Tverkkaava kuningatar ja naurettava kuningas - Kuopion kaupunginteatterin Marie Antoinette ei jätä kylmäksi

Marie Antoinette on värikäs ja yltäkylläinen esitys. Kuva Kuopion kaupunginteatteri

 

Syökööt kakkua!

Sitaatti on Ranskan kuningatar Marie Antoinetten tunnetuin lausahdus, olkoonkin, ettei hän todellisuudessa niin sanonut. Paljon muitakin asioita hänestä "tiedetään", mutta muidenkin tietojen todenperäisyys on vähän niin ja näin. Se on kuitenkin varmaa, että hänet tietävät nekin, jotka eivät muista ketään muuta menneiden vuosisatojen kuninkaallista.

Kumpi on pahempi/parempi merkki: se, että kansa mylvii vai että se on ihan hiljaa? Marie Antoinette ja hänen aviomiehensä Ludvig XVI eivät olleet kovin taitavia tulkitsemaan kansansa mielialoja. Ihan helppoa tulkittavaa eivät olleet myöskään Kuopion kaupunginteatterin yleisön mielenliikkeet marraskuisena perjantai-iltana. 

Oman kokemukseni mukaan kuopiolainen teatteriyleisö on esiintyjän kannalta aika kiitollista väkeä ja arvostaa näyttäviä tanssikoreografioita, puvustuksia ja kekseliästä lavastusta. Ja kaikkea tätä tarjoilee David Adjmin käsikirjoittama ja Taava Hakalan ohjaama Marie Antoinette. Pitkästä aikaa loisteliasta epookkia: toinen toistaan komeampia pukuja ja mielikuvituksellisempia peruukkeja, joiden korkeudesta kilpailevat vain herkulliset kakut ja macarons-leivosten keot! Näytelmä on värikäs ja yltäkylläinen. 

Siksi yllätyinkin, kun yleisö hienojen tanssikohtausten jälkeen pysytteli hiljaa. Ehkä olen aiemmin sattunut vain erityisten innokkaiden yleisöjen keskelle, mutta yleensä suuren ensemblen tanssikohtaukset kirvoittavat spontaanit suosionosoitukset, jos toisetkin. Vieressäni istuva herrasmies tunsi kyllä rytmit suonissaan ja jammaili mukana, mutta hyytyi hänkin illan edetessä jäädessään vastakaiutta.

Ehkä ilmassa oli ennen kaikkea hämmennystä. Yhdisteleehän näytelmä esimerkiksi surutta epookkia ja katutanssia. Sofia Coppolan Marie Antoinette -elokuvan tunteville tai vaikkapa Netflixin Bridgerton-sarjan faneille modernia populaarikulttuuria historialliseen epookkiin yhdistelevä lajityyppi on tuttu, mutta ehkä muille tverkkaava kuningatar on yksinkertaisesti liikaa. Ja onhan esityksessä kieltämättä paljon hämmentäviä piirteitä: tanssivia tutu-lampaita, lapsellisesti inttäviä kuninkaallisia, rivoa kieltä. Ranskan kuningatar kiroilee kuin seitsemän meren merimies, eikä kuningatartaan vihaava kansa jää siivottomuudessaan kakkoseksi.

Esityksessä tosiaan alleviivataan hallitsijaparin sivistymättömyyttä ja naiviiutta. Kyse ei ole pelkästään naureskelusta, vaan vanhan kansan totuudesta: jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Ludvigille ja Marielle on annettu maallista hyvää kovin paljon, mutta vastaavasti paljon on henkisellä puolella jäänyt saamatta. Kuinka paljon heillä lopulta on ollut oman elämänsä kulkuun valtaa?

