Lauren Weisberger: Paholainen puuttuu peliin


 

Kun näin kevään kirjakatalogeista, että ikoninen Paholainen pukeutuu Pradaan saa jatko-osan, päätin ehdottomasti lukea tämän Paholainen puuttuu peliin -romaanin. Voi olla, että kuvittelin pitäneeni ensimmäisestä kirjasta enemmänkin kuin mitä itse asiassa olen pitänyt, mutta hei, kukapa kaikkea yli kymmenen vuotta sitten lukemaansa voisi niin tarkasti muistaa. 

Sillä vaikka Paholainen pukeutuu peliin on toimivaa, joskin juonellisesti yllätyksetöntä viihdettä, jonka Lauren Weisberger kyllä niin hyvin taitaa, en muistakaan, milloin romaani olisi aiheuttanut minussa niin paljon vastenmielisyyden tunteita kuin nyt.

Jo ensimmäistä osaa lukiessa kiinnitin huomioni yltiöpinnallisuuteen ja ulkonäkökeskeisyyteen, kaiken kaikkiaan erittäin julmaan ja kylmään muotimaailmaan, mihin tarina sijoittuu. Mutta kaikki tämä tuntui olennaiselta Runaway-lehden arkea kuvatessa, sillä sellainenhan muotimaailma tosiaan varmasti on. Ja Weisbergerillä on siitä omakohtaisia kokemuksia. 

Silti ja ehkä juuri siksi yllätti, että se, minkä Paholainen pukeutuu Pradaan -teoksessa oli tulkittavissa kriittiseksi tarkasteluksi, olikin nyt muuttunut hyveeksi. Tässä kohtaa on huomattava, että alkuteos When Life Gives You Lululemons on ilmestynyt vuonna 2018, ja neljässä vuodessa maailma on muuttunut melkoisesti. Siitä huolimatta monessa kohtaa tuntui, kuin kirja olisi ei-niin-raikas-tuulahdus jostakin vuosituhannen vaihteesta.

(SV: Syömishäiriöt)

Vuonna 2022, jolloin kehopositiivisuus ja ennen kaikkea kehorauha alkaa kuitenkin olla terminä (joskaan ei suinkaan käytännön tasolla) lyönyt itsensä läpi, oli teksti paikoin kuvottavaa luettavaa juuri tästä näkökulmasta. Ihmisten ulkonäköä kuvataan roisin sanakääntein: ylipainoiset ihmiset ovat hikisiä, tursuavia ja myös henkisesti epämiellyttäviä. Kun Emily Charltonin ystävä Miriam on lihonut pikkulapsiarjen keskellä ja on USA:n kokoa 10, tuntuu se olevan maailmanloppu. Ihmekös, että avioliittokaan ei voi hyvin. Kuvaavaa on, että Miriamin kirjan lopussa tapahtuvan toisen tulemisen sinetti ei ole niinkään se, että hän palaa kotiäitiydestä työelämään, vaan se, että hän on laihtunut, käy kolme kertaa viikossa potkunyrkkeilemässä, hänen vyötärönsä on kokoa neljä ja mikä tärkeintä, hän pukeutuu jälleen kalliisiin ja tyylikkäisiin merkkivaatteisiin college-housujen ja t-paitojen sijasta.

Ja aivan kuin Weisberger ei olisi koskaan mitään syömishäiriöistä kuullutkaan, erityisesti Emily esittää useaan otteeseen erittäin arveluttavia kannanottoja terveellisestä nälän näkemisestä ja osoittaa arvostusta ja ihailua henkilöille, joilla on itsekuria kuihduttaa itsensä erittäin laihoiksi.

(SV loppuu)

Kehovihamielisyyden ohella yltiökulutuksen ihannointi oli toinen minua häirinnyt asia. Jälleen kerran, muotilehdestä kertovassa tarinassa se ikään kuin kuului asiaan ja kuvattiin kriittisesti, mutta nyt Greenwitchin lähiökortteleissa kerskakulutetaan oikein kunnolla. Ja vaikka kirjan päähenkilökolmikko Emily, Miriam ja Karolina naureskelevatkin toisten lähiöäitien kuluttamiselle, he toimivat itse tismalleen samalla tavalla.

