Päivi Haanpää: Retro

Mainos Turun Kirjamessut/Hertta Kustannus
Haastattelen Päivi Haanpäätä Turun kirjamessuilla 2.10.2026

Elämme sitä aikaa vuodesta, että syksyn kirjatapahtumat näkyvät lukemistossani vahvasti. Viime aikoina olen lukenut Turun kirjamessuihin liittyviä kirjoja. Teen nimittäin 2.-4.10. järjestettävillä messuilla kolme kirjailijahaastattelua. Niistä ensimmäinen on heti messujen alkajaisiksi: perjantaina 2.10. klo 11-11.22 Elämysvaunussa keskustelen Päivi Haanpään kanssa Retro-säeromaanista sekä Joona Hellmanin ja J.S. Meresmaan kanssa Polte-nuortenromaanista. Otetaan näistä ensimmäisenä käsittelyyn Retro.

Kyseessä on nuorille suunnattu säeromaani, joka elää ja hengittää musiikkia. Niin tekee myös kirjan päähenkilö Sakari Routa, jolla on kavereidensa kanssa rock-bändi. Jo tässä vaihessa voin paljastaa, että vaikka kirja onkin nuorille suunnattu, läikähtää milleniaalinkin sydän jo pelkästä ajatuksesta, että jossakin päin joku nuori varmasti edelleenkin soittaa musiikkia oikeilla soittimilla, ei tehtaile potentiaalisia hittibiisejä tietokoneella tai peräti tekoälyllä. Kuten kuka tahansa keski-ikäinen, minäkin olen toki sitä mieltä, että ennen oli kunnollista ja nykymusiikki on pääsääntöisesti pilalla.

Kirjan esittelytekstissä kerrotaan, että Haanpää on halunnut kirjoittaa kirjan, jonka henkilöhahmoilla on yhtä hyvä musiikkimaku kuin hänellä itsellään. En voi väittää vastaan: tekstissä droppaillaan viittauksia rock-klassikoihin kiivaalla tahdilla ja kirjan lopusta löytyvältä soittolistalta löytyy muun muassa Led Zeppeliniä, Beatlesia, Bob Dylania, Metallicaa...

Musiikin lisäksi kirjassa tärkeintä on tietenkin ystävyys, bändin yhteisöllisyys, unelmointi ja unelmien toteuttaminen. Nuoruus on ihanaa, mutta myös raastavaa aikaa, kun kaikki koetaan ensimmäistä kertaa. Valo on kova ja kirkas, niin ilot kuin surut näkyvät siinä vahvoina. Sakarin bändillä on edessä ensimmäinen keikka, johon harjoitellaan kiivaasti. Sakarilla paineita on tuplasti enemmän, sillä hän on luvannut kirjoittaa lyriikat bändin omiin biiseihin. Luovuus ei vain ota sytykkeitä ja itsekritiikki on kova. 

Vielä enemmän päätä hämmentää näköpiiriin ilmestynyt tyttö Meira, jolla on bändipaita ja kitaralaukku. Tyttö, joka soitaa kitaraa on Sakarin haaveiden tiivistymä. Mutta kuinka hän ikinä uskaltaisi lähestyä Meiraa, puhumattakaan tunteiden paljastamista?

Pidän säeromaaneista jo lähtökohtaisesti, mutta Retroon tämä muoto sopii erityisen hyvin. Musiikkihan on paitsi melodiaa myös rytmiä, ja säeromaani tarjoaa veikeitä mahdollisuuksia sen ilmentämiseen.

Otan kitaran ja alan soittaa.
Aluksi sormet ovat jähmeät
mutta pian ne löytävät paikkansa.
Sormet kuuluvat kitaran kaulalle,
oikea käsi soittaa kieliä tai kielet sormia,
annan soolon tulla
            mennä
                         olla
                                   soida

Säeromaanin muoto saa hyvin kiinni siitä, miltä musikki paitsi kuulostaa myös tuntuu. Ja toisaalta, juuri tunteiden kuvaamiseen: ilon läikähtelyyn, sydämen jyskytykseen, jännityksen ja epämukavuuden kuvaamiseen jne. säkeiden rytmitys ja visuaalisuus sopivat mainiosti.

Erinäisten vaiheiden jälkeen keikka soitetaan ja Sakarin ja Meirankin suhteissa tapahtuu edistystä. Tarina on kuitenkin vielä kesken, sillä Retro on Sakari ja Meira -duologian ensiosa. Jatkoa on luvassa lokakuussa, kun Soolo ilmestyy. Ehkä sivuamme sitä myös Turun kirjamessujen keskustelussa.

Päivi Haanpää: Retro
Hertta Kustannus 2026
205s.