Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 1 - Hälytystila

 

Blogiani pitempään seuranneet tietänevät, ettei scifi ole ollenkaan minun heiniäni. Syynä on tietenkin ennen kaikkea oma haluttomuuteni poistua epämukavuusalueelta. Scifi (ja sama pätee muuten myös esimerkiksi fantasiaan) vaatii lukiessaan uuteen maailmaan ja uusiin lainalaisuuksiin tutustumista, ennen kuin tarinaan pääsee sisälle. Myönnän, että pysyttelen mieluiten tässä omassa tutussa todellisuudessani.

Mutta kun ensi kertaa kevättalvella luin Martha Wellsin Hugo-palkitusta Murhabotin päiväkirjat -sarjasta, tunsin siihen heti omituista vetoa. Tulevaisuuteen sijoittuvassa sarjassa avaruusmatkoille tarvitaan mukaan seurueen turvallisuudesta ja vartioinnista vastaava androidi. Paitsi metallista ja virtapiireistä, botit koostuvat myös orgaanisista osista. Välttämättömyydestään huolimatta ihmiset kammoksuttavat botteja - ja kuten Murhabotin päiväkirjoista saamme lukea, tunne on ihan molemminpuolinen. 

Kirjan pää"henkilö" -botti on nimittäin hakkeroinut omat järjestelmänsä, eikä se näin ollen enää ohjelmoinnin orja. Mutta tekeekö se siitä - hänestä? - tuntevan, itsenäisen ajattelevan yksilön, henkilön?

Kirjan kuuntelu (lukijana muuten mainio Mikko Toiviainen, kirjasomestakin tuttu Kalenterikarju) osui ajankohtaan, jossa olen työn puolesta mietiskellyt paljon tekoälyä ja sen mahdollisia tulevaisuuden sovelluksia. Vaikka laajamittaiseen avaruusmatkailuun voi kulua vielä pitkä aika, ei koneälyn ja inhimillisyyden yhdistyminen ja siitä seuraavat eettiset kysymykset ja ongelmat tuntuneet kuunnellessa kovinkaan kaukaiselta tulevaisuudelta.

Itse juoni, jossa botin suojelema seurue lähtee pelastusretkelle ja joutuu melkein itse toisten bottien tuhoamaksi, ei ollut, vähemmän yllättävästi, itselleni kovinkaan kiinnostava osuus. Mutta juuri tämä tekoälyn ja henkilöyden, itsenäisen entiteetin, rajanvedon häilyväisyys oli psykologisesti ja eettisesti todella kiinnostava teema. Pidin myös kirjan tummasta huumorista. Murhabotti on nimittäin järjestelmänsä hakkeroinnin jälkeen imuroinut itselleen suuret määrät tv-viihdettä, jota se katsoo lähes pakonomaisesti. Kuunnellessani kuvittelin, että botin bingettämä sarja oli Temppareiden kaltaista tosi-teeveetä, mutta nyt kustantajan esittelyn uudelleen luettuani sarja paljastuikin saippuasarjaksi. Niin tai näin, tämä inhimillinen piirre oli hykerryttävä ja kirjailijalta loistava oivallus. Muutenkin luulen, että moni milleniaali tai sitä nuorempi pystyy samaistumaan bottiin yllättänkin hyvin.

Kaltaiselleni scifin välttelijälle sarjan avausosa Hälytystila oli loistava matalan kynnyksen teos kahdessakin mielessä. Ensiksikin siksi, että kirjassa mennään suoraan asiaan. Aluksi ei siis ole luvassa pitkällisiä maailmojen esittelyosuuksia, kuten scifissä niin usein on. Maailma avautuu kyllä pala palalta kirjan, ja arvatenkin myös kirjasarjan edetessä. Toiseksi romaani on pituudeltaan napakka, joten jos murhabottien maailmat eivät jaksakaan kiehtoa, tämän kirjan jaksaa kyllä kuunnella loppuun siitä huolimatta. Uskallan siis suositella lukemista muillekin laillani rajoittuneille.

Olen kuitenkin vähän kahden vaiheilla, tulenko jatkamaan tämän sarjan parissa. En kääntynyt scifi-faniksi, mutta ehdin kyllä kyllä tavallaan kiintyä päähenkilöbottiin. Erikoiskiitos ja -maininta on esitettävä myös kannen suunnittelusta Samppa Rannalle. Värikylläinen kansi sopii mielestäni erinomaisesti kirjan henkeen ja myönnän ihan suoraan, etten englanninkielisen version tummanpuhuvan kannen perusteella olisi varmastikaan koskaan kirjasarjasta kiinnostunut. Joskus se on pienestä kiinni.

Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 1 - Hälytystila (The Murderbot Diarys 1: All Systems Red 2017)
Hertta Kustannus 2023
Suomennos Mika Kivimäki
Ulkoasu Samppa Ranta
Äänikirjan lukija Mikko Toiviainen
4h 23min