Sirpa Kähkönen: Marius

Liekö tässä syksyn kaunein kirja? Siis jo ihan esineenä. Suloinen kansi on Jenni Saaren käsialaa ja sopii erinomaisesti kirjan henkeen. Onhan sen merkittävin tapahtuma paikka, sydän ja sielu Yön puutarha vanhan kartanon mailla. Lili viettää kypsän kesän elokuista päivää puutarhamajassaan. Tunnelma on raukea, jotenkin dekadentti, vaikka päivä koostuu lähinnä arkisista puutarha-askareista ja haikeudesta.

Kirjan nimi, Marius, viittaa nuoreen mieheen, joka on ollut auttamassa Liliä puutarhatöissä ja nyt lähtenyt pois. Lilille on käynyt työtapaturma - hän on ihastunut Mariukseen, itseään selvästi nuorempaan mieheen. 

Hän ei ollut nähnyt muuta kuin työnsä, vuosikausiin. Kaipa hän siksi oli alkanut uskoa, että kaikki oli suunniteltavissa, rakennettavissa, ohjattavissa: vuodet edessäpäin, työt, hiljaiset päivät, tunteet.

Ina oli sanonut hänelle kerran: Voi veljet sitten kun sinä rakastua räpsähdät. 

Nyt Marius on kuitenkin poissa ja Lili käsittelee tunteitaan, paitsi puutarhatöitä tekemällä, miettimällä menneitä.

Hän on nainen kypsässä iässä ja fyysisyys on kauniisti läsnä. Oikeastaan naisen fyysisyys jakaantuu kirjassa kahteen osaan, vaikka ne sulautuvatkin yhteen. Toisaalta on sensuelli ruumiillisuus, fyysinen vetovoima, rakkauden teot - ja toisaalta naisena olemisen kokemus kaikki se fyysinen, henkinen, yhteiskunnallinen, mikä siihen liittyy. Naiseus on lihaa ja verta, mutta aineeton kokemus. Kirjan keskivaiheilla palataan takaumassa Lilin nuoruuteen: lähdetään hänen mukaansa reissaamaan Eurooppaan, kohdataan siellä ihastus ja ihannoinnin kohde, eletään villejä päiviä ja viikkoja lakanoissa piehtaroimalla Pariisissa.

Kaikki tämä on kuvattu kauniisti ja elävästi, mutta silti minua sykähdytti enemmän naiseuden kokemuksesta se toinen puoli - Lilin ajatukset helsinkiläisessä saunassa, lempeässä tilassa, jonne miehisen katseen vaatimukset eivät yllä (tai ainakaan ei pitäisi yltää). Olen lukenut paljon fyysisestä rakkaudesta Pariisissa, mutta vähemmän kirjoissa saunotaan naisten yleisessä saunassa ja huuhdotaan hiet ja huolet mereen. Se tuntui raikkaalta.

Kähkönen onkin erityisen taitava sitomaan fyysiset paikat ja ihmisenä olemisen kokemuksen toisiinsa, tai pikemminkin, hänen kielessään ne ovat yhtä. Tästä oivana esimerkkinä historiallinen Kuopio-sarja, jossa hän herättää vuosikymmenten takaisen Kuopion eloon tavalla, joka on enemmän kuin konstruktio, se on henkinen olemisen tila.

Syystä taikka toisesta ajattelen aina Kähköstä lukiessani jo parikymmentä vuotta sitten edesmennyttä mummoani. Ehkä se johtuu kirjailijan kielen poljennosta. Vaikka Mariuksessa ei savoa puhutakaan, lauseen rakentuminen täydelliseksi totuudeksi sekä kielen hersyttely on tuttua Kähköstä ja tuttua siitä ympäristöstä, josta olen kieleni imenyt. Lukiessani tunnen linkittyväni sukupolvien ketjuun; sekä henkinen että ruumiillinen yhteys menneisiin ja tuleviin lenkkeihin on vahva.

Siinä mielessä ironista, että tällä romaanilla on miehen nimi, Marius. Hän hallitsee kirjaa, vaikka onkin poissa, näkymättömissä, menneessä aikamuodossa. Sitä ovat myös muut kirjassa esiintyvät miehet, kukin tavallaan. Silti juuri heistä Lili tiliä tekee. Preesensissä läsnä ovat kuitenkin naiset. Ystävä Ina, joka on olosuhteiden pakosta nyt etäällä, kuitenkin tavoitettavissa. Sekä uusvanha tuttavuus koiralenkiltä, joka varovaisesti edustaa myös tulevaisuutta. Ja niin, onhan tosiaan myös uskollinen vanha ystävä Rauha-koira.

Kuten aina, Kähkösen kielessä voisi vain lillua ja piehtaroida. Kirjani on täynnä alleviivauksia ja merkintöjä. Osa ajatuksia, jotka ovat puhutelleet lukemisen hetkessä erityisen paljon: jotakin, jonka olen tunnistanut, tai vastaavasti jotain mikä on yllättänyt. Osa merkinnöistä koskee taas hienoja lauseita, jotka sykähdyttävät ihan vain olemassaolollaan.

Voisin siis siteerata tähän puolet kirjasta. Valitsen kuitenkin toiseksi sitaatiksi lauseen, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on totta ja riemastuttava:

Äkkiä ilo myllähti päällimmäiseksi kuin kultainen hiekka joenpohjasta.

Sopii kuvaamaan myös tätä lukukokemusta.

Sirpa Kähkönen: Marius
Siltala 2026
215s.