Petri Tamminen: Sinua sinua

Petri Tammisen Sinua sinua on pienisuuri tarina rakkaudesta. 

Eletään kylmän sodan viimeisiä vuosia, kun kirjan päähenkilö lähtee kihlajaismatkalle Prahaan. Matka on mullistava; kihlattu unohtuu, kun nuori mies rakastuu päätä pahkaa paikalliseen tyttöön. Lemmenparia kuitenkin erottaa toisistaan paitsi poliittinen järjestelmä ja kulttuurinen railo myös erilainen käsitys rakkaudesta.

Jo varttuneeksi ehtinyt mies muistelee tätä nuoruutensa aikaa entisen kihlattunsa kohdattuaan. On vaikea sanoa, onko päähenkilö houkka vai hänen tapansa esittää itsensä läpeensä itseironinen. Joka tapauksessa keskiössä on nuoren miehen suuri, pakahduttava tunne. Lukijalle jää olo, etteivät tunteet jääneet pakahduttamaan kolmiodraaman naisia samalla tavalla. Päähenkilölle Prahan tapahtumissa on kuitenkin kyse elämän ydinkokemuksista, core-muistoista. 

Kirjailija on avoimesti kertonut tarinan perustuvan hänen omaan nuoruuden rakkauteen, siksi olen taipuvainen tulkitsemaan kerronnan voimakkaan itseironiseksi.

Ollakseni ihan rehellinen: muutama viikko äänikirjan kuuntelemisen jälkeen en muista teoksesta paljoakaan. Sinua sinua kuuluu niihin teoksiin, jotka olisi ehkä kannattanut lukea, varsinkin, kun fyysinen kirja sisältää myös Tammisen ottamia valokuvia. Toisaalta olen kirjoittanut puhelimen muistioon monta mieltäni virkistänyttä, kirkasta ja lakonista lausetta. Niiden taustalla voi kuulla itseironisen huumorin ja toisaalta jumalattoman toden totuuden. 

"Sängyssä olimme aikuisia ja jalkeilla teinejä. Silloin niin päin."

"Olin 21-vuotias ja kirjastosta kotoisin."

"Typeriä ajatuksia on yllättävän helppo ajatella. Se tapahtuu kuin itsestään."

Lakoninen lause jättää myös lukijalle oivaltamisen iloa. Hymy nousee huulille väkisinkin.

Sinua sinua viittaa Aulikki Oksasen klassikkorunoon. Rakastan-sana on kuitenkin hiljainen, kuulumattomaksi nielaistu. Samoihin aikoihin kirjan kuuntelemisen kanssa Spotifyn soittolistalleni ilmaantui Jenni Vartiaisen Minä sinua vaan (hieno lyriikka Mariskan käsialaa):

Ihmiset kuin mantraa sitä toistelee
Entä jos sen voima niin vain vähenee?
En sitä suurta sanaa tahtois kuluttaa
Enkä sanoo ääneen, en ees kirjoittaa 

Samaa sukua tuntuu olevan myös Tammisen päähenkilön ajatukset. Tai ehkä tapahtumien käsittely vuosikymmenten jälkeen saa varttuneen miehen hämilleen. Oliko se suuri ja mahtava tunne sittenkään rakkautta? Ja jos ei ollut, niin mitä sitten? Tuliko mantraa toistettua liikaa?

Silloin ollaankin jo perimmäisten kysymysten äärellä. 

Oma poliittisen historian filminauhani alkaa vasta Neuvostoliiton hajoamisesta. Rautaesiripun takainen Itä-Eurooppa ei toisin sanottuna värähdytä nostalgiaviisaria millään tavalla. Heille, joilla omia muistikuvia on, niin 80-luvun Itä-Euroopasta yleensä kuin Prahasta erityisesti, elävät pienoisromaania tietysti ihan eri tavalla auki. Ehkä 17 vuoden ikäero kirjailijan kanssa on muutenkin tässä tapauksessa merkittävä. Tavallaan tunnistan asiat ja tunteet, joista kirjailija puhuu, mutta jokin omakohtainen perspektiivi minulta kuitenkin puuttuu.

Niin paljon kuin Tammisen tiivistä ilmaisua ja kirkasta lausetta ihailenkin, henkilökohtaiseksi, ihon alle meneväksi kokemukseksi teos ei yllä.

Petri Tamminen: Sinua sinua
Otava 2025
Äänikirjan kesto 2h 50min
Lukija Antti Virmavirta