla Minnan salongissa Korttelimuseossa, tänään sinne on vapaa sisäänpääsy. Korttelimuseo on yksi ehdottomia lempipaikkojani Kuopiossa, joten jos liikutte kulmilla, pujahtakaa ihmeessä portista sisään!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Antero Raevuori: Hävittäkää Helsinki!


Antero Raevuoren Hävittäkää Helsinki! Pääkaupungin tuhopommitukset 1944 kertoo kolmesta, helmikuussa 1944 Helsinkiin kohdistuneesta venäläisten suurilmahyökkäyksestä, joiden tavoitteena oli pakottaa Suomi irtautumaan Saksan liittolaisuudesta ja solmimaan rauhan Venäjän kanssa. Ankaran ja periksiantamattoman ilmatorjunnan, neuvokkuuden ja pienen juonikkuudenkin ansiosta tuhot jäivät kuitenkin huomattavasti pienemmiksi kuin mitä Neuvostoliitto ja Stalin olettivat. Suomen valtionjohto sai arvokasta lisäaikaa rauhantunnusteluille ja maan asioiden järjestämiselle niin, että erillisrauhan tekeminen mahdollistui.

Hävittäkää Helsinki! kuvaa ansiokkaasti sitä, mitä ilmahyökkäykset merkitsivät käytännössä yhteiskunnan kaikille osille. Ääneen pääsevät niin valtion ylin johto kuin Vallilan kaupunginosan työläiset. Sota-ajan lapset muistelevat öitä pommisuojissa, ilmatorjunnan asiakirjat kertovat karua ja korutonta kieltä siitä työstä, mitä kaupungin puolustamiseksi tehtiin. Aamun tullen kaikki yhteiskunnan kerrokset katselivat hiljaisina savuavia raunioita ja aloitti sitten tuhoutuneiden talojen raivaamisen ja särkynoiden ikkunoiden korvaamisen pahveilla. Vaikka sota tuli kotirintamalle, kulkivat pian pommituksen jälkeen taas raitiovaunut ja kansa etsi hetken helpotusta arkeen elokuvista. Toisaalta rautatieasema täyttyi maalle lähtijöistä ja Ruotsiin lähetettävistä sotalapsista.

Raevuori olisi voinut keskittyä kuvaamaan kronologisesti pelkästään pommituksia, mutta hän selvittää lukijalle ilmatorjunnan hienouksia, varovaisten rauhantunnustelujen etenemistä ja yleisen sotatilanteen muutoksia laajemminkin. Tämä tuo kirjaan lisää syvyyttää ja selventää kokonaistilannetta. Vaikka teos sisältää sotateknisiä yksityiskohtia, ei kirjaa kuitenkaan vaivannut alan kirjallisuudelle valitettavan yleinen raskassoutuisuus ollenkaan. Erityisesti siviiliväestön kokemukset täydensivät teoreettisempia lukuja hienosti ja toivat tapahtumat lukijaa lähelle. Myös lukujen tiivis pituus teki lukemisesta miellyttävää ja nopeatempoista.

On aika pysäyttävää ajatella, kuinka paljon maassamme elää edelleenkin ihmisiä, jotka ovat joutuneet kokemaan ilmapommitusten kauhut seirsemänkymmentä vuotta sitten. Heidän kokemistaan ja kärsimistään traumoista ei kovinkaan paljon puhuta. Koskettava oli esimerkiksi kohta, jossa lapsena ilmapommituksiin joutunut henkilö kertoi kokevansa ilotulitukset edelleen ahdistavina.

Kirjan suljettuani mietin, tarjosiko teos kokonaisvaltaisen kuvan Helsingin ilmapommituksista. Täytyy sanoa, että vaikka teos esittelikin pommitusten vaikutuksia laaja-alaisesti, on jonkinlainen pohjatietämys aiheesta mielestäni lukijalle tarpeen. Ihan kokonainen kuva ei kirjasta nimittäin välity. Toki täytyy muistaa sekin, että kirja keskittyy nimenomaan helmikuun pommituksiin, eikä näin olekaan lähtökohtaisesti kaikenkattavaksi tarkoitettu teos. Kiinnostava kirja siitä huolimatta on varmasti, eritoten nykyisille helsinkiläisille, joille sota-ajan todellisuus ei ole tuttua.

