Helsingin Kirjamessut: Antti Heikkisen Kehveli-lukupiiri



Viime viikonloppuna vietettiin Helsingin Kirjamessuja Messukeskuksessa. Messut ylsivät upeasti uuteen kävijäennätykseen ja sen kyllä huomasi, erityisesti lauantaina. Alkuviikko onkin mennyt perinteisessä messupöhnässä. Niin upea tapahtuma kuin onkin kyseessä, yksi vuoden kohokohdista, saa muutaman päivän aikana niin paljon virikkeitä, uusia ajatuksia, elämyksiä ja kohtaamisia, että kaiken tämän prosessoiminen aiheuttaa selvää hidastelua keskusyksikössä. 

Aloitetaan purkaminen perjantaisesta Antti Heikkisen Kehveli-romaanin lukupiiristä, jonka lukupiiribloggaaja olin. Tehtäväni oli osallistua keskusteluun sekä tehdä muistiinpanoja tätä lukupiiribloggausta varten. Extrana tämän päälle tuli vielä Arjan tekemä kirjabloggaajien Kirjakultti-Youtube videointi, joten aina välillä yritin muistaa myös hymyillä kameralle! Keskusteluun osallistuivat myös Kirsin Book Clubin Minna, Elämä on ihanaa -blogin Virpi sekä Esko Kirjamies-blogista.



Tilaisuutta veti WSOY:n Lari Mäkelä, joka lähti pohjustamaan aihetta fiktiivisen romaanin ja historiallisen elämäkerran välisillä eroilla. Heikkinenhän on kirjoittanut menestyksellä molempia ja Kehveli on yhdistelmä elämäkerran muotoa ja fiktiivistä tarinaa.

Kirjailija kertoi, että vaikka romaanin Suomen historiaan liittyvät tapahtumat ovat keksittyjä, on niiden taustalla vankka tutkimustyö. Esimerkiksi Mannerheimin sairaalloisuus ja paha ihottuma on historiallinen fakta ja nousee Kehvelissä keskeiseksi asiaksi.

Kehveliä on luonnehdittu Arto Paasilinnan tuotannon henkiseksi jatkajaksi, eikä aihetta voitu tietenkään sivuuttaa nytkään. Paasilinnan menehtyminen toi keskusteluun uuden ja haikean sävyn. Aktiivisesti keskusteluun osallistuva yleisö oli löytänyt romaanista paljon yhtymäkohtia myös monen muun kirjailijan tuotantoon. Tosin Heikkisen vastauksissa kävi ilmi, että monet tarinat juontavat juurensa tositapahtumiin, Nilsiään ja kirjailijan siellä kuulemiin juttuihin.



Oikeutetusti esille nostettiin myös Kehvelin ja ylipäänsä Heikkisen tuotannon rikas kieli. Itämurteet ovat hänen ansiostaan nousseet uudella, modernilla tavalla kaunokirjallisuuden kieleksi. Heikkinen kertoi kirjoittavansa omalla äidinkielellään (tähän luonnehdintaan muuten itsekin umpisavolaisena yhdyn täysin), mutta totesi myös pehmentäneensä murteen käyttöä paremmin vierasheimolaistenkin suuhun sopivaksi. Yleisöstäkin kuului hyväksyviä kommentteja siitä, miten tekstiä on ollut helppo ja sujuvaa lukea.

Lukupiiri sai myös yllättävänkin syviä sävyjä, sillä romaaniin sisältyvä uskonnollinen pohdiskelu jakoi eniten mielipiteitä yleisön keskuudessa. Osa koki aihepiirin käsittelyn turhana ja pitkitettynä, osa taas tarpeellisena ja kiinnostavana. Heikkinen kertoi, että halusi ehdottomasti käsitellä romaanissa itseään askarruttavia teemoja. 



Uskonnollisista kysymyksistä kiinnostunut kirjailija kertoi jopa harkinneensa kynän pussiin laittamista vuonna 2020 opiskelujen vuoksi. Yhtenä vaihtoehtona mielessä siintivät teologian opinnot. Ajatus paitsi kirjailijana myös suosittuna näyttelijänä, ohjaajana ja dramaturgina tunnetun Heikkisen tauosta herätti yleisössä voivotteluja, mutta kaikista kauhistuneimmalta lienee näyttänyt kustannustoimittaja Mäkelä! Tilaisuuden lopuksi kuitenkin totesimme yhdessä tuumin tulevamme Pastori Heikkisen saarnoja kuuntelemaan, mikäli näin käy. Ja miksei tultaisi, sen verran viihdyttävästä ja kiinnostavasta esiintyjästä on kyse, että lukupiirituntikin kului loppuun kuin siivillä. 
Kaipa tuo osaisi saarnankin kirjoittaa.

Lue lisää:
Kehveli

Kommentit

  1. Kiva oli lukea postauksesi tästä lukupiiristä. Olisi ollut mukava osallistua, mutta kaikkeen ei vaan voi... Huomasin että Heikkinen on näyttelemässä ensi kesänä täällä Joensuun kesäteatterissa Jaakko Teppo -näytelmässä. Aikamoinen osaaja tuo Heikkinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö? Onpa kiva, että Jaakko Teposta tehdään Joensuuhun näytelmä, Heikkinen on oikea mies siihen(kin) hommaan!

      Poista
  2. Taitava on Heikkinen, niin kirjoittajana, ajattelijana kuin esiintyjänä. Lukupiirit messuilla ovat loistoidea, saa keskittyä kirjaan ja kirjailijaan tunnin verran hälyltä rauhassa, ilman eri maksua, joka kuulemma on maailmalla tapana. Huomisiltana eli su näemme videon tilaisuudesta YouTubessa kanavalla Kirjakultti. Jännittävää! Kuvasin, mutta editoija ratkaisee, mitä näytetään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti