Tero Mielonen, Pentti Otsamo: Otsonipäiväkirjat / Tero Mielonen, Mari Ahokoivu: Maailman tutkijat

Jatketaan marraskuun kirjajonon purkua parilla lyhyemmällä arviolla. Valmistautuessani Kirjakantin lauantaipäivän Kublivia keskusteluja -ohjelmaosuuteen, pääsin tutustumaan Tero Mielosen tuotantoon. Mielosen kombo on kiehtova. Hän on nimittäin siviiliammatiltaan ilmakehän tutkija Ilmatieteen laitoksella. Tämän lisäksi hän on myös kirjailija, jolta on ilmestynyt muun muassa sarjakuvaromaani Otsonipäiväkirjat sekä lastenkirja Maailman tutkijat. Ensimmäinen yhteistyössä Pentti Otsamon, jälkimmäinen Mari Ahokoivun kanssa. Paitsi tutkija ja kirjailija, Mielonen on myös suuri sarjakuvien ystävä ja -kriitikko, joten on luontevaa, että hänen esikoisteoksensa muodoksi valikoitui juuri sarjakuvaromaani.

Keskustelussamme paljastui, ettei Mielonen insinööriaivoillaan (hänen omia sanojaan) ollenkaan etukäteen ymmärtänyt, millaiseen urakkaan tarttui kun aloitti sarjakuvakirjan kirjoittamisen. Hyvä niin, moni hieno asia olisi jäänyt tapahtumatta, jos ihmiset olisivat etukäteen ymmärtäneet miten työlästä projektin valmiiksi saattaminen on!

Luulin etukäteen, että Otsonipäiväkirjat käsittelisi ilmastonmuutosta. Toki tätäkin sivutaan, mutta ennen kaikkea sarjakuva kertoo tutkijan elämästä. Kovin Mielosen oloinen ja näköinen ilmakehän tutkija lähtee väitöksen jälkeen tutkijavaihtoon Alankomaihin. Tutuksi tulevat tutkijan työn arki, uuden maan ja uuden kulttuurin kummallisuudet sekä koti-ikävä perheen luo. Kansainvälisessä työyhteisössä myös vertaillaan tutkijan työn eroja eri maissa sekä keskustellaan työn, apurahojen ja tutkimusryhmiin pääsyn realiteeteista.

Haastattelussa Mielonen toi esille, ettei tutkijan työtä monikaan pääse näkemään, sillä yleensä se tapahtuu jossakin suljettujen ovien takana. Ja kieltämättä, minullekin ilmakehän tutkiminen ja ylipäänsä tutkija-arki avatui ihan erilaisella tavalla kuin aiemmin.

Lienee ensimmäinen kerta, kun tieteellistä ilmakehään liittyvää asia selostetaan sarjakuvan sivuilla - ja vieläpä savoksi! Kirjan päähenkilö nimittäin lähtee vaihtoon Ilmatieteen laitoksen Kuopion toimipisteestä. Mutta ei hätää, ei kirja läpeensä savolla kyllästettyä ole. Ratkaisu kuitenkin tekee loogiseksi sen, että myös kansainvälisten kollegoiden kanssa käydyt keskustelut on kirjoitettu suomeksi, mutta kirjakielellä. 

***

Samalla tutkijuuden tutuksitekemisen linjalla jatkaa lastenkirja Maailman tutkijat. Tutkijan työ ei tosiaan ole samalla tavalla nähtävissä arkielämässä kuten bussikuskin, lääkärin, opettajan tai vaikka ruokakauppiaan työt. Lasten on vaikea unelmoida sellaisesta, mitä eivät tiedä olemassa olevankaan. Arkeologin tai tähtitieteilijän ura ehkä saattaa siintää mielessä, mutta harvempi piltti osaa haaveilla vaikkapa tutkijan urasta lääketeollisuudessa. 

Mielosen ja Ahokoivun kirjassa käydään asiaan käytännön läheisesti. Ensin kerrotaan, minkälaisista asioista lapsi on kiinnostunut ja sitten, mitä hänestä tuli isona. Esimerkiksi Li rakasti tietokonepelejä, nyt hän mallintaa tietokoneen avulla ilmastoa ja miettii, millainen maapallo on sadan vuoden päästä. Kirjan sanoma on, että kenestä tahansa voi tulla tutkija. Kirja sopii erinomaisesti päiväkoti-eskari-ikäiselle, haaveiluikäiselle. Kustantajan suositusikä on 4-7 vuotta.

Mielonen on jatkanut valitsemallaan teemalla, mutta jälleen eri genren kautta tutkijuutta tarkastellen. Tänä vuonna nimittäin ilmestyi yhdessä Tuukka Hämäläisen kanssa kirjoitettu tietokirja Tiedettä valkokankaalla - enemmän kuin Frankensteinin perintö. Kirjassa käsitellään sitä, miltä tutkijan työ ja elämä näyttää elokuvien perusteella. Aihe on kiinnostava, ehkäpä otan tämänkin kirjan vielä lukuun.

 

Tero Mielonen, Pentti Otsamo: Otsonipäiväkirjat
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa 2016
99s.

Tero Mielonen, Mari Ahokoivu: Maailman tutkijat
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa 2021
52s.