Kuopion kaupunginteatteri: Täydellinen resepti

Kuva: Kuopion kaupunginteatteri, Karri Lämpsä.

Kuopion koko vuoden kestäneet 250v-juhlallisuudet alkavat olla loppukiihdytysvaiheessa. Kiitos kaupungin jakaman tapahtumatuen, kaupungissa on saatu nautiskella koko vuoden isommista ja pienemmistä tapahtumista. Ilmassa on ollut yhtä aikaa sekä suuren urheilujuhlan että leppoisan kyläfestivaalin tuntua.

Kuopion kaupunginteatteri kantaa kortensa kekoon, totta kai. Kantaesitysmusikaali Täydellinen resepti on Taava Hakalan käsikirjoittama ja Mika Paasivaaran säveltämä. Aiheeksi on valittu se kuopiolaisista kuopiolaisin: Hanna Partasen kalakukot. Ehkä ainoastaan Puijon torni olisi ollut vielä kuopiolaisempi. ( ja kyllä siitäkin musikaali syntyisi, liittyyhän torniin monta kiinnostavaa tarinaa, aina siitä lähtien, että Persian shaahin kerrotaan halunneen ostaa sen vaimolleen lahjaksi. Minulla olisi muuten tuolle musikaalille jo nimikin: Lähempänä taivasta. Saa ottaa yhteyttä ;) Kalakukkoihin kuitenkin liittyy luontevasti monta muuta kuopiolaista asiaa: yhä tänä päivänä vahvana elävä kalakukkokulttuuri, torikulttuuri ja ruokakulttuuri. Kuopio on käytännössä saari, jota Kallavesi kehystää, ja josta muikut ja ahvenat kukkoihin hankitaan. Eväskukon lisäksi ei sovi myöskään unohtaa savolaista sananrieskaa, mikä kuuluu kaupantekotilanteeseen ja ylipäänsä savolaiseen elämänasenteeseen itsestään selvästi.

Ja sitten on tietysti vielä Hanna Partanen, legenda.

Eipä käy siis aihevalintaa moittiminen, vaikka oletettavaa onkin, että tämä kantaesitys ei aivan helpolla monistu muiden kaupunkien näyttämöille. Työhön ei selvästi olekaan lähdetty järkevyys päällimmäisenä mielessä. 

Musikaali on siitä hankala tarinankerronnan laji, että huomattava osa siitä näyttämöajasta, mikä on näytelmässä käytettävissä tarinan rakentamiseen ja dialogiin, kuluu laulaessa, soittaessa ja tanssiessa. Oman kokemukseni mukaan perusjuonen on siis kannattavaa olla melko simppeli. Taava Hakala näkee asian toisin. Hän on kirjoittanut musikaaliin peräti kaksi eri tarinaa. 

Niistä toinen on se perinteinen, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen liukuva tarina Hanna Partasen yrittäjyydestä, rohkeudesta ja uutteruudesta. Partanen ei elättänyt kukoillaan vain itseään ja omaa katrastaan, vaan ison joukon muitakin ihmisiä. Tarvittiin kalastajia, kukon leipojia ja paistajia, piirakan rypyttäjiä ja torimyyjiä. Toinen tarina puolestaan sijoittuu nykyaikaan (näin tulkitsin). Sun Bakerya kasvatetaan kovan bisnesmaailman ehdoin. Pähkähullu amerikkalaismiljardööri haluaa varustaa kuulentonsa kalakukoilla, kukko kun on mitä mainioin, kompaktein ja säilyvin retkieväs. Jos Hannan tuotteet syntyivät rakkaudella, nykypäivän leanattuun tuotantoprosessiin moinen hömpötys ei istu - sehän maksaa rahaa!

Ihan suoraan sanottuna väliajalle tultaessa olin varma siitä, että tästä esityksestä ei valmista tule toisella puoliskolla. Tarinalinjat tuntuivat kovin irrallisilta ja kerronta poukkoilevalta. Kaksi eri tarinaa myös söivät toisiaan niin, ettei oikein kumpaankaan juoneen syntynyt aitoa, katsojan mielenkiintoa ylläpitävää jännitettä. Toki jännitettä pyrittiinkin luomaan juuri näiden kahden eri tarinan keskinäisestä ristiriidasta, mutta tosiaan, hajanaiselta se tuntui. Siihen nähden olin aika hämmentynyt siitä, miten hyvin eri palaset kerättiin ja koottiin kasaan toisella puoliskolla. Eihän siihen tarvittu kuin aikamatkailua, Miss Universumi ja muutama muu muuttuva tekijä. Väliajan jälkeen rytmi tuntui löytyvän, eikä katsojaa revitty kahtaalle.

"Voin aivan vuoren varmasti sanoa pitäväni ennakkoluulottomasta tavasta, jolla juhlamusikaalia on lähdetty tekemään. Varmistelematta."

