Nilsiän Harrastajateatteri: Gabriel, tule takaisin!





Minulle käy verrattain usein teatterissa niin, että kaikki muut nauravat ääneen, mutta minä en. Se on sikäli kummallista, että pidän itseäni kohtalaisen hyvällä huumorintajulla varustettuna ihmisenä. Tästä voisi kai tehdä monenkinlaisia johtopäätöksiä, mutta ei mennä nyt siihen.

Heinäkuun viimeisellä viikolla pääsin ilokseni nautiskelemaan live-teatterista pitkän korona-ajan jälkeen. Se jo yksin saa hieman mielen herkistymään. Esityksenä oli Mika Waltarin näytelmäklassikko Gabriel, tule takaisin! Nilsiän Harrastajateatterin tulkitsemana ja paikkana kuvankauniilla paikalla, keskellä maalaismaisemaa sijaitseva Simolan kesäteatteri. 

Simolan katsomossa naurettiin paljon. Useassa kohdin minä olin mukana nauramassa.

Joskin on sanottava, että useassa kohdassa en kyllä nauranut, vaikka moni muu nauroi. Se ei kuitenkaan ole näytelmän vika, pikemminkin osoitus esityksen hyvyydestä.

Huijarihurmurista kertovan näytelmän juoni on useimmille varmasti niin tuttu, ettei sitä tarvitse tässä toistaa. Ja vaikkei Gabrieliin olisi tutustunutkaan, on tarina läpeensä tuttu myös omassa ajassamme. Nykypäivän Gabrielit eivät liiku junalla, vaan he saalistavat verkossa. Kukapa meistä, keski-ikää lähestyvistä naisista, ei olisi saanut yhteydenottoja charmanteilta Nato-upseereilta ja newyorkilaisilta aivokirurgeilta, jotka ajelevat komeilla autoilla samalla kun rapsuttelevat koiranpentuansa korvan takaa ja vinkkaavat silmää minulle, tavalliselle suomalaiselle naisihmisille rapakon takana?

Satu on niin somaa, että siihen tekisi mieli uskoa.

Niin käy myös Ulrikalle (Hanna Pirskanen) ja Kristiinalle (näkemässäni näytöksessä Eveliina Paussoi, joka sijaisti Mervi Nousiaista), kirjakauppaa pyörittäville ja varsin mukavissa varoissa oleville vanhapiikasiskoksille, jotka joutuvat kapteeni Gabriel Lindströmin (Antti Heikkinen) pauloihin. Lisäksi lavalla nähdään kirpakka sisarentytär Raili (Vilma Huhtala), naisista ainoa, joka näkee Gabrielin liehittelyjen lävitse.

Heikkisen Gabriel valtaa lavan, liehuu ja liehittelee, välillä lääppii limaisesti, kohta jo paukauttaa korvalliselle, ainakin kuvaannollisesti. Hahmo on historiallisesta kontekstista huolimatta ajaton, välillä jopa moderni. Hurjastelu hykerryttää. Ilmassa on vaaran tuntua.

Huijarin muotokuva on nimittäin niin tarkasti piirretty, että ihan hirvittää. Noin se tapahtuu, ensin nykäistään tuolta, sitten rapsutetaan toisaalta ja hups vain, saalis on kiikissä. Paitsi, että Angerin sisarusten kanssa Gabriel joutuu tekemään täyden päivätyön, puhumattamattakaan vaarallisesta Railista.

Erityisesti Pirskasen komedia ja ajoitus napsahtelee loistavasti yhteen Heikkisen kanssa. Pirskanen näyttää, miltä tuntuu, kuin ikänsä siveellisesti elänyt verevä nainen ottaa ja antaa mennä. Katsomossa ei voi olla välillä ajattelematta, että ehkäpä se on puolen miljoonan markan arvoista.

Sillä kukapa ei haluaisi rakkautta ja hyväksyntää ja jos sitä ei muualta saa, on moni siitä valmis vähän maksamaankin. Vaikka rakkaudenkipeille siskoksille on helppo nauraa, asettaa Paussoin ja Pekka Räsäsen ohjaama esitys peilin myös katsojan silmien eteen.

Olisinko itse jotenkin parempi, viisaampi?

Entä mitä kertoo meistä se, kuinka makeasti nauramme sellaisille asioille, joiden edessä meidän oikeastaan kuuluisi, jos ei nyt itkeä, niin tuntea vahvaa ärtymystä ainakin? Gabriel on nimittäin myös hyvin julma mies. Ehkä myös vähän raukka, kuka tietää? Kuinka moni katsomossa samaistuu siskosten tuntemuksiin, ehdollisen rakkauden ja sen riistämisen kokemukseen, omakohtaisten kokemusten perusteella?

Gabriel, tule takaisin on hupailu, jonka voi kuitata ammentavan voimavaransa kesäteatterien pikkutuhmien vitsien ikuisesti ehtymättömästä lähteestä, mutta pinnan alle myös kannattaa kurkistaa. Syvyyttäkin riittää.

Nilsiän Harrastajateatteri; Gabriel, tule takaisin
Ohjaus Pekka Räsänen, Eveliina Paussoi
Rooleissa: Antti Heikkinen, Hanna Pirskanen, Eveliina Paussoi/Mervi Nousiainen, Vilma Huhtala
Kesto noin 2h, sis. väliajan 20min
Kiitos kutsusta Nilsiän Harrastajateatterille


Kommentit

  1. Tuo on niin totta, että kun pahimman koronan jälkeen uskaltautui jonnekin, se tuntui lähes juhlalta. Me kävimme pari viikkoa sitten leffassa ja oli harkinnassa käydä tällä viikolla uudestaan, muttei nyt enää uskalla 😟

    VastaaPoista

Lähetä kommentti