Kjell Westö: Tritonus



Hänellä on tarinankertojan taito. 

Näin luonnehtii oma isäni kirjailija Kjell Westöä, eikä minulla kyllä ole mitään syytä olla eri mieltä. 

Westö kirjoittaa tavalla, jossa lukijan on miellyttävä olla. Ei tarvita sykkeen kiihdyttävää jännitystä, ei koukuttavia cliffhangereita. Tritonus on taitavaa ja tyylikästä tarinankerrontaa alusta loppuun.

Valehtelisin, jos kieltäisin tunteneeni lievää ramppikuumetta kirjaan tarttuessani. Olin ymmärtänyt, että romaanissa käsiteltäisiin varsin monisanaisesti klassisen musiikin hienouksia, onhan toinen päähenkilöistä, Thomas Brander, kansainvälisesti arvostettu kapellimestari. 

Jännitin turhaan. Lukija kieltämättä saa lukeakseen varsin tuhdin tietopaketin esimerkiksi Gustav Mahlerin sävellyksistä, mutta ei teoksessa ole mitään sellaista, mikä ei kuuluisi musiikkiin intohimoisesti suhtautuvan kapellimestarin ja ammattimuusikon uskottavaan luonnekuvaukseen.

Ja juuri hienot henkilöhahmot tekevät kirjan lukemisesta nautittavaa.

Myöhäiskeski-iän saavuttanut Brander painiskelee henkilökohtaisessa kriisissä. Maailman huipulla kilpailu on kovaa ja Branderin rinnalle ja ohi kipuaa nuorempia ja lahjakkaampia lupauksia. Onko aikani ohi, Brander miettii, muttei ole valmis antamaan periksi.

En voi olla naurahtamatta. Kun on tottunut siihen, että planeetat kiertävät ympärillä, on auringolle kova paikka huomata, että kiertosuunta muuttuu. Naissuhteissaankin mies joutuu maistamaan omaa lääkettään. Tyhjyyttä paikatakseen Brander rakentaa saaristoon talon, kolmikerroksisen palatsin, josta löytyy hissi ja kallioon louhittu poreallas. 

Pikku hiljaa ja varovasti Brander tutustuu naapuriinsa, Reidar Lindelliin. Saman ikäluokan miehissä on paljon eroavaisuuksia, mutta myös yhteistä. Yksi yhdistävä tekijä on musiikki. Mutta siinä missä Brander on korkeakulttuurin ystävä, soittaa Lindell oman kylän cover-bändissä keskinkertaisesti sähkökitaraa.

Rainbow-bändi jäsenineen on mielestäni kirjan riemastuttavin elementti. Kukapa ei tuota paikallisessa pubissa esiintyvää pumppua tuntisi, sen sielukasäänistä naissolistia sekä autotallissa pienestä pitäen yhdessä harjoitelleita kylän miehiä parilla junantuomalla vahvistettuna? 

Westö on punonut kirjaan monia viime vuosien ajankohtaisia teemoja, kuten terrorismin ja  vastaanottokeskusten herättämää pelkoa ja muukalaisvihaa ja ilmastonmuutoksen aiheuttamaa huolta. Onpa tarinaan ehtinyt mukaan pandemiavitsauskin.

Ennen kaikkea teos kuitenkin kuvaa ikääntymistä, tyhjyyttä, mutta myös ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä. Ystävystyminen aikuisiällä ei useimmille ole helppoa, ja vielä vaikeampaa se on kahdelle ikääntyvälle, yksin asumaan tottuneelle miehelle, joista toinen vieläpä sattuu olemaan ekosentrinen, sisäisen riitasointunsa kanssa painiskeleva maestro.

Mutta silloinkin ystävyys on mahdollista. 

Mielestäni se on Tritonuksen lohdullinen sanoma.

Lauantaina 21.11. klo 12.30 keskustelemme Kirjakantissa Kjell Westön kanssa aiheella Risteymiä ja rajatapauksia. Keskustelu striimataan suorana lähetyksenä. Seuraamaan pääset täältä.

Kjell Westö: Tritonus 
Otava 2020
Suomentanut Laura Beck
445s.
Arvostelukappale

Kommentit

  1. Olen lukenut Westöltä yhden kirjan. Kun Kangastus 38 oli Finlandia-ehdokkaana olin Oulun pääkirjastolla kirjallisuuden oppiaineen edustajana esittelemässä teoksen yleisölle. Ei ollut aivan omaan makuuni ko. kirja, enkä usko, että tulen ihan pian lukemaan muita Westön kirjoja. Tämä kuulostaa kuitenkin listaamiesi ajankohtaisten teemojen osalta kiinnostavammalta kuin muut kirjailijalta näkemäni teokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas pidin Kangastuksesta paljon, oikeastaan sen myötä ”löysin” Westön uudelleen, sillä nuorempana lukemani Missä kuljimme kerran oli vakuuttanut minut siitä, ettei Westö ole minua varten. Näistä uusista olen pitänyt valtavasti, en tiedä, onko sitten suurin muutos tapahtunut minussa vai kirjoissa.