Ennakkonäytöksessä Hanna Partasen roolin teki vakuuttavasti Leea Lepistö. Häntä katsellessani tulin ensi kertaa ajatelleeksi, etten oikeastaan tiedä, millainen Partanen oli ihmisenä. Olen tainnut nähdä hänestä vain sen ikonisen, edelleen toiminnassa olevan kalakukkoleipomon markkinoinnissaankin käyttämän kuvan, jossa Partanen on jo iäkäs. Mutta millainen oli hänen luonteensa ja millainen hän kenties oli nuorempana, siitä minulla ei ole mitään aavistusta. Luulen, että niin ikään Hanna Partasta esittävä Lina Patrikainen vastaisi temperamentiltaan itse muovaamaani käsitystä paremmin. Lepistön versio on kenties eteerisempi, unelmoivampi. Voi hyvin olla lähempänä totuutta sekin.

Ainakin kontrasti nykypäivän vastinpariin Sun Bakeryssa on melkoinen. Katariina Lantosta on nopeasti tullut yksi suosikeistani - hän on lavalla aina mielenkiintoinen. Pienetkin ilmeen ja asennon muutokset välittivät tunnetilan muutokset hyvin ainakin seiskariville saakka. Samalla tavalla ihailen Santeri Helinheimon fyysistä olemusta: yksikään ruumiinjäsen aina nilkanojennusta ja sormen koukistusta myöten ei lipsahda Tomin roolista.  Jerryn, korjaan Jeremiaan roolin tekevä Atte Antikainen on nähty usein komediaveljeksinä yhdessä Santeri Niskasen kanssa, mutta kemia Helinheimon kanssa toimii melkeinpä yhtä hyvin kuin tuolla armoitetulla vauhtiviikarikaksikolla. 

Hanna Partasen miestä esittää Akseli Ferrand, ja vuoden verran Kuopiossa vaikuttanut suomalais-ranskalainen tenori on melko kovan paikan edessä savon murteen kanssa. Urheasti hän kuitenkin viäntää ja epäilemättä näytöskauden kääntyessä loppua kohti Ferrandin puheenpartta ei enää tulla erottamaan Kuopion toriparlamentin vakiojäsenistä. Sitä paitsi, kun Ferrand pääsee laulamaan, mistään kankeudesta ei ole tietoakaan: eiköhän koko yleisö ollut kananlihalla kun hän päästeli tulemaan korkealta ja kovaa.

Lavalla nähdään myös Mika Juusela miljardöörin roolissa, Juha Pulli muun muassa aiheuttamassa kalakukon kanssa pommiuhkatilannetta, Katri-Maria Peltola niin Hannan siskona kuin uskottavasti pagisevana karjalaismummonakin sekä Ari-Kyösti Seppo lukuisissa pienemmissä rooleissa, jotka toivat mukavasti ilmaa esitykseen. Seppo tavoitti esityksessä parhaiten savolaisukon syvimmän sielunmaiseman. Lavalla nähtiin myös lukuisissa rooleissa jo aiemmin mainittu Patrikainen, joka vuorottelee pääroolissa Lepistön kanssa. Olisipa kyllä ihan metkaa nähdä, millaiseksi esitys muodostuu eri roolituksella. Myös Lantolla on vuorotteluparinaan Lotta Vaattovaara.

Totta kai mukana on myös suurempi ensemble, joka koostuu tanssijoista ja muusikoista, niin lavalla kuin orkesterissa. Yleisesti ottaen täytyy sanoa, että musiikillisesti Kuopion kaupunginteatterin taso on tällä hetkellä todella kova. Paasivaaran etnohenkiset sävellykset nousevat varsinkin alun ja lopun joukkokohtauksissa Ultra Bra -sfääreihin. Teatterinjohtaja Antti Lahti vastaa koreografioista ja niissä on musiikkia mukailevaa, mukavaa vaihtelua ja mielenkiintoisuutta läpi esityksen. Savonialaisena en malta tietenkään olla erikseen huomauttamatta, että tanssimassa on myös Savonian opiskelijoita!

Sulateltuani esitystä pari vuorokautta, en oikein vieläkään osaa sanoa, mitä mieltä siitä olin. Sen sijaan voin aivan vuoren varmasti sanoa pitäväni ennakkoluulottomasta tavasta, jolla juhlamusikaalia on lähdetty tekemään. Varmistelematta. Olisi ollut kovin helppoa tehdä Hanna Partasesta pullan, tai ehkä pikemminkin kukontuoksuinen epookki. Ei tehty. Tämän sulattelussa menee pitempään. Hyvä niin.

Kuopion kaupunginteatteri: Täydellinen resepti
Kantaesitys: 5.9.2025
Käsikirjoitus ja ohjaus: Taava Hakala
Musiikki: Mika Paasivaara
Rooleissa: Leea Lepistö, Lina Patrikainen, Akseli Ferrand, Katariina Lantto, Lotta Vaattovaara, Santeri Helinheimo, Atte Antikainen, Mika Juusela, Juho Pulli, Katri-Maria Peltola, Ari-Kyösti Seppo sekä muu ensemble.

Katso kaikki tekijätiedot täältä: https://kuopionkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto/taydellinenresepti/ 

Kiitos kaupunginteatterille kutsusta ennakkonäytökseen!