En epäile ollenkaan, etteikö tällaista elämää jossakin vietetä sen kummemmin ilmastonmuutoksesta tai nälänhädistä välittämättä, mutta onko tämän vuosikymmenen hengen mukaista enää ihannoida sellaista elämäntapaa? Mielestäni ei.

Jos olen tulkinnut väärin ja tarinaan on haluttu tuoda kriittisiä sävyjä, on tässä epäonnistuttu, sillä ainakin omiin silmiini käänteet näyttäytyvät juuri tuon elämäntyylin glorifiointina.

Mutta jos kaikesta tästä ärsyttävyydestä pääsee yli, on Paholainen puuttuu peliin toki ihan menevä tarina. Miranda Priestleyn entinen assistentti Emily on luonut menestyksekkään uran huipputähtien kriisimanagerina. Mitä enemmän mädältä haiseva korkean profiilin skandaali, sitä todennäköisemmin Emily kutsutaan paikalle. Viime aikoina tosin nuori sukupolvi on alkanut tehdä tuloaan ja uusi tulokas rohmuaa Emilyn pitkäaikaisia asiakkaita. Onhan Emily sentään "jo" 36-vuotias!

Emily tulee märehtimään kohtaloaan ystävänsä Miriamin luokse Greenwitchin esikaupunkialueelle ja saa kuulla, että Miriamin vanha ystävä Karolina on joutunut ongelmiin. Hän on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta, mutta kiistää syyllisyytensä. Samalla Karolinan aviomies, senaattori ja todennäköinen tuleva presidentti on heittänyt vaimonsa ulos yhteisestä kodista ja erottanut tämän lapsestaan. Emily ja Miriam päättävät auttaa Karolinaa, sillä jotakin omituista koko tapahtumaketjussa on...

Juoni on kieltämättä koukuttava, vaikka ei sisällä yhtään yllätystä. Sellaiseksi laiturinnokka- ja uima-allaskirjaksi romsku on siis oivallinen, mutta huomattavasti parempia ja ennen kaikkea vähemmän arveluttaviakin genrensä edustajia löytyy. Paholainen puuttuu peliin ei vuonna 2022 enää edusta tätä päivää.


Lauren Weisberger: Paholainen puuttuu peliin
Nemo 2022 (When Life Gives You Lululemons 2018)
Suomentanut Tiina Talvitie
383s.
















T






Kommentit

  1. Onpa outoa, että ensimmäisessä kirjassa kritisoidaan ja uudemmassa ei! Ei tosiaankaan kuulosta kirjalta, joka olisi ajassa kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin sitäkin, että onko ongelma sarkasmin sävyssä. Että kirjailija ajattelisi lukijan ymmärtävän, että
      hän tässä ironisesti kommentoi yhteiskuntaa. Mutta monessa kohtaa ei kyllä ollut ollenkaan sellainen olo, ja näitä kohtia oli sen verran paljon, ettei se voine olla sattumaakaan.

      Poista
  2. Minua häiritsi sama kritiikitön kerskakuluttaminen Kevin Kwanin mainiossa Ökyrikkaat aasialaiset -sarjassa. Ymmärrän hyvin, että hillitön tuhlaaminen on edelleen yleinen elämäntapa. Sitä en ymmärrä, että fiksu kirjailija ei meinaa osata tunnistaa tavan älyttömyyttä vaan ihannoi epäekologista tuhlaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Parin vuosikymmenen takaisista teoksissa tämän jotenkin sietää, sillä aika oli erilainen.
      Mutta että tällaista ihannoidaan
      nykypäivänä? Ei tunnu ollenkaan vastaavan oman ajatusmaailmani ja somekuplani ajattelutapaa.

      Poista
  3. Kuulostaa oudolta tässä maailmanajassa. Kiitos kun kerroit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin sitä, että onko vielä sellaisiakin piirejä, joissa asiat nähdään eri tavoin. Ja varmasti on, helposti uskon, että Amerikassa varsinkin. Mutta silti. Tarvitaanko tässä maailmanajassa tällaista?

      Poista

Lähetä kommentti