      Mutta siis, jos teemat kiinnostavat, niin ehottomasti kannattaa kokeilla, olisiko tämä sinulle sopiva Westö.

      Poista
  2. Minulla on usein vaikeuksia Westön kirjojen kanssa. Älä käy yöhön yksin jäi kesken, Isän nimeen jotenkin ärsytti. Kangastus 38 oli kyllä tosi hieno. Eniten olen tainnut tykätä kirjaksi kootusta kirjeenvaihdosta Itkosen kanssa.
    En oikein tiedä, mistä johtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen 7+7 -teosta parasta aikaa ja pidän valtavasti. En ole aivan varma, johtuuko se enemmän kirjeiden sisällöstä vai ylipäänsä kirjeenvaihtoromaanin viehättävästä kontekstista. Mutta joka tapauksessa nautin.

      Poista
  3. Minulle Kjell Westö on harmillisesti jäänyt lähinnä hyllynlämmikkeeksi. Minulla on Missä kuljimme kerran hyllyssäni. Se piti joskus oikein äkkiä saada, kun niin kiinnosti mutta en ole vieläkään saanut sitä luettua. Aloitin sen joskus äänikirjana, mutta formaatti oli minulle täysin väärä vaikka kirja sinänsä kiinnostava. Ajattelin sitten, että hommaan kirjan ja luen sen itse, mutta en ole tosiaan saanut aikaiseksi.

    Tämä Tritonus alkoi nyt myös kiinnostaa, sillä musiikki itsessään kiinnostaa. On siis sellainen aihe, josta mieluusti luen fiktiossa. Jostain syystä muut Westön kirjat ei oikein kiinnosta (paitsi siis nämä kaksi mainittua). Kun saisi luettua, kirjoitit valtavan mielenkiintoisesti tästä Tritonuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että innostuit Tritonuksesta!

      Missä kuljimme kerran on romaani, joka minun kannattaisi lukea uudelleen, sillä sen perusteella oletin vuosikausia, ettei Westö ole minun juttu. Romaanissa ei sinänsä ollut vikaa, mutta inhosin henkilöhahmoja. Mutta nyt minulla on sellainen kutina, että iän myötä suhtautuminen voisi olla erilainen.

      Poista
  4. Minulla on Westön kirjoihin hieman kaksijakoinen suhde. Missä kuljimme kerran oli täydellinen, Leijat Helsingin yllä jäi hiljattain kesken, Kangastus 38 oli hyvä kirja, muttei niin hyvä kuin Missä-kirja. Tässä uudessa kirjassa kiinnostaa musiikkipitoinen aihe, sillä musiikkia käsitellään lukemissani kirjoissa aika harvoin kovinkaan syvällisesti. Saattaapa siis olla, että kokeilen jossain vaiheessa Tritonusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Missä kuljimme kerran oli minulle aika ristiriitainen lukukokemus, Kangastuksesta pidin valtavasti. Leijat on lukematta. Pidin myös Westön edellisestä, Rikonkeltaisesta taivaasta.

      Poista
  5. Kangastus 38 oli ensimmäinen Westöltä lukemani kirja ja pidin siitä ja sen tunnelmasta todella paljon! Rikinkatkuinen taivas oli sekin hyvä. Westö todella osaa kirjoittaa, olen isäsi kanssa aivan samaa mieltä. Tämä sinun bloggauksesi nosti Tritonusta taas monta pykälää ylemmäs :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, ei muuta kuin lukemaan sopivan hetken tullen!

      Poista
  6. Totta on, että Westö on sujuvasanainen kirjoittaja, ja olenkin pitänyt aiemmin lukemistani, osasta hyvinkin paljon. Otin Tritonuksen kuunteluun vähän varuillani, koska odotukset olivat korkealla. En valitettavasti päässyt oikein tunnelmaan. Alkuunsa klasarinimien tiputtelu tuntui liki namedroppailulta, ja vaikka minulla maallikkona onkin jonkinlainen käsitys Mozartin, Sibeliuksen ja Mahlerin lajityypeistä, mieltäni jäi kalvamaan ajatus, jääkö jotain oleellista ymmärtämättä kun musiikki ei heti lähde soimaan päässäni.
    Myös tuo mainitsemasi ajankohtaisten teemojen kutominen mukaan hajotti mieleni fokusta liikaa. Joskus vähemmän olisi enemmän, niin että ydintarina kirkastuisi eikä jäisi kilkkeiden varjoon.
    Minusta on harmillista, että tämä teos piti minut niin kovin etäällä.
    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä luulet, onko formaatilla vaikutusta asiaan? Jostakin syystä minun itseni on vaikea kuunnella tämäntyyppistä kirjallisuutta äänikirjana.
      Tai sitten voi toki olla, ettei Tritonus ollut sinun kirja. Totta on, että näennäisestä tapahtumattomuudesta tai rauhallisuudesta huolimatta aineksia on paljon.

      Poista

Lähetä kommentti