Antero Raevuori: Hävittäkää Helsinki! Pääkaupungin pommitukset 1944.
Otava 2014.
318s.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Savolaisen kirjallisuuden jäljillä 2: Marko Kilpi


Marko Kilpi valmistelee uutta romaania ja elokuvaa

Marko Kilpi on ollut viime aikoina kiireinen mies. Päivätöiden ja kirjoittamisen lisäksi hän pyörähtelee Helsingissä alvariinsa. Kiireisenä pitävät uudet kirjoitusprojektit, Kuolematon-kirjasta tehtävä elokuva ja viime vuonna esitykseen tullut 8-pallo -leffa, niin ikään Kilven romaanin perustuva elokuva. Helmikuun alussa elokuva kisasi Jussista peräti kymmenessä eri kategoriassa.

Myös seuraavan elokuvan tuotanto on pyörähtämässä käyntiin. Käsikirjoitusvaihe on jo alkanut. Siinä Kilpi aikoo pysyä taustalla, konsultin roolissa. Kirjailija näkee tarinan tarjoavan monenlaisia mahdollisuuksia elokuvalle: siitä voi tulla draamaelokuva tai sitten hyvinkin tiukka trilleri. Ohjaaja ja tuotantotiimi ovat muuttuneet edellisestä elokuvasta, mutta jotakin tuttuakin on. Mikko Leppilampi ja Pirkka-Pekka Petelius jatkavat Olli Revon ja Elias Kasken rooleissa.
Samaan aikaan Kilpi on hahmottelemassa viidettä romaaniaan. Aiheen hän kertoo muhineen mielessä jo viisi vuotta. Kohta on aika aloittaa kirjoittaminen.

  − Se lähti yhdestä taulusta Louvressa. Heti kun näin sen, alkoi ideoita syntyä. Kuva oli minulla pitkään kännykässä taustakuvana, Kilpi kertoo.

Aiheesta hän suostuu paljastamaan sen verran, että liikutaan perimmäisten kysymysten äärellä.

 − Kirjassa pohditaan sitä, miksi me olemme olemassa. Tai oikeastaan mietitään descartesilaisessa hengessä, olemmeko edes, kirjailija sanoo salaperäisesti.

Luvassa on myös jotakin uutta, sillä Kilpi aikoo kirjoittaa jotakin, mitä ei ole vielä aiemmin tehnyt. Kirjan tyylilaji paljastuu lukijalle kuulemma vasta viimeisillä sivuilla. Kirjailijalla itsellään se on kuitenkin jo selkeästi mielessä.

Kirjailijan ja poliisin arkea

Kilven uusin teos Kuolematon käsittelee rankkaa aihetta. Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö on aihe, johon ei mielellään tartu, mutta Kilpi kertoo aiheen valinneen hänet:

  − Joudumme lukemaan näistä tapauksista lehdistä viikoittain. Poliisina tiedän, että julkisuuteen päätyneet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Olen myös nähnyt, mitä tällaisten asioiden kohtaaminen tekee poliiseille. Tutkijat ovat aivan romuna.

Kilven mielestä sen paremmin virkavalta kuin yhteiskunta yleensäkään ei tiedosta lasten hyväksikäytön mekaniikkaa. Sen hän halusi tuoda esille kirjassaan, muttei liian alleviivaavasti. Hyväksikäytön kohteeksi joutuneet ihmiset ovat niin pahasti rikki, että he saattavat päätyä itse hyväksikäyttäjiksi.

− On paha olo, eikä tunneta mitään muuta tapaa käsitellä sitä oloa. Kaikista hyväksikäytetyistä ei missään nimessä tule hyväksikäyttäjiä, mutta melkeinpä kaikki hyväksikäyttäjät ovat olleet uhreja, Kilpi sanoo.

Moni on saattanut jättää Kuolemattoman lukematta kuultuaan, mitä aihetta se käsittelee. Kilpi tiedostaa tämän: aihe on monelle liian arka ja kamala. Toisaalta hän on tietoisesti halunnut kirjoittaa kirjan lukijaystävälliseksi, sellaiseksi, ettei aihetta silotella muodottomaksi, mutta ei toisaalta tehdä lukemista liian vaikeaksikaan.

 − Erityisesti tällaisina taloudellisesti vaikeina aikoina ihmiset etsivät keveyttä. Halutaan nauraa. Hyvinä aikoina jaksetaan paremmin miettiä synkempiä asioita, hän miettii.

