Jori Reijula: Tähtipylly

 

Kaikenlaisiin kysymyksiin sitä saakin vastailla, kun sattuu lukemaan kirjaa, jonka nimi on Tähtipylly! Joten ennen kuin luet yhtään pitemmälle, haluan alleviivata, että kirjan nimi viittaa leikkiponiin ja hänen pepussaan olevaan tähtikuvioon.

No niin, nyt kun viitekehys on selvillä, voimme jatkaa. Jori Reijulan esikoisteos Lattesamurai ilmestyi viime vuonna. Jiipeestä, aikamme antisankarista, kertova tarina on kasvamassa trilogian mittaiseksi. Toinen kirja kantaa tosiaan nimeä Tähtipylly, ja päätösosa Museokilvet ilmestyy vielä tänä vuonna. 

Esikoisromaania lukiessani totesin, etten ihan kuulu kirjan kohderyhmään. Sama tunne jatkui entistäkin voimakkaampana noin 2/3 Tähtipyllystä. Se, että minä en ole kohderyhmää, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kirja olisi huono. Jos nyt ihan totta puhutaan, kaltaiselleni keski-ikäisehkölle, kulttuurista, yhteiskunnasta ja ihmissuhteista kiinnostuneelle cis- ja heteronaiselle kolahtavaa kirjallisuutta julkaistaan tässä maassa, maailmasta puhumattakaan, enemmän kuin ehdin koskaan lukemaan. 

Miesoletetuista en ole niinkään varma. Toki dekkari-, jännitys-, sota- ja uusimpana tulokkaana true crime -kirjallisuus elää ja voi hyvin: saamme varmasti piakkoin nähdä taas isänpäiväksi ilmestyvien, tummanpuhuvilla kasvokuvilla varustettujen uutuuskirjojen kavalkadin. Mutta että miesoletetuille suunnattua kirjallisuutta, jossa puhutaan ihmissuhteista ja tunteista? Lasten kanssa leikkimisestä? Itketään? Halataan? Nauretaan? Heteromiehille suunnattu kirja värikkäillä kansilla??

Maailmalla puhutaan lad litistä (vrt. chick lit), mutta Suomessa genreen sopivaa kirjallisuutta ilmestyy hyvin vähän. Reijulan humoristiset romaanit ovat virkistävä poikkeus. Jiipee kavereineen sekoilee menemään, käy radalla ja vapaapainimatseissa, pelaa sählyä ja konsolipelejä, leikkii poneilla, letittää hiuksia ja ylipäänsä yrittää ratkaista arvoitusta, kuinka olla mies 2020-luvun hyvinvointiyhteiskunnassa, kun isoisät vielä sotivat ja kaatoivat karhuja paljain käsin.

Vaikka en pysty tähän postmoderniin hämmennykseen samaistumaan kunnolla oikein millään tasolla, ymmärrän kuitenkin, että se on olemassa. Jiipee ihailee The Rockia, mutta on itse parhaimmillaan keittiöpsykologiassa ja tunteiden reflektoinnissa. Jos jokin kone ei toimi, hän soittaa appiukolle ja jos taas rahat on loppu, omalle isälleen, sillä nykyisin työikäiset eivät elä yhteiskunnassa, jossa jokainen sukupolvi olisi automaattisesti vanhempiaan rikkaampi. Vastapelurinsa ja vaimonsa Raijan kanssa Jiipee on helisemässä ja keskellä aviokriisiä, enkä yhtään ihmettele miksi. Raijakin on hämmentynyt.

En ihmettele ollenkaan sitä, että Reijulan kirjat ovat saaneet monelta innokkaan vastaanoton. Hän kirjoittaa juuri sellaisista arkipäiväisistä ja tunnistettavista asioista, joiden parissa hyvin monet päivittäin painiskelevat.

Aiemmin mainitsin, että ensimmäiset 2/3 kirjasta minä kuitenkin koin olevani vahvasti vierailla vesillä. Mitä sitten viimeisen kolmanneksen aikana tapahtui? Mielestäni Reijula kuvasi erinomaisesti elämänhallinnan menettämistä ja sitä, mitä tapahtuu, jos elämä sakkaa yhtä aikaa työ- ja perhe-elämässä. Suomalaiseen kirjallisuuskenttään mahtuisi erittäin paljon nykyistä enemmän paitsi lad litiä myös keskustelua alkoholinkäytöstä. Alkoholi kuuluu monella niin iloon, suruun kuin niiden välisiin suvantoihinkin. Alkoholin liikakäyttö mielletään kuitenkin kulttuurissamme kuuluvaksi vahvasti yksityisasioihin, eikä siihen mielellään puututa, ennen kuin alkaa olla jo liian myöhäistä. On hienoa, että asia nostetaan Tähtipyllyssä esille vakavalla mielellä, mutta kirjan tunnelmaan sopien ja liikaa saarnausta välttäen. Myös heteronormatiiviset oletukset saavat kirjassa lopulta kyytiä.

Savolaiselle Tähtipylly tarjoaa edellisen osan tapaan tuttujen paikkojen bongausta vaikka millä mitalla. Kuopiolaistunut kirjailja osoittaa huomattavaa paikallistuntemusta valinnoissaan, mikä tuo hauskoja nyansseja kerrontaan: Jiipeen ja Raijan koti on tietysti Hiltulanlahdessa, asuinalueista trendikkäimmällä, ja yön hämärimmät tapaukset sattuvat Jolenen tanssilattialla. Äänikirjan lukija Antti Lang taisi tosin ääntää ravintolan Tsouliiniksi, mikä huvitti. Jolene on Kuopiossa Jolene, eikä mikään muu.

Kuuntelin kirjan äänikirjana, vaikka minulla on se myös fyysisenä kappaleena. Tällä hetkellä opiskelut painavat kuitenkin sen verran pahasti päälle, että kirjat etenevät nyt parhaiten kuuntelemalla. Aluksi en ollut ihan varauksettoman ihastunut Langin eläytymiseen lukijana, mutta kyllä siihen sitten tottui. Erityisesti Jiipeen inhottava esimies Allu nousi yököttävyydeltään ihan uusiin ulottuvuuksiin lukijan eläytymisen myötä.

Jori Reijula: Tähtipylly
Bazar 2023
Äänikirjan kesto 10h 50min
Lukija Antti Lang