Anu Patrakka: Häpeän aukio

 

Maaliskuuta on kulunut jo kohta viikko, mutta minun lukukalenterissa helmikuu päättyi vasta tänään, kun päätin Anu Patrakan Häpeän aukion lukemisen.

Helmikuussa halusin lukea vahvoja naiskuvauksia, ja jo pitempään lukupinossani odottanut dekkari valikoitui luettavaksi nyt sen takia, että kiinnostuin sen naisnäkökulmasta. Minulla oli ilo osallistua Helsingin kirjamessuilla Into Kustannuksen järjestämään tilaisuuteen, jossa oli paikalla muutamia Inton kirjailijoita. Sain vierustoverikseni Patrakan, joka kertoi kiinnostavasti paitsi elämästään Portugalissa myös sinne sijoittuvista romaaneistaan. 

Rui Santos -dekkarit olivat minulle entuudestaan tuntemattomia, mutta innostuin Häpeän aukiosta heti. Toisaalta ihan nojatuolimatkailun näkökulmasta, mutta sitäkin enemmän kiinnostuin naisen alkoholismin kuvauksesta. Kirjailija kertoi, että hän halusi teoksessaan tarkastella ilmiötä, mikä edelleenkin on tabu: naisen päihdeongelmaa.

Häpeän aukiossa kerrotaan inhimillinen ja elävä tarina Mafaldasta, kypsään keski-ikään ehtineestä naisesta, jonka elämä on luisunut alamäkeen jo pitkään. Lopulliseen päätepisteeseen se tulee historiallisen häpeäpaalun liepeillä, josta hänet löydetään murhattuna. Rui Santos alkaa selvittää tapausta, joka muuttuu entistä kiharaisemmaksi, kun ruumiita onkin kaksi.

Mafalda on ylenkatsottu, pilkattukin hahmo. Hänen viimeisen iltansa muisto on vähemmän kunniakas, sillä hän ilmestyi veljensä järjestämiin vaalijuhliin tuhdissa humalassa. Veli kampanjoi aktiivisesti paikallisvaaleissa, eikä ympäripäissään oleva sisko ollut suinkaan toivottu vieras. Mafalda, joka on nousuhumalassa pitänyt itseään hehkeänä ja haluttavana, kohtaa kyläläisten halveksuvat katseet. Pahimmalta tuntuu nuoruudenrakkauden pilkka, tämä kun näkee silmissään vain elähtäneen ja alkoholisoituneen kotkanruusun.

Vaikka minulla ei ole juurikaan omakohtaista kokemusta (naisten) alkoholismista, Mafaldan elämään, tunteisiin ja näköalattomuuteen oli helppo samaistua. Patrakka käsittelee hahmoa tavattomalla lempeydellä ja inhimillisyydellä.

Rui Santos kollegoineen saa selvitettäväkseen murhatapauksen ja sen myötä poliisit joutuvat selvittämään paitsi keskeisten henkilöiden liikkeitä murhien aikaan, myös Mafaldan menneisyyttä. Lähipiirissä pidetään kiinni tiukasti kulisseista, joten kaikki ei ole aivan sitä, miltä ensiksi näyttää. 

Ja ehkä juuri siitä Mafaldan halveksuntakin on johtunut, hän ei enää kyennyt pitämään kulissia yllä. Sivuhenkilöistä yksi jos toinenkin pohtii, mistä on valmis luopumaan pitääkseen ulkokuoren kiiltelevänä. Luurankoja löytyy monestakin kaapista.

Ensikosketukseni Rui Santosin tutkimuksiin oli positiivinen. Patrakan kieli on miellyttävälukuista ja tarina etenee sulavasti vuorotellen nykyhetkessä ja menneisyydessä. Murhaajan arvasin oikein kirjan loppuvaiheilla, mutta en liian aikaisessa vaiheessa. 

Normaalioloissa kirja olisi tullut ahmaistua parissa päivässä, mutta viime viikkojen tapahtumien myötä keskittymiskykyni kärsi, enkä doomscrollauksen ohessa saanut luetuksi kuin pari sivua kerrallaan. Nyt fiilis alkaa lukuinnon osalta onneksi taas normalisoitua ja kirjan loppupuoli tulikin luettua rivakkaan tahtiin yhdessä iltapäivässä.

Varmasti tulen palaamaan Rui Santosin pariin myöhemminkin. Kukapa tietää, ehkä jossakin maailman ajassa pääsisi Portugaliin myös tutustumaan tapahtumapaikkoihin!

Anu Patrakka: Häpeän aukio
Into Kustannus 2021
264s.
Arvostelukappale