Tämä näkyy myös kirjailijan arjessa. Kirjamyynnin laskiessa markkinointikoneisto haluaa kirjailijan astuvan esille.

 − Sehän on todella omituinen tilanne. Kirjailija kirjoittaa 11 kuukautta yksin omissa oloissaan ja sitten hänestä pitäisi sukeutua stand up -koomikko. Kun minäkin menen esiintymään ja puhun Kuolemattomasta ja siis todella rankoista aiheista, yleisö tuntuu odottavan vitsejä, Kilpi ihmettelee.

Tosin Marko Kilvelle sosiaalinen kanssakäyminen ei tunnu tuottavan vaikeuksia. Lupsakkaalla savolaisella riittää juttua. Vastapainoa yksinäiselle kirjoittamiselle tuo poliisin työ:

− Kokopäiväinen kirjoittaminen olisi hienoa sen vapauden kannalta, mutta toisaalta en pidä siitä yksinäisyydestä. Poliisin työssä saan olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Kentällä ollessa kirjailija saa paljon palautetta yleisöltä, joskus myös vähän hämmentävissä tilanteissa. Kilpi kertoo, että kiitosta tulee asiakkailta joskus yllättävistäkin suunnista, jopa pidätyshetkellä.

  Savolaiset osaavat arvostaa kirjailijoita ja tulevat sanomaan sen myös kertomaan. Täällä on pitkät Minna Canthin ja Aapelin viitoittamat kirjalliset perinteet. Ihmisistä on mukavaa nähdä, että se jatkuu nykypäivänäkin, Kilpi miettii.

Lue täältä Savolaisen kirjallisuuden jäljillä- sarjan ensimmäinen osa, jonka haastattelussa Antti Heikkinen.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

M. J. McGrath: Jään muisti


Joku ehkä joskus miettii, miten ja millä perusteella kirjat valikoituvat luettavakseni ja sitä kautta blogiin. Samaa mietin joskus itsekin. Monet hyvät ja kiinnostavat kirjat saattavat odottaa vuoroaan kuukausi- tai vuositolkulla, pahimmassa tapauksessa unohtua kokonaan. Joihinkin taas tartun heti ja empimättä. Sattumalla on valintaprosessissa merkittävä osa: jotkut kirjat ovat yllätyksiä itsellenikin. Hyvä niin, sillä yllätykset vievät uusille vesille. M.J. McGrathin Jään muisti päätyi kuunneltavakseni aivan vahingossa. Tiedossa oli useamman tunnin pituisia ajomatkoja päivittäin, eikä yhtään äänikirjaa ollut jemmassa. Eikä Elisa Kirjasta tuntunut sillä hetkellä löytyvän oikein mitään mielenkiintoistakaan. Jotakin piti kuitenkin saada seuraavaksi aamuksi kuunteluun ja Jään muistin esittelyteksti herätti kiinnostuksen edes jollakin tasolla.

Kuinka iloinen yllätys äänikirja sitten lopulta olikaan! Aivan erityisesti pidin siitä, että McGrath vei minut matkalle Kanadan arktiseen saaristoon. Jää, pimeä, kylmyys, jääkarhut, hylkeet ja sopulit sekä inuiittien uskomukset ja traditiot ihastuttivat. Erityisen suloista oli kuunnella kirjaa kevättalvella: lumi ja aurinko häikäisivät myös täällä, mutta taustalla oli kuitenkin helpottava tietoisuus kevään tulosta. Sydäntalvella -50 asteen pakkaset olisivatkin saattaneet ahdistaa. Luonnon ja inuiittien elämäntavan kuvaus oli ehdottomasti kirjailijan parasta osaamista. Aloin jossakin vaiheessa jopa himoita karibumuhennosta tai kuivattua hylkeenlihaa, ihan vain sen takia, että sitä syötiin kirjassa jatkuvasti!

