Janne Holmström: Kauan sitten hukkunut



Aivan ensiksi täytyy antaa kiitosta toisen asuinpaikkani Pielaveden kirjastolle. Paitsi, että sieltä löytää kiinnostavat uutuudet usein ihan vahingossa, ilman jonottamista ja suoraan hyllystä, on kirjaston väellä myös tapana asetella uutuusromaanien joukkoon runollisia täkyjä. Ja niihin huomaan tarttuvani yhä useammin.

Ilman taannoista kirjastokäyntiä ja suoraan silmieni eteen asetettua teosta olisin tuskin bongannut Janne Holmströmin esikoisrunokokoelmaa Kauan sitten hukkunut.

Teoksessa kirjoittaja peilaa Tanskaan sotalapseksi lähetetyn isoisänsä kohtaloa. Isoisä palasi kotimaahan takaisin, tai ainakin osa hänestä. Lapsuudentraumat eivät kuitenkaan jätä rauhaan, mies hylkää perheensä, jonottaa sosiaalitoimistossa, elää puistossa. Sota ei pääty koskaan.

Tarinaa kerrotaan tuokiokuvina, salamavalon välähdyksinä, kuvina, joita ei koskaan otettu, mutta jotka olivat.

Lapset Tanskaan turvaan kuljettanut s/s Wellamo ei haaksirikkoudu, vaan se romutetaan myöhemmin täysin palvenneena. Mutta entä ihmisen hylky? Joskus haaksirikkoa ei edes näe.

Sodassa, kahden paratiisin välissä, huomaan
toisen jääneen  Voiko elämä loppua ilman
Kuolemaa? 

Sota jatkuu ihmishylyn sisällä, kovertaa ontoksi, ulkopuolelta katsottuna näkymättömäksi, korkeintaan haitalliseksi vieraslajiksi. Vetää kohti pohjaa.

Teemana sotalapsien kohtalot ja traumat eivät ole uusi asia. Herkkää aihetta alettiin syystäkin käsitellä joitakin vuosikymmeniä sitten, kun sotalapset saavuttivat iän, jossa asiaa tuntui turvalliselta ja tarpeelliselta muistella. 

Tässä runokokoelmassa kuvattava lapsi, myöhemmin aikuinen mies, ei saanut muistomitalia, ei sovitusta tai kompensaatiota. Ellei sitten kuolemassa:

Kun yksi kuolee, syntyy toinen tuon kuoleman muistoon

Toisen maailmansodan sotatraumojen purkamisessa riittää vieläkin ylisukupolvista työstettävää, mutta Kauan sitten hukkunut on toki tänä keväänä ajankohtainen tavalla, jota teosta kirjoittaessa ei varmaankaan osattu arvata.

Miljoonat ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan, perheet ovat hajonneet, lapset joutuneet erilleen vanhemmistaan. Runoja lukiessa mielessä alkoi kutsumatta soida Kalush Orkestran Stefania ja päässä pyöriä kuvat euroviisuvoiton jälkeen julkaistusta koskettavasta musiikkivideosta.

Tämä kaikki tapahtuu koko ajan uudelleen ja uudelleen.

Matkan edetessä minusta
putosi tähtiä veteen   Kestää kauan kerätä
rantakiviin liimautuneet  Ne ovat kaikki
sammuneet

Kuten Holmström niin osuvasti tiivistää menneen ja nykyisyyden:

Euroopan hiuksia kammataan
           hullun kynsillä

 

Janne Holmström: Kauan sitten hukkunut
Tammi 2021
61s.

Kommentit

  1. Onpas todella vaikuttavia sitaatteja! Varsinkin tuo viimeinen sai ihan kylmät väreet aikaan.
    Pienten paikkojen kirjastot ovat kyllä aarreaittoja, minäkin vierailen säännöllisesti Lieksan kirjastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, kuinka hyvin runot tähän aikaan sopivat. Ja surullista, kuinka vähän asiat muuttuvat.

      Poista

Lähetä kommentti