Veriveljet ei häpeile suuria tunteita

Kuva: Kuopion kaupunginteatteri 


Niin maailmanhistoria kuin ikiaikainen tarusto aina antiikin tarinoita myöten on täynnä kertomuksia toisiaan vastaan nousevista veljeksistä, veljesvihasta, -kilpailusta ja veljensurmista. Tähän perustuu myös Willy Russelin menestysmusikaali Veriveljet (Blood Brothers). Kun tarina perustuu näinkin vaikuttaviin ja vahvoihin tunteisiin, mitäpä suotta himmailemaan muidenkaan tunteiden osalta. 

Näin tuntuu ainakin ajatelleen Tommi Auvinen ohjatessaan musikaalin Kuopion kaupunginteatteriin. Auvisen viisivuotiskausi teatterin johdossa on päättynyt ja ohjaus on ikään kuin jäähyväisteos kuopiolaiselle teatterikansalle. Esityksen koreografiasta vastaa hänen puolisonsa Teija Auvinen. Musikaalilla on heille suuri merkitys, sillä he ovat tehneet sen yhdessä ensi kertaa Tampereen Työväen Teatteriin 90-luvun alkupuolella. Mikään läpihuutojuttu ei siis musikaalin uudelleenlämmitys ole ollut. Eikä läpihuutojuttuna voi pitää tarinaakaan:

"Eikä pelkää ketkuttelua. Tarinan pitää olla sydämeenkäypä ja hauska ja siitä pitää löytyä elämän muhevuus", parivaljakko kuvailee kaupunkilehti Viikkosavossa.

Eikä ole pelkkää ketkuttelua tämä, vaikka sitäkin toki tanssikohtauksista löytyy.

Tarina lyhykäisyydessään: rouva Johnstonella (illan esityksessä Katri-Maria Peltola) on iso lapsikatras, velat painavat niskassa, kelvoton mies lähtee kävelemään, mutta vielä viime töinään saattelee tulevan ex-vaimonsa raskaaksi. Tulossa on kaksoset. Jos toisilla on pieniä suita ruokittavana liikaa, rouva Lyonsilla (illan esityksessä Johanna Jauhiainen) ei ole ensimmäistäkään. Hän elelee kotirouvana suuressa talossa miehensä (Ilkka Pentti) reissatessa ja hoitaessa afääreitään. Kun hän kuulee siivoojansa ahdingosta, herää ajatus: entäpä jos rouva Johnstone antaisi vauvoista toisen hänelle?

Niin Mickey (Atte Antikainen) ja Eddie (Oliver Kollberg) erotetaan toisistaan: toinen elää köyhyydessä, toinen yltäkylläisyydessä. Äidit yrittävät pitää pojat erossa toisistaan, mutta yritys on tuomittu epäonnistumaan. Aivan kuten poikien elämätkin, se on selvää jo heti ensi kohtauksesta lähtien.

Esitys käynnistyy verrattain hitaasti. Ehdin jo ihmetellä, milloin päästään seuraamaan itse veljesten elämää, sillä alussa pääosassa ovat äidit, äitien rakkaus ja menettämisen pelko, molemmilla hirvittävän suuri voima. Peltola ja Jauhiainen ovat rooleissaan uskottavia. He myös vaihtelevat rooleja päikseen, joten noin joka toisessa esityksessä Jauhiainen esittää vuorostaan tiukalla toimeentulolla lapsikatrastaan elättävää Johnstonea ja Peltola puolestaan rikasta rouva Lyonsia. Olisipa kiinnostavaa nähdä, miten esitys muuttuu/muuttuko vaihdoksen myötä! 

Toinen tuplaroolitus on Mikko Rantanivan ja Akseli Ferrandin jakamassa, tummanpuhuvassa kertojan roolissa. Katsomassani esityksessä roolissa nähtiin Rantaniva, joka on liki paholaismaisen uhkaava. Mietin, miksi hahmossa oli jotakin etäisesti tuttua, mutta vähän vastaavanlaisessa roolissa Rantaniva nähtiin muutamia vuosia sitten Cabaret-musikaalissa! Vaikka suoritus hyvä olikin, aprikoin mihin kertojaa tarinassa tarvittiin. Ehkä ei tarinassa tarvittaisikaan, mutta hänen laulamanaan toistuva musiikkiteema kiristi uhkan tuntua kerta toisensa jälkeen.

Veljesten yhteistä rakkaudenkohdetta Lindaa esittää Lotta Vaattovaara, ja syystä tai toisesta pidän aina valtavasti hänen roolitöistään ja ostan ne täydellisesti, esittipä hän oikeastaan mitä tahansa. Vaattovaara, Antikainen ja Kollberg kasvattavat musikaalin mittaan hahmonsa leikkisistä lapsista vapaudenhuumaisiksi nuoriksi ja edelleen realiteettien murtamiksi aikuisiksi. Erityisesti Antikaisen muuntautuminen valloittavasta ja elämänuskoisesta pikkupojasta päähänpotkituksi rikolliseksi on hurjan hyvä ja vaikuttava.

Erityistä muuntautumiskykyä osoittaa myös toimelias Mika Juusela, joka esittää Mickeyn isoveljeä Sammya, poliisia ja kahtakin eri opettajaa. Näyttelijöiden muuntautumista tuki myös upeasti puvustus, joka oli onnistuneimpia pitkään aikaan näkemistäni näytelmistä (pukusuunnittelu Jaana Aro).

Edellä mainittujen lisäksi ensembleen kuuluu iso joukko muita teatterin näyttelijöitä ja vierailijoita, muun muassa tanssi- ja musiikkipedagogiikan opiskelijoita. Orkesteria johtajat Veera Salminen ja Petra Immonen. Musiikki soikin läpi esityksen muhevasti ja tarinan vaihtuvia tunnetiloja tukien. Kauttaaltaan hyvästä linjasta herkkupaloina mieleen jäivät esimerkiksi Kollbergin laulamassa soolossa yllättämään päässeet, puhtaat falsetit.

Kuten alussa kirjoitin, tunnetta ja latausta ei esityksestä puutu. Heti alussa on selvää, että veljeksistä molemmat kuolevat, tämä ei liene kummoinenkaan juonipaljastus. Siinä mielessä käsikirjoitus on reilu, että katsojalla on runsaasti aikaa valmistautua lopputulemaan. Toisaalta esityksen aikana saa myös nauraa useaan otteeseen. Erityisesti poikien lapsuusosa tuo kaivattua keveyttä synkkyyden vastapainoksi. Moneen otteeseen kuitenkin mietin, lähdenkö tähän mukaan, uskonko kaikkiin näihin suuriin tunteisiin. Olisi saattanut jäädä uskomatta, elleivät esiintyjät olisi olleet niin 100-prosenttisesti esityksensä takana. Kun he näyttivät uskovan, minunkin oli helppo uskoa. Näin kai on esittävässä taiteessa on yleensäkin

Käsittääkseni vuonna 1983 ensi-iltansa saanut musikaali ei ollut varsinainen hitti heti, mutta kun se tuotiin West Endiin, sitä esitettiinkin sitten kaikkiaan 24 vuotta, kolmanneksi pisimpään West Endin historiassa. Minun on helppo nähdä syyt molempiin vastaanottoihin. Veriveljien aihepiiri ei ole kaikista helpoin, monelle aihe on kenties hyvinkin kipeä. Useimmat kaipaavat musikaaliin, jos nyt ei edes onnellista, niin jollakin tapaa tyydyttävää loppua kuitenkin. Ja tismalleen samoista syistä Veriveljet lieneekin muodostunut monelle niin tärkeäksi tarinaksi.


Kuopion kaupunginteatteri: Veriveljet
Käsikirjoitus: Willy Russel
Musiikin sävellys ja sanat: Willy Russel
Ohjaus: Tommi Auvinen
Suomennos: Tommi Auvinen, Jukka Virtanen
Rooleissa: Atte Antikainen, Oliver Kollberg, Katri-Maria Peltola, Johanna Jauhiainen, Mikko Rantaniva, Akseli Ferrand, Mika Juusela, Lotta Vaattovaara, Ilkka Pentti, Santeri Helinheimo, Riina Björnbacka, Leea Lepistö, Sari Happonen, Sari Harju
Katso koko työryhmän tiedot Kuopion kaupunginteatterin sivuilta

Kiitos Kuopion kaupunginteatterille kutsusta näytökseen!











Kommentit

  1. Kuulostaapa kiinnostavalta. Yhä haaveilen teatterireissusta Kuopioon, tämä voisi olla hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tai pian ensi-iltaan tuleva Marie Antoinette!

      Poista

Lähetä kommentti