Päähenkilö Edie Kiglatuk on opettaja ja metsästäjä, jonka vetämällä metsästysretkellä ammutaan turisti. Paikallinen vanhempainneuvosto haluaa kuitenkin lakaista tapauksen maton alle. Kun Edien poikapuolikin menehtyy, päättää nainen ryhtyä selvittämään asiaa, silläkin uhalla, että hän joutuu yhteisönsä eristämäksi. Käänteitä pursuavaan ja monivivahteiseen juoneen nivoutuvat niin ekologiset kysymykset, inuiittien vaikeudet nykyaikaisessa maailmanjärjestyksessä kuin Edien ja muiden kyläläisten henkilökohtaiset tarinat. Tavaraa oli yhteen kirjaan paikoin liikaakin, erityisesti silloin, kun geologiset tai tähtitieteelliset selvitykset kestivät kovin pitkään. Myös itse juonessa oli paikoin turhaa tyhjäkäyntiä, erityisesti toiseksi viimeisen neljänneksen aikana.

Juoni oli kuitenkin kokonaisuutena hyvin kiinnostava, joskin se tuntui kärsivän joistakin epäuskottavuuksista, joiden perusteita en ainakaan näin äänikirjaformaatissa ehtinyt huomata. Minulle kiinnostavinta antia kirjassa olikin ehdottomasti luonnon ja kulttuuriperinteen kuvauksen lisäksi yhteiskunnallinen ote. Inuiittien ja Kanadan hallituksen todellisuudet voisivat yhtä hyvin olla valovuosien päästä toisistaan. Ainakin McGrathin mukaan alkuperäisväestön yleisimmät kansantaudit ovat alkoholismi, masennus ja yleinen lamaannus.Tämä yhdistelmä taas johtaa itsemurhiin. Kirjailija kuvaa koskettavasti kansaa, joka on repäisty, jos ei maantieteellisiltä, niin ainakin kulttuurisilta juuriltaan. Omien perinteiden hylkääminen taas johtaa arvotyhjiöön ja välinpitämättömyyteen.

Tuija Kososen luenta vaati hetken aikaa totuttelua, mutta siihen sisälle päästyäni pidin eleettömästä tavasta ja äänen värittömyydestä paljonkin. Se loi tarinaan vielä lisää salaperäisyyttä ja ikiaikaisen tarinan tuntua.

M.J. Granth: Jään muisti
Like. Elisa Kirjan äänikirja 2012.
15h 4min.
Lukija Tuija Kosonen


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Lisa O'Donnel: Mehiläisten kuolema


En erityisen paljon perusta muotisanasta päräyttävä, mutta tämä kirja jos mikä kyllä eittämättä on aika päräyttävä kokemus. Lisa O'Donnelin Mehiläisten kuolema on yhtä aikaa hattarankeveä ja sysimustaakin mustempi teos. En tosiaankaan suosittele sitä sen paremmin herkkänahkaisille kuin herkkäsieluisillekaan, mutta kaikille muille kyllä. Erityisesti sinulle, joka omistat yhtä mustan ja kieroutuneen huumorintajun kuin minä!

Kirja kertoo kahdesta teini-ikäisestä sisaruksesta Marniesta ja Nellystä. Jo heti alussa selviää, että tyttöjen vanhemmat ovat kuolleet. Eikä tarvitse lukea kovinkaan monta sivua eteenpäin, kun seinille jo roiskuu ruumiista erinäisiä eritteitä ja tytöt istuttavat takapihalle laventeleita mätänevän lihan hajua peittämään. Kuten sanoin, tämä kirja ei sovi heikkohermoisille. Sisarukset tekevät kaikkensa, ettei vanhempien kuolema paljastuisi, mutta onhan asian peittely vähän vaikeaa, jos naapurin koira kaivaa maasta jalkaterän esille.

Tämän makaaberin hurvittelun ohella tarinassa on myös syvempi taso. O'Donnel kertoo lohduttoman tarinan Glasgown nuorisosta, joka joutuu pärjäämään omillaan. Onpa kyse sitten alkoholistien tai menestyvien lakimiesten lapsista, yhteistä heille on yksinäisyys ja vanhempien välinpitämättömyys. Silloin turvaa haetaan sieltä, mistä sitä on saatavissa: kaveriporukasta, viinasta ja huumeista. Yksinäisyydestä kärsivät myös aikuiset. Koskettavin esimerkki on tyttöjen naapuri Lennie, nuorien poikien hyväksikäyttäjäksi leimattu, yksin asuva vanhus, joka etsii lohtua kokkauksistaan ja maalaa nöyrästi yön aikana oveen ilmestyneet töhräykset piiloon. Itse asiassa jokainen kirjan henkilöhahmo on jollakin tavoin rikki. Toisaalta se tekeekin tarinan erityisen lohdulliseksi, sillä rikkinäisyydestä huolimatta ihmiset haluavat tehdä myös hyvää toisilleen. Ainkin joskus.

