Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä

Luen sarjakuvia vain harvoin, mutta silloin kun luen, haluan lukea juuri Nanna Johanssonin Vitsaa säästämättä -teoksen kaltaisia sarjiksia. 

Johanssonin kuvat on hauskoja, oivaltavia, räävittömiäkin, kreisejä tai ihan vain outoja. On oikeastaan vaikea sanoa, mitä taiteilija haluaa teoksellaan sanoa, mutta voi hyvin olla, ettei mitään punaista lankaa olekaan. Enemmänkin lukukokemuksesta jää mukavan irtonainen tuntu. Sivuilta löytyy terävää yhteiskunnallista kritiikkiä, kepeää hulluttellua ja hassuja heittoja. Sieltä lukija voi napsia mukaansa itseään kullakin hetkellä puhuttelevat elementit.

Koska luen nykyään sarjakuvia hyvin vähän, en jaksa lukea juonivetoisia tarinoita ja pidän simppelistä, harjaantumattomallekin lukijalle selkeästä, muotokielestä. Siksi Vitsaa säästämättä oli minulle nappivalinta. Pisimmillään kokoelma sisältää muutaman sivun mittaisia kokonaisuuksia, mutta joukossa on myös yksittäisiä pilakuvia.

Lukiessa tuli sellainen tunne, ettei Johansson (joka muuten esiintyy itse kirjan upeassa kannessa) yritä miellyttää ketään sen paremmin sarjakuvan muodolla kuin aihevalinnoillaankaan. Huumoria revitään niin "hyvästä, oikeasta elämästä" (kuinka hauskaa onkaan tuntea hengenahdistusta ylitäydessä peilisalissa), Leijonakuningas-elokuvasta (Simba on tyypillinen diktaattorin poika ja Jylhämaan valtiosääntö mätä), kuoleman kaupallistamisesta (miltä kuulostaa itseohjautuva, liekkikuvioinen hauta-arkku max 60 km/h huippunopeudella?) sekä Tukholma-keskeisyydestä:

 



tai ihan vain siitä, että fantasia- ja historiahenkisissä elokuvissa ja peleissä naisilla on pronssiset rintaliivit asianmukaisen haarniskan sijasta:



Sekä paljosta, paljosta muusta.

Täytyy sanoa, että viihdyin. Samaan hengenvetoon tunnustan, että minulle kirja toimi nopeana välipalana hevimmän lukemisen ohessa, mutta toisaalta teos on myös sellainen, että se kestäisi useammankin lukukerran. Itse lainasin kirjan kirjastosta, mutta voisin hyvin harkita sen hankkimista myös omaan hyllyyn, jotta sen pariin olisi helppo palata silloin kun maailma tuntuu kaipaavan sopivasti vinoa läpänheittoa.

 

Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä (Jag kommed med stryk 2019)
Sammakko 2021
Suomentaja Kreetta Lahtinen
132s.




Kommentit

  1. Minäkin luen harvoin sarjakuvia, mutta hiljattain luin kaksi osaa Yoko Tsunoa. Oli hauska palata lapsuuden suosikin pariin. Tätä Vitsaa säästämättä voisi ehkä kokeilla, vaikkakaan piirrosjälki ei oikein miellytä silmääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin jo kirjoittamassa, että minulle Yoko Tsuno on vieras, mutta onneksi googlasin ja huomasin, että olen näitä lapsena lukenut. Taisi olla veljelläni muutama albumi. Oikeastaan harmittaa, että sarjakuvien lukeminen on jäänyt minulta niin vähälle nykyään, lapsena ja nuorena tuli luettua paljon ja monipuolisesti.

      Poista
  2. Luin tämän keväällä ja minun makuuni oli hieman liian outo. Huumori ei osunut muutamaa piirrosta lukuun ottamatta. Mutta ihan kiinnostava tämä toki oli omalla tavallaan. Minusta tuntui kummalliselta kuulla, että Johansson on ilmeisesti tosi suosittu kotimaassaan (kun itse en kokenut tavoittaneeni sitä, mikä hänen jutuissaan on niin hienoa...), mutta sehän vain osoittaa, että makuja on monia. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti