Aki Ollikainen: Nälkävuosi



Äkkiseltään voisi kuvitella, että nälkävuosista kertova romaani on aika vanhana syntynyt ajatus. Mutta ei ole.


Itse asiassa Aki Ollikaisen esikoisteos on yllättävänkin tuore ja nälkävuosien kurimukseen on helppo samaistua. Viimeiset suuret nälkävuodet 1867-68 taitavat olla sisäänkirjoitettuna suomalaisten kollektiiviseen muistiin yhtä voimakkaasti kuin talvisota.


1860-luku oli kaikkiaan katojen aikaa, niinpä talonpojat olivat jo valmiiksi rutiköyhiä ja ostaettuaan ensin viljaa velalla ja sitten myytyään vähät viljansa halvalla velkansa maksaakseen. Samassa tilassa oli myös valtio, joten viljan ostamista ulkomailta viivyteltiin, koska toivottiin, että vasta juhannukselta kylvetyt viljat ehtisivät tuleentua lämpimän kesän ansiosta. Syyskuun alun hallayöt kuitenkin murskasivat nämä haaveet ja enää viljaa ei saanut edes rahalla.


Nälkävuosi alkaa talvesta 1868, kun talvi ja nälkä ovat julmimmillaan. Marja jättää miehensä kuolemaan ja lähtee lastensa kanssa kerjuulle, vaeltamaan talosta toiseen saadakseen pienen leipäpalan tai harmaata velliä, jolla selviäisi seuraavaan paikkaan. Teo taas helsinkiläislääkäri, joka seuraa tapahtumia suojaisan lasi-ikkunan takaa vähän toisenlaisten murheiden kourissa. Saapa puheenvuoron Senaattorikin, J.V.Snellman, mies joka uskoo toimivansa oikein, mutta tuntee silti tekojensa hirveän vastuun harteillaan.

Ollikainen kirjoittaa kauniisti ja tiivistetysti, jopa niin tiiviisti, että kesti aikansa, ennen kuin hän pääsi nahkojeni alle. Kirjailija on kuitenkin raadollisessa kuvauksessaan tinkimätön, nälkä ja puute paljastavat ihmiset raadollisimmaan ja laupeimmillaankin - joskus. Komean kuvauksen ohella Ollikaista on kehuttava uskottavasta ajankuvasta sekä nälkävuoden tapahtumien ja ilmiöiden hyvästä tuntemuksesta. Ollikainen tuo esille yhtä hyvin suuriruhtinaskunnan talouspoliittiset kiemurat kuin jäkäläleivän aiheuttamat mahavaivat. Asiantuntemus on siellä taustalla, mutta tarina on silti kaiken keskiössä.

Kirja tuo realismillaan ja ihmisten tuntojen ja toiminnan säälimättömällä kuvauksellaan mieleeni Minna Canthin. Erotuksena on se, että siinä missä Canth kuvasi omaa aikaansa, kertoo Ollikainen historiasta. Siitä syystä Ollikainen on voinut korvata Canthin kärkkään alleviivaavuuden humanistisemmalla eri osapuolten kuuntelulla.

Nälkävuosi ei tosiaankaan ole hyvän mielen kirja. Se itkettäisi, mutta koska kirjan henkilötkin ovat liian kuivuneita itkeäkseen, tyytyy lukijakin räpytelemään kuivia silmiä. Minulle tämä oli myös (jälleen kerran) hyvä muistutus siitä, että omat ongelmat ovat kuitenkin aika pieniä ja harmittomia. Nykypäivän "lama"suomalaiselle tämä onkin ehdottoman terveellistä ja sopivan kuristavaa luettavaa.

Erikoisesti haluan esittää kiitokset kirjan ulkoasusta Elina Warstalle. Erikoinen kansipaperiratkaisu sopii puutteen teemaan kuin nenä päähän ja muut koristukset aina sisäkannen kuosia myöten vievät lukijan sopivasti 1860-luvulle. Tältä näyttää yksityiskohtia myöten loppuun asti mietitty kirja.

Monessa kirjablogissa Nälkävuodesta on kirjoitettu ylistävästi: Morren maailma, Jossun lukupäiväkirja, Kaiken voi lukea!, Ilselä.

Ollikainen, Aki: Nälkävuosi
Siltala 2012
n.140s.

Kommentit

  1. Kyllä tämä on luettava, ei siitä pääse mihinkään. Se, että koska se tapahtuu, en tiedä.

    Hyvän arvion olet kirjoittanut, erityisesti vertaus Minna Canthiin on mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, arvelisin, että pidät. No, olen oikeastaan aika varma siitä.

      Näin tässä paljon Canthia tosiaan, olisipa kiinnostavaa tietää, mitä mieltä kirjailija asiasta on!

      Poista
  2. Minäkin olen nyt ylistävien blogiarvioiden jälkeen varannut tämän kirjastosta. Pakko siis lukea :).

    VastaaPoista
  3. Minua vähän epäilyttää, ovatko ne nälkävuodet kirjoitettuna suomalaisten kollektiiviseen muistiin. Sen vuoksi tämä onkin niin hyvää luettavaa nykyihmiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jori, terävä huomio! Ja niin tosi. Ajattelin ehkä kollektiivista muistia käsitteen tasolla, että kaikki ovat kuulleet pettuleivästä jne. Mutta muuten taitaa olla puute unohtunut, ajattelin sitä juuri tänään supermarketissa absurdin pitkällä karkkihyllystöllä.

      Poista
  4. Ja liityn joukkoon, joka aikoo lukea tämän heti kun käsiinsä saa. Itse tunnen ainakin tämän myös omaksi historiaksi, sukututkimuksen mukaan paljon kuoli lapsia isän isoisän puoleisesta perheestä 1860-luvulla...ei loppujen lopuksi niinkään kauan sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tämä on sinulle varmasti koskettavaa luettavaa! En ole tullut koskaan kiinnittäneeksi asiaan itse huomiota sukutauluja lukiessani. Pitääkin ottaa oikein asiaksi vähän penkaista, miten meillä.

      Poista
  5. Nälkävuosi on luettavien listallani, mutta todennäköisesti tartun siihen tapani tuntien vähän myöhemmin. Tuo kansi on todella kaunis, innolla odotan pääseväni kurkkaamaan myös sisälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on tosiaan kaunis! Tämä kirja kestää aikaa, joten ei kiirettä:)

      Poista
  6. Hmh, taidan olla vähän Jorin kanssa samaa mieltä, että nälkävuosista puhutaan ja tiedetään nykyään vähän. Kaikki suomalaiset varmaan tuntevat tietyt fraasit ja mielikuvat nälkävuosiin liittyen, mutta jotenkin tuntuu että 1918 ja talvisota ja jatkosota ovat kaikki enemmän pinnalla ja enemmän osa tämän hetken kulttuuriamme. Mutta Ollikainen on minusta osunut historiassamme ajanjaksoon, joka vertautuu herkemmin nykypäivään kuin nuo dramaattisemmat sodat.

    Loistava kirja ja hyvin kuvattu... kiitos tästä Amma! Ja ihanaa kun sinäkin kiinnitit huomiota tuohon kirjan kauneuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottatotta! Kyllähän sotahistoria on painottunut historiatietämyksessämme ja kulttuurissamme todella rajusti. Sanoisinko valitettavasti, mutta ehkäpä 1900-luku oli niin sotaisa vuosisata, että se on ymmärrettävää. Nyt kun aletaan päästä niistä tapahtumista kauemmaksi, nousee "uusia" asioita pinnalle.

      Nälkävuoteen on tosiaan helppo samaistua, äidin hätään lapsensa puolesta, ulkopuolisuuden ja heittopussina olon tunteeseen yhteiskunnassa jne.
      Luin sinunkin arviosi Booksy, mutta en ole ehtinyt vielä kommentoimaan, nyt tuntuu olevan koko ajan tuli hännän alla!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit