Jori Reijula: Lattesamurai

 

Jiipee ei ole erityisen lahjakas, eikä idolinsa The Rockin kaltainen alfauros, mutta hän on objektiivisesti mitattuna pärjännyt elämässään melkoisen hyvin, kiitos äitinsä helikopterivanhemmuuden, isänsä suhteiden sekä yhteiskunnallisten valtarakenteiden valkoisille cis-heteromiehille luomien etuuksien. Yhtä vain puuttuu, nimittäin rakkaus.

Espoolainen insinööri uskoo kuitenkin löytäneensä elämänsä rakkauden savolaisesta Raijasta. Ja kukapa suuren rakkauden eteen ei olisi valmis tekemään uhrauksia. Erityisen altis niille on Jiipee, joka lähtökohtaisesti muutenkin haluaa miellyttää muita ihmisiä. Alkaa parisuhde-elämän kuvaus, jossa Jiipeen poikamieselämän peruspilareita: öiden valvomista tietokonepelejä pelaten, vallattomia bileiltoja muiden poikamiesten kanssa sekä muuta yleistä vetelyyttä aletaan nakertaa pala palalta. Kauniisti ilmaistuna, Jiipee on pahasti tossun alla.

En oikeastaan kuulu kirjan kohderyhmään, mutta pystyisin nimeltä mainitsemaan, ketkä kuuluvat. Lähimpänä lienee samassa sängyssä jo parikymmentä vuotta nukkunut insinöörimies, jolle kirja on seuraavaksi menossa lukuun. Tosin oikeastaan luulen jo tietäväni, mitä mieltä hän on kirjasta, mutta koska pelkään kuulostavani liiaksi Raijalta, en laita sanoja hänen suuhunsa. Joka tapauksessa luulen, että vielä paremmin kirja sopii tuoreihkoissa parisuhteissa paikkaansa etsiville, keskiluokkaisille, hyvin toimeentuleville ja esimerkiksi padelin tai golfin parissa sisäistä vallattomuuttaan helliville isimiehille.

Paras somessa näkemäni määritelmä Lattesamuraista on, että se on Bridget Jonesia miehille. Hurraa! On jo korkea aikakin, että Suomessa kirjoitetaan miehille viihdettä ilman, että sisäänkirjoitettuna on vaatimus sankariudesta, machoudesta tai vähintään Luokkakokous-tyyppisestä pojat on poikia -silittelystä. Jiipee on aidosti antisankari ja hänen kauttaan kirjailija julistaa muillekin miehille, että se on ihan ookoo.

Ei ole Jiipeen, eikä edes Jori Reijulan vika, että satuin tarttumaan Lattesamuraihin huonona hetkenä. Listataanpas: pääministeristä otettu legginsikuva, kansanedustajan pitkäaikainen ja järjestelmällinen ahdistava käytös nuoria (ja myös alaikäisiä) naisia kohtaan, toisesta kansanedustajasta otettu salakuva ja sen julkaisu ahdistavalla tavalla. Sokerina pohjalla USA:n korkeimman oikeuden juhannusaattona tekemä päätös aborttioikeuden rajaamisesta.

Kun Lattesamurain takakannessa kysytään: "Millaista on olla mies nykymaailmassa?", tekisi mieleni vastata, että ihan helvetin helppoa, mennäänkö muihin aiheisiin.

Mutta ehkä meidän tosiaan kannattaa hieman puhua miehistä, sillä jokuhan heitä tuntuu kovasti riipivän. Ja se joku on etuoikeuksien menettäminen. Jiipee kärvistelee tossun alla ja pelkää pirttihirmu-Raijan raivoa. Me suomalaiset rakastamme tällaista asetelmaa populaarikulttuurissa. Mietitäänpä vaikka Pekka Puupäätä ja Justiinaa. Siinä missä mies on vähän onneton ressukka, nainen häärää ja määrää kaapin paikan. Olemme valmiita myöntämään, että ilman naisen hääräämistä mikään ei ehkä koskaan valmistuisi, mutta toisaalta pinnan alla piilee tieto siitä, että pärjättäisiin sitä vähemmälläkin. Relaa! Olisit nätimpi, kun hymyilisit enemmän! Miehillä onkin usein positiivisia kokemuksia siitä, että usein elämässä keskinkertainen riittää.

Huomaamatta kuitenkin jää, että Raija ja Justiina eivät ehkä lähtökohtaisesti ole syntyneet nuttura liian tiukalla, vaan heidät on siihen rooliin asetettu.

Ehkä Raijalla, Justiinalla ja lukuisilla muilla sisarilla on syytä olla stressaantunut pirttihirmu. Ehkä he ovat joutuneet koko elämänsä, pienestä pitäen suorittamaan, olemaan vähän parempia kuin muut (eli pojat), tekemään asiat täydellisesti, ja mielellään vielä sitäkin paremmin, saadakseen osakseen hyväksyntää ja huomiota. Sillä välin Jiipee ja Pekka ovat hengailleet kavereiden kanssa ja todenneet, että palvelu pelaa kun esittää sopivasti uusavutonta. Opiskelu- ja työpaikkojen ovet, ylennyksistä puhumattakaan, avautuvat mukavasti vähemmälläkin puristamisella. Ahdistaahan se, jos sellaiset etuoikeudet viedään. 

Raija, sympatiani ovat puolellasi.

En ole aivan varma, onko Reijula ajatellut tätä kirjaa kirjoittaessaan, vai onko tavoite ollut ennemminkin luoda vertaistukea parisuhdedynamiikan ja uusien roolien kanssa kipuleville miehille. Sekin on hyvä tavoite. On ehkä viisasta, että kysymys jää avoimeksi ja jokaisen lukijan itsensä päätettäväksi. Lattesamurain voi lukea viihdyttävänä, Modernit miehet -tyylisenä huumoripläjäyksenä, tai sitten voi tulla lukiessaan äkäiseksi, kuten minä tulin. 

Se ei kuitenkaan ole romaanin heikkouden merkki, päin vastoin, tässä tapauksessa se on luettavissa silkaksi ansioksi.

Jori Reijula: Lattesamurai
Bazar 2022
350s.