Mehiläisten kuolema on siinä mielessä jännittävä kirja, että sen voi halutessaan lukea voimakkaasti yhteiskunnallisesti kantaaottavana teoksena tai sitten kevyenä ja nopealukuisena välipalakirjana. Tässä kontekstissa kirjan makaaberit kohtaukset osoittautuvat itse asiassa melko nerokkaiksi piikeiksi. Kumpiko oikeasti on kamalampaa: se, että äidin ruumis mätänee hiiliensäilytysastiassa vaiko se, että nuori tyttö joutuu seksuaalisesti hyväksikäytetyksi?

Kirjoituksestani voi nyt saada sellaisen käsityksen, että Mehiläisten kuolema on kamalan rankka ja jopa pyhäinhäväistyksiin syyllistyvä, masentava kirja. Sitä se ei kuitenkaan ole. Ennen kaikkea se on kahden siskoksen selviytymis- ja kasvutarina. Se kertoo ystävyydestä, toisen auttamisesta ja uhrautumisesta. Kirja on myös oikeasti paikoin aika hauska, muutenkin kuin mustassa mielessä. Aivan erityisesti Nelly, tyttö, joka tuntuu tulevan suoraan Pikku naisia -romaanista, tuo tarinaan kevyen tuulahduksen.

Lisa O'Donnel: Mehiläisten kuolema (The Death of Bees 2012)
Moreeni 2013
Suomentanut Seppo Raudaskoski
304s.


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Helmikuun kooste


Hassua, miten näin lyhyt kuukausi tuntuu jotenkin hyvin pitkältä mielessäni! Oikein piti luntata, mitä alkukuusta tuli luettua ja kaukaiselta muutaman viikon takaiset asiat tuntuvat silti. Johtunee siitä, että tässä kuussa on tapahtunut niin paljon ja monenlaista, vähintäänkin kahden kuukauden edestä. Luettuakin on tullut, ei järin paljon, mutta ainakin monipuolisesti.

Kuukausi alkoi hilpeän humpallisissa tunnelmissa, kiitos Olavi Rytkösen ja  Mikko Sovijärven Iskelmän mustan kirjan.
Äänikirjaosastolla tutustuin ensimmäistä kertaa ehtaan Tove Janssonin kynänjälkeen kuuntelemalla Taikatalven.
Auli Ehon Kohtaamme Mattilassa sai minut paneutumaan ja keskittymään oikein kunnolla aihepiiriinsä.
Leon Leysonin nuortenkirja Poika joka pelastui kertoi koskettavasti Schindlerin listan nuorimman tarinan.
Nura Farahin Aavikon tyttäret taas kuljetti minut aivan uuteen maailmaan, itsenäistyvään Somaliaan.
Myös Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu käsitteli nuoren tytön aikuistumista.

Nämä kuukausikoosteet ovat siinä mielessä jännittäviä myös bloggaajalle itselleen, että usein huomaan mielenkiintoisia yhteyksiä listatessani kaikkia kuukauden aikana lukemiani kirjoja. Niin kuin nytkin, sillä nuoruus ja aikuistuminen muodostui selkeästi ja täysin suunnittelematta tämän kuukauden lukuteemaksi. Näin on käynyt ennenkin. Liekö sattumaa vai jotenkin alitajuista, että joku aihepiiri alkaa kiehtoa ja lukupinosta tulee sitten valittua kirjoja, joiden uskoo tuovan jotakin lisää pikku hiljaa muodostuvaan kokonaiskuvaan?

Sama teema jatkuu muuten nyt maaliskuussakin, sillä myös kuukauden ensimmäinen kirja kertoo nuorista, jotka joutuvat ottamaan liian suuren vastuun aivan liian varhain. Mutta siitä enemmän ensi viikolla. Muita tärppejä en tästä kuusta osaakaan vielä oikein antaa. Yksi kiinnostava äänikirja on kesken ja toivon saavani sen tässä kuussa loppuun. Kotimaista klassikkoa lienee myös luvassa. Muuten kaikki on iloisen avointa, eli katsotaan, mitä käsi arpoo alati kasvavista kirjapinoista luvun alle!

Keväistä maaliskuuta ystävät! 

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...