Silti voi olla montaa mieltä siitä ohjaajan (näin oletan) ratkaisusta, että Ludvig esitetään niinkin alleviivaavasti alakoulu- tai ehkä paremminkin päiväkoti-ikäisen kaltaisena. Santeri Niskanen on loistava näyttelijä, ja hän olisi osannut tehdä pointin selväksi hienovaraisemminkin. Itävallan keisari Joosef, Marie Antoinetten veli (Atte Antikainen) esitetään samoin tavoin. Sen sijaan Lotta Vaattovaaralla on mahdollisuus nimiroolissa maalata niin isolla kuin pienellä pensselillä ja ihan koko arsenaalilla. Roolisuoritus on onnistunut ja muuntautuminen hemmotellusta ja hännystelijöiden ympäröimästä kuningattaresta tyrmään heitetyksi ja mieleltään järkkyneeksi kuolemaantuomituksi on hieno.

Santeri Niskasen tulkitsema Ludvig XVI on heikko, lapsellinen ja naurettava kuningas.

 

Tunnustan olevani salakuuntelija. Minusta on kerrassaan kiinnostavaa kuunnella narikkajonossa ihmisten ensikäden arvioita. Tämän illan tunnelmat tuntuivat olevan kahtalaisia. Osa piti, osa ei niinkään. Hymyilytti, kun joku arvosteli turhan synkkää loppua ja henkilöiden kuolemaa (en usko tämän olevan suurikaan juonipaljastus) sekä sotakohtauksen pituutta (varsinaista vallankumousta ei mielestäni lavalla nähty kovin montaa sekuntia, painostavaa odotusta kyllä sitä enemmän). Kyllä minäkin aina Titanic-elokuvaa katsoessani toivon, ettei laiva tällä kertaa törmäisikään jäävuoreen, mutta historialliset faktat niin epäonnisesta merimatkasta kuin Ranskan vallankumouksen verisyydestä nyt ovat kiistattomat ja armottomat.

Sen sijaan samaa mieltä olen katsojan kanssa, joka arvioi lopun vankilakohtauksen olleen liian pitkä. Tanssivien lampaiden ja väkijoukon härskin ilottelun jälkeen on aika paljon vaadittu, että yleisö jaksaa seurata niinkin pitää valtio-opillista pohdiskelua Montesquieun, Voltairen ja Rousseaun hengessä kuin mitä nyt nähtiin.

Marie Antoinettessa on kovin paljon kaikkea, ja ehkä jopa liikaa. Minusta on kuitenkin mukavaa hämmentyä, sitä tapahtuu itse asiassa teatterissa turhan harvoin. Lisäksi on rehellisyyden nimissä sanottava: osa-alueet on toteutettu hirvittävän hienosti: pääosan tulkinta, suuret joukkokohtaukset ja tanssikoreografiat, upea puvustus ja lavastus, kaikelle hienostelulle vastapainoa tuova punk-henki ja anarkia - Marie Antoinette ei jättänyt elinaikanaan ketään kylmäksi, miksipä pitäisi hänestä kertovan näytelmänkään niin tehdä?

Esityksen jälkeen jäin miettimään, saivatko Marie Antoinette ja Ludvig XIV sen, mitä ansaitsivat. En tiedä, mutta kaupunginteatterin ensemble olisi kyllä ansainnut tänä iltana innostuneemma yleisön.

No, syökööt kakkua.

 

Kuopion kaupunginteatteri: Marie Antoinette
Käsikirjoitus: David Adjmin
Ohjaus: Taava Hakala
Suomennos: Sami Parkkinen
Lavastus ja pukusuunnittelu: Marie Antikainen
Koreografi: Sanaz Hassani
Rooleissa mm. Lotta Vaattovaara, Santeri Niskanen, Atte Antikainen, Mika Juusela, Lina Patrikainen, Leea Lepistö, Sari Happonen, Ari-Kyösti Seppo, Sari Harju, Katariina Lantto, Mikko Paananen, Riina Björkbacka, Katri-Maria Peltola, Santeri Helinheimo, Akseli Ferrand... Katso koko esiintyjäkaarti sekä muut tekijätiedot täältä.

Liput esitykseen saatu.