Sirpa Kähkönen: Vihreä sali

Tiedättekö tunteen, kun haluaa, ettei kirja päättyisi ikinä?

Juuri tuosta harvinaisesta kokemuksesta olen nauttinut viime viikkoina kuunnellessani äänikirjana Sirpa Kähkösen romaania Vihreä sali. Teos on jatkoa Kuopio-sarjalle, jonka yhdeksännessa osassa palataan edellisestä, Muistoruohosta, hieman ajassa takaisin päin, 1960-luvulle.

Vihreä sali on paitsi konkreettinen paikka, jossa kylläkään ei käydä, myös metafora jostakin isommasta, sellaisesta, mihin me kaikki pyrimme. Mutta kirjan nimi sopii kuvaamaan myös tapahtumien keskuspistettä, Paratiisililja-nimistä kukkakauppaa. Linnea ja Santeri Juurisen liike yhdistää toiseensa kaksi eri sukupolvea: jo kypsään ikään ehtineet Juuriset ja Anna ja Lassi Tuomen sekä nuoret Irenen, Jaakon ja Leon. Välillä matkataan Juuristen muistoissa 1910-luvun Pietarissa ja Terijoella, välillä matkustetaan 60-luvun Leningradiin. Mutta ennen kaikkea vietetään avaruusajan alkua Kuopiossa, jossa kukkakaupan tsuppari Irene yhdessä Jaakon ja Leon kanssa yrittää selvittää, kuinka kasvaa aikuiseksi tässä uudessa ajassa.

On mielenkiintoista, miten sota seuraa Kähkösen henkilöitä, kuvaapa hän elämää millä vuosikymmenellä tahansa. Tämä pistää miettimään, kuinka paljon elämme sodan vaikutuspiirissä vielä tänäkin päivänä, vaikkei sitä suoranaisesti itse huomaisikaan. Vihreässä salissa sodan kaiut ovat kuitenkin vielä vahvasti aistittavissa.

Nuoret tuntevat kai aina olevansa jollakin tapaa yksin maailmassa, ainakin niin, ettei kukaan aikuinen heitä ymmärrä. Irenen, Jaakon ja Leon kohdalla näin tosiaan on. Sotien kauheudet kokenut sukupolvi on rikki ja palasia korjatessa lapset ovat aika lailla omillaan. Silloin tukeudutaan kavereihin, mutta kuinka paljon voi nuori ihminen, itsekin haavoilla, kantaa ja kestää?

Teos käsittää laajan historiallisen kaaren. Kirjan nykyhetkessä soi Beatles ja nuorten miesten tukat kasvavat, ystävyysvierailuja tehdään Neuvostoliittoon ja takaisin. Toisaalta Linnean ja Santerin nuoruuden käännekohdat eletään vallankumouksen jälkeen Terijoella, jonne vallasta syösty aatelisto pakeni rappeutuvien huviloidensa suojiin.

Olen toki aina pitänyt Sirpa Kähkösen kauniista kielestä ja tavasta kuvailla niin miljöötä kuin henkilöiden mielenliikkeitä. Tällä kertaa sanat kuitenkin upposivat erityisen syvälle ja tässä keskeisessä osassa oli myös Krista Putkonen-Örnin hieno luenta, joka puhalsi kielen eloon. Kähkönen leikittelee kielellä ja laittaa luonnonkin puhumaan omaa kieltään. 

Vai onko se luonto, vaiko ihminen itse, joka puhuu? Kukapa tietää, eikä kai tarvinnekaan.

Itselläni oli etuoikeus kuunnella kirjaa Kallaveden rannoilla lenkkeillessäni. Kiertelin itselleni ennen näkemättömiä paikkoja, joissa on ollut rakennuksia. Nyt luonto on ottanut takaisin omansa niin, että entisaikojen elämästä kertovat ainoastaan tarkkaavaiseen silmään osuvat pinnanmuodot ja rakennusten paikat. Kirjaa aloittaessani elettiin huikaisevan kultaista syksyä ja kuuntelun edetessä luonto pikku hiljaa riisuutui paljaaksi, talveen valmistautuen. 

Ajankohta tuntui sopivan hyvin teoksen haikean kauniiseen tunnelmaan, sillä samanlaista riisuuntumista ja luopumista, joko lapsuudesta tai elämän haaveista yleensä, sisältyy myös Vihreän salin tarinaan.


Sirpa Kähkönen: Vihreä sali
Otava 2021 (Elisa Kirjan äänikirja)
Kesto 10h 52min
Lukija Krista Putkonen-Örn


 


Kommentit

  1. En ole vielä lukenut Kähköseltä mitään, mutta puute pitää korjata mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti tutustua Kähkösen tuotantoon. Kuopio-sarja kannattaa mielestäni aloittaa suosiolla alusta: ensimmäisen romaani nimi on Mustat morsiamet. Graniittimies taas on itsenäinen teos, jos ei halua aloittaa heti uutta sarjaa.

      Poista
  2. Kiitos Amma kirjan esittelystä. Tämä kirja on saanut todella hyviä arvioita, jokunen on maininnut kirjan syksyn parhaimmaksi. Minulla tämä Kuopio-sarja on lukematta. En oikein tiedä, miksi se on jäänyt, vaikka Kuopio on minulle entisenä asuinkaupunkina tuttu paikka. Graniittimiehestä pidin paljon. - Eli lukulistalle siis koko Kuopio-sarja.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen lukenut vain Graniittimiehen josta jäi hyvä jälkifiilis, vaikka jossain kohtaa meinasikin lukujumi iskeä ennen kuin kirja spurttasi uudelleen.
    Olen kyllä tiedostanut Kuopio-sarjan olemassaolon ja olisin varmasti sen aloittanutkin, ellei meidän kotikirjastossa olisi Mustat morsiamet ainoastaan pahuksen pienitekstisenä pokkarina! Tykkään kyllä Krista Putkonen-Örnistä lukijana ylitse muiden, joten pitäisi joko kuunnella se eka osa tai pyytää kirjastosta varaamaan mulle kovakantisen version 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienipränttiset kirjat pitäisi kyllä kieltää. Lukemisen mukavuus ja näkeminen ovat kuitenkin aika tärkeitä asioita kirjaa lukiessa!

      Poista
  4. Teos on itsellä vielä työn alla, ja tulisin kyllä mielelläni sitä lukemaan sinne Kuopioon paikan päälle. Yhden tämän sarjan romaaneista olen saanut lukea paikan päällä, ja se aukeni silloin aivan eri tavalla kuin muut osiot. Kiitos ekologisesta lähiluennasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Kähkönen onnistuu vangitsemaan Kuopio-sarjaan sellaisen nostalgisen kuopiolaisuuden tuulahduksen, mitä ei muissa kaupungeissa tunnu. Siksi kyllä täällä paikan päällä pääsee tunnelmaan ihan erityisen hyvin kiinni.

      Poista
  5. Minua suorastaan nolottaa, että en ole lukenut Kähkösen Kuopio-sarjaa. Täytynee vain ryhdistäytyä tällä saralla, sillä olen tavannut Sirpa Kähkösen useita kertoja ja kuunnellut lukuisia hänen esiintymisiään ja kukaan ei ole niin täsmällinen ilmaisussaan kuin hän! Även på svenska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa Kähkönen on kyllä upea esiintyjä ja sanankäyttäjä, niin kirjallisesti kuin suullisesti. Lämmin suositus Kuopio-sarjalle!

      Poista
  6. Enpä jostain syystä Rautaöitä kuunnellessani tajunnut että se on Kuopio-sarjan toinen osa. Mielessä on ollut, ja pysyy edelleen, että pitää jossain vaiheessa ehtiä käydä koko sarja läpi. Olisivatko nämä kuitenkin enemmän paperilta luettavaa, aika näyttää.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin sarjan ensimmäiset osat paperikirjoina ja nautin kovasti. Mutta nyt olen kuunnellut pari viimeistä äänikirjoina ja ne ovat oikeastaan melkein meditatiivisia kokemuksia.

      Poista

Lähetä kommentti